sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Tallinna uusin silmin - päiväristeily Tallinnaan 15.10.2016

Muun perheen ollessa syysloman vietossa mökillä, päätin ottaa äkkilähdön etelään. Tallinna, tuo niin tuttu jo monta kertaa nähty kaupunki. Useimmiten tulee kuljettua samoja polkuja reissusta toiseen ja käytyä samoissa paikoissa. Myös tällä matkalla kohteet olivat ennestään tuttuja, mutta halusin kuvata ne hieman eri tavalla kuin yleensä. Tervetuloa lukemaan hieman erilaista matkakertomusta, joka samalla on 55. blogipostaukseni. Palautetta tai kehitysideoita blogin suhteen otetaan mielellään vastaan.


Helsingissä olin hyvissä ajoin ja kävin kuluttumassa aikaa Verkkokaupassa.


Merimatkalla kohti Tallinnaa olin lähdössä m/s Starilla.


Lähtöselvitys sujui nopeasti lähtöselvitystiskillä, vaikka sen olisin voinut sen tehdä automaatilla tai netissä.


Porteista sisään ja odottelemaan laivan lastaamisen alkamista.


Odotellessa ehti hyvin lukea The Baltic Guide -lehteä.


Menomatka sujui mukavasti Burger Kingissä.


Oli fiksu veto käydä heti laivaan saavuttua tilaamassa syötävää, koska koko matkan ajan Burger Kingin tiskeillä oli jonoa.


Ja hyvällehän se burgeri maistui.


Laiva oli melko täysi ja päätin tehdä tilaa muille ruokailijoille ja lähdin kiertelemään laivaa.





Myymälöissä vierähti jokunen tovi.


Muutamat tuliaisostokset tuli tehtyä jo menomatkalla.


Pian oltiinkin jo Tallinnassa ja oli aika poistua laivasta. Terminaalista jatkoin matkaani kävellen kohti Stockmannia.









Tallinnan Stockmannilla vietettiin Hulluja päiviä ja muutama löytö tuli tehtyä.


Viru-keskuksessa piipahdin pikaisesti ja matkani jatkui kohti Linnahallia.


Linnahallin karu ulkomuoto oli oivallinen valokuvaukseen monelta kantilta. Muutaman kerran aikaisemmin olen Linnahallissa käynyt, mutta tällä kertaa aikaa oli enemmän kierrellä.

















Linnahallin portaissa juoksemisen jälkeen pysähdyin nauttimaan virvokkeita Tallink Spa & Conference -hotellin baariin ja samalla tuli kerrytettyä Club One -pisteitä.


Norde Centrumissa ja Rimissä tulee aina käytyä ennen laivaan menoa, niin myös tälläkin kertaa.


Terminaalissa tuli piipahdettua Sadama Marketin Outletissa, missä kaikki tuotteet olivat 50 prosentin alennuksella.


Lähtöselvitys oli tehty jo Helsingissä, joten pääsin siirtymään suoraan yläkerran odotustilaan odottamaan laivan lastaamisen aloittamista.


Superstarille olikin matkaa, sillä laivan laituripaikka oli Tukholman laivojen takana.

Kävin laivan infossa ostamassa hytin paluumatkan ajaksi.


B-luokan hytti 7504.


Kävin pikaisesti ruokailemssa hampurilaisravintolassa. Superstarin hampurilaiset eivät ihan samalla tasolle yltäneet Starin Burger Kingin hampurilaisten kanssa. Toivottavasti Megastarille saadaan myös Burger King.


Ruokailun jälkeen kävin tekemässä viimeiset tuliaisostokset laivan myymälöissä.


Loppumatka menikin mukavasti hytissä huilaten.


Kiitos Tallinkin m/s Starin ja m/s Superstarin miehistöille mukavista merimatkoista!

10 kommenttia:

  1. Ettei nyt vaan olisi kuule sun kamerasta värit loppumassa? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sentää jokaiseen kuvaan riitti vähän väriä ;)

      Poista
  2. Pidin tästä tyylistä. Mielenkiintoiset, karut kuvauskohteet niukoilla ja harkituilla väreillä. Todella hyvää jälkeä.

    VastaaPoista
  3. Mä pidin kanssa kuvaustyylistä ja paljon. Kiitos muutenkin tästä blogista, monta hyvää vinkkiä omiin reissuihin saanut täältä esim. ruokapaikkoihin liittyen :) Jatka samaa linjaa vaan!

    VastaaPoista
  4. Olemme lähdössä risteilemään Serenadella ensi viikolla, onko siulla vinkkiä mihin auton saisi edullisesti parkkeerattua reissun ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ajatte autolla terminaalin ja autolähtöselvitykseen vievän tien ohi, on edullista pysäköintipaikkaa Ehrenströmintien varressa 1 € / tunti arkisin 9-17 ja siinä vieressä olevalla pysäköintialueella 1 € / tunti arkisin 9-19. https://www.google.fi/maps/place/Ehrenstr%C3%B6mintie+12,+00140+Helsinki/@60.1585186,24.9594055,17z/data=!3m1!4b1!4m13!1m7!3m6!1s0x46920bb8b2c25e89:0x92fc2cc285981a27!2sEhrenstr%C3%B6mintie,+00140+Helsinki!3b1!8m2!3d60.155106!4d24.9590755!3m4!1s0x46920bc096b7aaf3:0xba166f9dab863a72!8m2!3d60.1585159!4d24.9615942

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista