maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kesälomamatka Legolandiin 4.6.-13.6.2016 (osa 3/3)


Ensimmäisen osan matkakertomuksesta pääset lukemaan klikkaamalla tästä ja toisen osan klikkaamalla tästä.


Perjantain matkaohjelma ja ajokilometrit.


Aamulla lähdimme puoli seitsemän aikaan ajelemaan kohti satamaa. Ennen lähtöselvitykseen ajoa kävimme vielä tankkaamassa auton. Täällä se kortilla maksaminen kostautui, huoltoasema peri vajaat 3 prosenttia kuluja ulkomaalaisella kortilla maksettaessa.


Matkaa satamaan oli vain viitisen kilometriä.


Koska lähtöselvitys alkoi vasta seitsemältä oli hyvää aikaa käydä ottamassa kuva laivasta.


Stena Jutlandica.


Vihdoin lähtöselvitys avautui ja pääsimme siirtymään autokentälle odottamaan lastaamisen alkamista.


Samoihin aikoihin viereiselle laituripaikalle saapui Stena Saga.


Stena Saga on alunperin Silja Linen liikenteeseen vuonna 1981 valmistunut Silvia Regina. Silja Symphonyn aloittaessa liikennöimisen kesäkuussa 1991 laiva siirtyi Stena Linen omistukseen.



Laivana Stena Jutlandica oli hieman tylsä, verrattuna esimerkiksi Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöiviin Tallink Shuttle -laivoihin. Kaikki palvelut oli keskittynyt kahdelle kannella ja hytit olivat vain miehistön sekä rekkakuskien käytössä.


Menimme seuraamaan laivan lähtöä ulkokannelle.


Frederikshavnin telakka.



Stena Saga.







Stena Saga.


Stena Saga.


Stena Saga.


Stena Saga.


Stena Saga.

Aurinkokansi.


10. kannella oli kesäkioski, mikä oli tällä vuorolla suljettuna.

Aurinkokansi.


Aurinkokansi.


7. kannella oli kaksi kahvilaa, pieni kauppa, info, pelikoneita ja leikkihuone.

Perässä sijaitseva Café Jutlandica on avoinna ainoastaan vilkkaimmilla lähdöillä, tällä kertaa se oli suljettuna.


Leikkihuoneessa olisi päässyt rakentelemaan Legoja.


Leikkihuone.


Leikkihuoneen vieressä sijaitsivat pelikoneet.


Pienestä myymälästä löytyi kaikki tuotteet kosmetiikasta alkoholiin.


Valikoima samantyyppiinen, mutta suppeampi verrattuna Suomenlahdella liikennöiviin laivoihin.


Keulassa sijaitsevasta kahvilasta ostin aamupalaksi kanasalaatin, joka hintansa väärti.



8. kannella oli Buffet, Stena Plus Lounge, lepotuolisoasto ja Truckers Lounge.


Truckers Lounge.



Autot ajettiin laivaan oikealla puolella näkyvän sivuportin kautta.


Autokansi.

Ulkokansitilaa laivalla oli runsaasti...


...mikä oli mukavaa aurinkoisella säällä.


Kimmeltävä meri.


Samalla linjalla liikennöivä Stena Danica tuli vastaan.


Majakkasaari Göteborgin ulkopuolella.


Pian oltiinkin jo alittamassa Älvsborgin siltaa.


Stena Linen Tanskan terminaali sijaitsee eri paikassa kuin Saksan terminaali, joten matkalla satamaan ohitimme vielä Saksan terminaalin...


...ja siellä laiturissa olevan Stena Germanican...


...ja Stena Gothican.


Autot ajettiin ulos keulassa sijaitsevan sivuportin kautta.


Hyvin mahtui isompikin auto ulos.


Stena Linen terminaali edessä.


Liikenteestä poistettu Stena Carisma.


Ajoimme auton läheiselle pysäköintialueelle ja lähdimme käymään pikaisesti lähellä sijaitsevassa lastenvaate outletissa,  minkä sijainnin vaimoni oli ottanut etukäteen selville.


Noin kilometrin kävelymatkan päässä sijaitsi Villervallan Outlet-myymälä.


Myymälässä oli kaikki tuotteet vähintään 30 prosenttia edullisempia. Onnille ja Tuulille löytyi iso kassillinen vaatteita.


Shoppailun jälkeen lähdimme kävelemään takaisin autolle...


...pysähtyen Burger Kingissä evästä hakemassa. Angriest Whopper vaikutti mielenkiintoiselta tuotteelta, mutta mukaan lähti kuitenkin vain nugetteja.

Seuraava etappi oli Finspång, missä vaimoni sisko miehensä kanssa asuu.


Perillä Finspångissa olimme kaksi yötä.


Lauantaina meillä ohjelmassa oli vain käydä Finspångin vieressä sijaisevassa Norrköpingissä ostoksilla, sieltä kun löytyy sellaisia kauppoja mitä Suomessa ei ole.


Ihan aamusta emme kuitenkaan ostoksille lähtenee, kun kerrankin ei ollut mihinkään kiire tämän reissun aikana.


Puolen päivän jälkeen karavaani suuntasi Norrköpingin Ingelstaa kohden.


Ensin tankkasimme itsemme Maxin hampurilaisilla ja sen jälkeen autoa dieselillä.


Ensimmäiseksi kävimme Lager 157- myymälässä.


Täältä löytyi iso kassillinen ostettavaa.


Tien toisella puolella oli Stadium Outlet, mikä toisin Suomessakin on.


Ja sen vieressä uusi tuttavuus CLUB XPRS. Myymälä mainosti olevansa Ruotsin edullisimpia muotimyymälöitä. Tuotteita oli valtavat määrät, eivätkä hinnatkaan mitään korkeita olleet. Maksu hoidettiin itsepalvelukassalla korttimaksuna ja kuitin viivakoodia näyttämällä liikkeestä pääsi ulos. Täältäkin tuli hyviä löytöjä tehtyä.


Shoppailukierroksen jälkeen suunnattiin takaisin Finspångiin...


...missä ilta menikin rennosti.


Sunnuntain matkaohjelma ja ajokilometrit.


Sunnuntaina aamupäivästä piti pakata auto lähtövalmiiksi...


...kun puolenpäivän aikoihin oli aika sanoa sukulaisille heipat...


...ja lähteä ajamaan kohti Tukholmaa.


Ruuhkista huolimatta pääsimme perille Värtahamneniin suunnitellun aikataulun mukaisesti.


Lähtöselvitys oli jo auennut, joten ei muutakuin jonon jatkoksi vaan.


Silja Symphony.


Lähtöselvitys sujui nopeasti, mutta autokentällä sai odotella ihan kyllästymiseen asti.


Pitkän odottelun jälkeen pääsimme ajamaan auton laivaan. Hauska idea nuo eläinaiheiset kuviot autokansien ovilla. Jää huomattavasti paremmin mieleen, että auto on norsulla merkityn oven luona kuin 3C -ovella.


Hytti meillä oli 9. kannen keulaosassa.


A-luokan hytti 9310.

Kyllä, Club Onen jäsen alusta lähtien ja sen edeltäjä Club Siljan jäsen vuodesta 1994.


Isabelle.


21.6.2016 osittain aukeava uusi Värtanin terminaali.


Vanha terminaali.


Victoria, minkä kyydissä lähdemme risteilemään Tallinnasta Tukholmaan heinäkuussa.


Promenade.


Ruokailemaan menimme El Capitaaniin.Tuuli tilasi itselleen, jälleen kerran, nakki-lihapullavartaan.


No ei me aikuisetkaan kovin mieleikuvituksellisia olleet valintamme kanssa. El Capitanissa aina hyvä valinta on pippuripihvi. Listalle kaipaisin Kapteenin miekkaa, mikä oli yksi suosikeistani sen listalla ollessa.


Jälkiruoaksi Tuuli valitsi mansikkaunelman.


Vaimoni tilasi juustovalikoiman.


Minä puolestaan tilasin juustokakkua. Ruoka oli maittavaa ja palvelu ystävällista, kuten aina.


Ruokailun jälkeen Tuuli halusi Summer Centeriin..


Summer Center.


