sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Silja Serenadella risteilemässä 4.3. - 6.3.2016


Varasimme marraskuussa Club One -joululahjakupongilla risteilyn Silja Serenaden Commodore-luokkaan.


Hyttiluokan korotuksen hoidimme Club One-pisteillä ja reittikohtaisella hyttimaksulla.


Perjantaina saavuimme hieman ennen kolmea satamaan, veimme auton parkkiin ja lähtöselvitimme matkaliput.


Tällä kertaa meillä oli Commodore-luokan hytti 11106.


Hytti ilman parveketta sopii paremmin lastenvaunujen kanssa liikenteessä oleville isomman tilan vuoksi.


Commodore 11106.


Commodore Loungen mukavilta Commodore-emänniltä kävin tekemässä pöytävarauksen illaksi ja siinä samalla varasin saunan seuraavalle illalle.


Lomani alkamisen kunniaksi kilistelimme laivan shamppanjalla.


Infosta kävin ostamassa Tukholman joukkoliikenteen liput (SL), jotka kerryttivät Club One-pisteitä. Lippujen osto ja rahanvaihto kannattaa tehdä jo illalla, jotta välttyy aamulla jonotukselta!

Ruokailemaan menimme Tavolataan heti laivan lähdettyä.


Tavolatassa lapsille oli katettuna lastenpöytä.


Tavolatan lastenpöydän jälkiruokia.

Me aikuiset tilasimme omat annoksemme listalta.

Alkuruoaksi otimme vaimoni kanssa puoliksi kolme pientä bruschettaa.


Ja pääruoaksi härän sisäfileetä.


Ruokailun jälkeen lähdimme ihmettelemään menoa Promenadella ja kiertelimme myymälöissä.


Tyttäreni vietti aikaansa ostoskierroksemme ajan Siljalandissa.


Kävimme myös katsomassa akrobatiaesityksen.


Muumidiscon sijasta seitsemänvuotias tyttäreni halusi käydä New York Clubilla.


Siellä saikin tanssia ihan omassa rauhassa.


New York Club & Lounge.


New York Club & Lounge.


Pafin toimintaa piti käydä myös tukemassa.


Atlantis Palacessa alkoi varttia vaille yhdeksän Grand Opening Show.


Shown jälkeen lapset valtasivat tanssilattian ja bändin esiintyessä. Hyvin ottivat bändin laulajat lapset huomion.


Hieman ennen kymmentä kävimme vielä hakemassa Commodore Loungesta iltapalaa ja kävimme pikkuhiljaa nukkumaan.


Ihan hyvä niin sillä perheen pienimmäinen herätti 5.30 paikallista aikaa, siinä sitten jonkun toivin sai odotella aamiaisen alkamista.


Ennen aamiaista kävin pikaisesti aamusaunassa katselemassa saaristomaisemia ja nauttimassa leppoisista löytyistä.


Commodore-luokan hytin hintaan kuuluu aamiainen Bon Vivant-ravintolassa.


Bon Vivantin aamiainen Silja Serenadella on konseptiltaan erilainen kuin Silja Symphonylla. Silja Serenadella melkein kaikki tarjoillaan pöytään.

Mehut, tummat leivät, hedelmät ja makeat löytyivät pienestä buffetpöydästä. Lapset oli otettu hienosti huomioon, kun heille tarjottiin Muumi-kuohujuomaa aikuisten saadessa oikeaa kuohuviiniä.


Ensimmäisenä vaivaannuin tarjoilijoiden "juoksuttamisesta", kun koko ajan sai olla pyytämässä jotankin. Toiseksi mietin kuinka paljon tuollaisesta annoksina tarjoiltavasta aamiaisesta tulee turhaa hävikkiä.



Jos esimerkiksi halusin vain kylmäsavulohta oli minun tilattava kalalautanen, missä oli kylmäsavulohen lisäksi mätiä ja lämminsavulohta - halusin niitä tai en.


Leivistä meillä jäi croissantit syömättä, mutta tavallisia sämpylöitä jouduimme pyytämään lisää.
Leipävalikoima sai meiltä myös miinusta, kunnon ruisleivän tai erinomaisen saaristolaisleivän puuttumisesta!


Leikkelevadilla oli paljon lihaleikkeleitä, mutta vähän juustoa ja kasviksia. Juustoakin pyysimme lisää ja lihaleikkeleitä jäi yli puolet syömättä.


Bon Vivantin aamiainen sopii paremmin kiireettömään ruokailuun, ei ehkä lapsiperheille. Onneksi Commodore-luokassa matkustaessa voi aamiaispaikan valita vapaasti. Symphony vei pisteet kotiin omalla tarjonnallaan edellisellä reissulla.


Aamiaisen jälkeen kävimme ostoksilla Tax Free Superstoressa.


Heti laivan saapuessa Tukholmaan poistuimme laivasta ja suuntaismme kohti Gärdetin Tunnelbana-asemaa.


Suosikkiostospaikkamme Tukholmassa tällä hetkellä on Mall of Scandiavia, mistä löytyy kaikki mitä tarvitsemme kätevästi saman katon alta. Matkakin sinne Siljan terminaalita sujuu nopeasti ja kätevästi.


Mall of Scandianvia.

Lego Storessa voi täyttää 99 kruunulla pienen kipon haluamillaan palikoilla.


Ostokset Lego Storesta.


Disney Store prinsessoineen on pienten tyttöjen unelmakauppa, toki myymälästä löytyy pojillekin kaikkea kivaa.



Ruokapaikkojakin löytyy moneen makuun. Me valitsimme pikaruokapaikan.


Vaippaikäistet on otettu erityisesti huomioon. Baby Loungessa voi syöttää vauvat ja vaihtaa vaipat kaikessa rauhassa.



Myös viiden kuukauden ikäinen Onni löysi kaupoista kaikkea kiinnostavaa.


Kaikkea piti kokeilla mihin vain kädet ylsivät.


Muutaman tunnin ostosreissun jälkeen olikin aika palata laivalle.


Commodore Loungesta nautimme hieman välipalaa.


Myös rakennettavana olevaa terminaalia piti katsella.

Laivan tehdessä lähtöä lähdimme kiertelemään taas laivan myymälöihin.

Promenadella.


Ruokailemasa kävimme Fast Lanessa.


Tyttäreni halusi hodarin.


Me aikuiset puolestamme tilasimme kanawokkia.


Jälkiruoalle menimme Commodore Loungeeen.


Siljalandissa kävin tyttäreni kanssa pelaamassa bingoa....

...minkä jälkeen maistui Spice Icessa jäätelö.


Siljalandin lastenhoitohuone sai plussaa vauvoille varatuista pyyhkeistä.

Lähdimme vielä urheilupolku -suunnistukselle.


Kesken suunnistuksen jäimme katsomaan akrobatiaesitystä.


Esityksen jälkeen suunnistimme pikavauhtia loput rastit, jotta ehdimme diskoamaan Harri Hylkeen kanssa.

Harri Hylkeen discossa.


Harri Hylkeen discossa.


Diskoamisen jälkeen olikin pian aika mennä saunomaan.


Saunan jälkeen hieman iltapalaa loungesta mukaan hyttiin ja pikkuhiljaa taas oli aika käydä nukkumaan.


Aamulla herätys oli taas hyvissä ajoin.


Edellisestä aamusta viisastuneena suuntasimme aamiaiselle Tavolataan, jossa sai itse hakea sitä mitä halusi syödä. Lisäksi Tavolatan leipätarjonta oli monipuolisempi ja sitä erinomaista saaristolaisleipää löytyi myös, mutta kunnon ruisleipää ei täältäkään löytynyt. Pitää varmaan ensi kerralla ottaa omat reissarit mukaan. Aamiainen Tavolatassa oli maistuva ja valikoima oli runsas.


Aamiaisen jälkeen kävin vielä tyttäreni kanssa Siljalandissa.


Siljalandissa tehtiin lapsille kasvomaalauksia.


Harri Hylje jakoi palkintoja edellisen illan kilpailuista.


Muumin ja Pikku Myyn kanssa piti käydä vielä humppaamassa ennen laivan saapumista Helsinkiin.


Kiitokset koko Silja Serenaden miehistölle ja erityisesti Commodoren mukaville "emännille" onnistuneesta risteilystä!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Äkkilähtö etelään - päiväristeilyllä Tallinnassa 20.2.2016


Tallinkin Facebook-sivulla oli etukoodi, millä sai varattua päiväristeilyn edulliseen hintaan. Pitihän tämä etu hyödyntään, kun tämän vuoden puolella en vielä Tallinnassa ole käynytkään.


Päiväristeily maksoi vain 12 euroa ja siihen päälle vielä paluumatkan hytti 25 euroa, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi näin jälkikäteen ajateltuna.


Menomatkan olin varannut Starin 10.30 vuorolle. Lähtöselvitys sujui nopesti ystävällisen palvelun  kera.


Myös laivaan siirtyminen sujui nopeasti.


Matkatavarat kävin viemässä säilytyslokeroon, jonka jälkeen kävin ottamassa valokuvia.

Autojen lastausta.


Laiva tuntui olevan tupaten täynnä. Tilannetta ei myöskään helpottanut, että 9. kannen keskiosan ravintolapaikat olivat pois käytöstä Burger Kingin rakennustöiden vuoksi.


Info oli saanut uuden Tallink -logon.



Kävin testaamassa ensimmäistä kertaa Starin a la Carte -ravintolan.


Tallink a la Carte.


Tallink a la Carte.

Tallink a la Carte.


Tallink a la Carte.


Alkuruoaksi tilasin ceasarsalaatin.


Pääruokasi lehtipihvin.

Ja jälkiruoaksi kahvin.


Täytyy todeta, että ruoka oli parhainta mitä ikinä ole Starilla tai Superstarilla syönyt. Täytyy jatkossakin käydä ruokailemassa a la Carten puolella.


Ruokailun jälkeen ehti vielä käydä tutustumassa kauppojen valikoimaan. Muutama SuperSale -tarjoustuotekin tuli ostettua.


Sää merellä oli sumuinen ja harmaa.


Pian olimmekin perillä Tallinnassa.


Baltic Queen.



Victoria I.

Minulla ei ollut mitään etukäteissuunnitelmaa missä pitäisi Tallinnassa käydä.

Ensimmäisenä suuntasin Stockmannille, kun en siellä useaan vuoteen ole käynynyt. Aika suppeaksi oli tavaratalon valikoimat muuttuneet. Stockmannilta matka jatkui Viru keskukseen.


Viru keskuksen Sportlandin alennusmyynnistä löytyi takki 50 prosentin alennuksella.


Rotermanni keskuksen Adellista löytyi muutama edullinen lastenvaate.


Välipalaa McDonaldsista...


...ja tankkauksen jälkeen matka jatkui.


Vielä muutamat ostokset Norde Centrumista.


Satamassa kävin vielä SadamaMarketin Outletissa ja aikaa oli myös pakata ostokset matkalaukkuun ennen laivaan siirtymistä.


Superstarille olin varannut B-luokan hytin.


Hytin sisustus oli aika pelkistetty.

Jätin tavarat hyttiin ja lähdin ottamaan muutaman valokuvan.


Lasten leikkihuone.


Keulabaarista on komeat näkymät.


Aurinkokannella.


Aurinkokannella.


Shuttle Buffet.


Laivan kummi Kaia Kanepi.


Trend Shopissa ja Supermarketissa tuli vielä käytyä ostoksilla.


Loppumatka menikin mukavasti hytin rauhassa huilaten.


Pian saavuimmekin jo Helsinkiin ja oli aika poistua laivasta. Paljon hyviä ostoksia edulliseen hintaan tuli tehtyä laivoilla ja Tallinnasta. Kiitokset Tallinkille hyvästä tarjouksesta ja mukavista merimatkoista!