Me muut taas kävimme sillä välin ostoksilla laivan myymälöissä.


Ostoskoriin valikoitui pääasiassa kampanjatuotteita.

Laivan vessoissa oli muistutus käsienpesun tärkeydestä. Myös vessojen ulkopuolella oli siivoajia, jotka tiheään tahtiin kävivät puhdistamassa vessan pintoja.


Komea sää saaristossa.


Onnin käydessä nukkumaan, lähdin Tuulin kanssa vielä kiertelemään.


Aloitimme kierroksen jäätelöllä Sushi & Co.-ravintolassa.


Klo 21 paikallista aikaa Atlantis Palacessa alkoi Teen Pop Show.


Teen Pop Show on popmusiikin täyteinen kertomus teineistä, jotka lomailevat Havaijilla. Energisen musiikin ja taitavien laulusuoritusten rytmittämä show vie katsojat surffaamaan, tanssimaan ja juhlimaan porukan kanssa.


Teen Pop Show.


Teen Pop Show.

Teen Pop Show.


Teen Pop Show.


Teen Pop Show.


Teen Pop Show.


Teen Pop Show.


Shown jälkeen kävimme tekemässä Tuulin ostokset. Top Model -hajuvettä, olimme tuoksutelleet jo menomatkalla Baltic Princessillä sekä useimmilla aikaisemmilla risteilyillä. Nyt Tuuli vihdoin sai luvan sen ostoon.


Nallekarkkeja oli myös saatava.



Menimme kannelle ihailemaan auringonlaskua.

Ulkokannella.


Auringonlasku.


Banaania, muffinsia ja sipsejä, niistä oli Tuulin iltapala tehty.


Minä taas valitsin (vaikka suurempaa nälkää ei ollut) herkullisen aasialaisen naudanlihasalaatin. Tästä salaatista on tullut yksi suosikkiannoksistani Silja Symphonylla ja jälleen kerran se tarjoiltiin Sushi & Co. -ravintolassa erinomaisen palvelun kera - kuten aina.


Ennen hyttiin ja nukkumaan menoa kuuntelimme hetken musiikkia Promenadella.


Maanantain matkaohjelma ja ajokilometrit.


Aamumme alkoi aamiaisella Mundossa.


Minkä jälkeen oli vielä aikaa ottaa muutama valokuva.


Superstar tuli vastaan.


Superstar ja Silja Europa.


Silja Europa matkalla kohti Tallinnaa.


Seuraavalla matkalle lähdemmekin Silja Europalla, silloin kohteena on Visby.


Silja Symphonyn perässä liehuu Ruotsin lippu.


Pelastusrengas.


Kaukana perässä tulee Linda Linen Karolin.


Karolin


Harmaja.


Old Port Pub.


Old Port Pub.


Old Port Pub.


Helsingin häämöttäessä ikkunoista oli aika lähteä kohti autokannen ovea, mitä koristaa norsun kuva.


Promenade.


Promenade.


Ja löytyihän se oikea ovi autokannelle. Hytti oli keulassa ja auto perässä, joten hieman pujottelua vaati perille pääsy. Kiitos Silja Symphonyn miehistölle mukavasta merimatkasta!


Sitten oli edessä vielä kotimatka, auton tyhjennys sekä siivous ja palautus seuraavana päivänä.


Reissu kokonaisuudessaan oli onnistunut ja mukava. Ainoa negatiivinen asia oli liian tiukka aikataulu, mutta ensi kerralla ollaan senkin suhteen viisaampia. Mutta mitä reissu tuli maksamaan, kun lasketaan yhteen laivamatkat, majoitukset, auton vuokra ja dieselit.

*) Silja Line tarjosi matkallemme A-hytin molemmilla laivoilla, joten maksoimme ainoastaan autokansipaikoista.

**) Legoland Holiday Villagessa olimme kolme yötä ja olimme ostaneet yöpymisen pakettina, mihin kuului kahden päivän liput Legolandiin.

***) Ajokilometreihin on laskettu mukaan myös auton haku ja palautus Järvenpäästä/Järvenpäähän. Myös polttoaineen kulutuksessa sen hinnassa on mukana auton haku ja palautus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti