keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tallink Siljan laivoilla paljon lomaohjelmaa lapsiperheille


Tallink Siljan laivoilla on paljon lomaohjelmaa lapsiperheille


Helsingistä Tukholmaan liikennöivillä Silja Serenadella ja Silja Symphonylla lapsia ihastuttavat Harri Hylje ja Muumi  1.6.-28.8.2016.


Kokoustiloihin rakennetaan 12.6.-10.8.2016 ajalle lasten oma Summer Center -maailma, josta löytyy mm. seikkailurata, karuselli ja pomppulinna eli puuhasteltavaa niin nuoremmille kuin vanhemmille lapsillekin.

Summer Center.

Summer Center.


Summer Center.


Harri Hylje merellä -show (1.6.-31.8.2016 alkuillasta.)
Koko perheen showssa Harri Hylje ja muut pehmohahmot seikkailevat meren äärellä. He käyvät rannalla leikkimässä ja sukellusreissulla näkevät mm. meritähden ja merenneidon! Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä ennen esitystä harjoitellaan yhdessä lapsien kanssa uusi tanssi. (Kuva: © Tallink Silja Oy)

Musiikkiesityksessä on luvassa laulua, tanssia sekä hauska tarina Harrista ja hänen ystävistään. Harri on saanut myös oman tunnuslaulun, jossa myös räpätään. Laulun on säveltänyt ja sanoittanut Janne Ruuska ja Juho Roslakka . Harri-musiikkiesityksessä on mukana kahdeksan Scandinavian Dancers -ryhmän esiintyjää.


Teen Pop -show (1.6.-31.8.2016 alkuillasta.) on popmusiikin täyteinen kertomus teineistä, jotka lomailevat Havaijilla. Energisen musiikin ja taitavien laulusuoritusten rytmittämä show vie katsojat surffaamaan, tanssimaan ja juhlimaan porukan kanssa.


Eikä pidä unohtaa, että 5. kannella sijaitsevassa Silja Land -leikkihuoneessa  on 290 m² tilaa temmeltää! Leikkimaailmasta löydät mm. pallomeret sekä pienille että vähän isommille lapsille, kiipeilypuun, maalausseinän, leikkitalon, Lego-työpajan ja hullunkurisia koristeita ja rakenteita. Junioreille on PlayStation-pelialue.


Varmasti jokaiselle ikään katsomatta maistuvat Spice Ice -jäätelöbaarin herkut! Lasten leikkejä valvovat ammattitaitoiset aktivaattorit, vaikka toki lapset ovat leikkihuoneessakin vanhempiensa vastuulla. 

Leikkihuoneessa ja laivan ravintoloissa on mikroaaltouunit lastenruuan lämmittämistä varten. Voit myös lainata lastenrattaat panttia (20 €/200 SEK) vastaan ja ottaa ne mukaan risteilyltä maihin.


Kesällä Silja Serenadella ja Silja Symphonylla on paljon lisäohjelmaa kaikenikäisille lapsille kasvomaalauksesta laivasuunnistukseen ja yhteisiin leikkeihin.



Kesällä Turun-linjan Baltic Princessillä riittää ohjelmaa koko perheelle.


Kokoustiloissa on kesällä 11.6.–13.8.2016 lasten oma Summer Center, jossa on pelejä, pomppulinna, pallomeri ja paljon muuta.


Koko perheen Bubblegum Boogie -show, jossa pirtsakat purkkabileet pyöräytetään käyntiin, viihdyttää iltapäivästä 13.6.–20.8.2016.


Lisäksi 1.6.–28.8.2016 ihanat Muumi ja Harri Hylje sekä aktivaattorit pitävät huolen, että risteilyllä riittää paljon hauskaa tekemistä!


Joka toinen tiistai lasten omilla Lasten Festarit -risteilyillä Baltic Princessillä esiintyy lasten suosikkiesiintyjiä: 14.6. Ti-Ti Nalle, 28.6. Hevisaurus, 12.7. Aarne Alligaattori sekä Mimi & Kuku, 26.7. Peppi Pitkätossu sekä Kengurumeininki, 9.8. Hevisaurus.


Huom. Päivämäärät ovat Baltic Princessin 23 h -risteilyjen lähtöpäiviä, esitykset ovat iltapäivällä paluumatkalla Tukholmasta Turkuun. Halutessasi nähdä esiintyjän Saaristoristeilyllä lähdet siis matkaan Turusta vasta seuraavana aamuna. 


Silja Land -leikkihuoneessa kannella 7 voit sukeltaa pallomereen, leikkiä, piirtää, pelata videopelejä tai osallistua järjestettyyn ohjelmaan, kuten piirustuskilpailuun, bingoon tai laivasuunnistukseen. Aamupäivisin voit myös saada hienon kasvomaalauksen! Leikkihuoneessa on myös mikroaaltouuni, jolla voi lämmittää lastenruokaa sekä lasten wc ja hoitopöytä. Lasten leikkejä valvovat ammattitaitoiset risteilyassistentit, vaikka toki lapset ovat leikkihuoneessakin vanhempiensa vastuulla. Starlightissa kannella 7 on myös erilaisia viihdepelejä sekä pöytäjalkapallo.
 

Kesällä Turun-linjan aamulaivalla Galaxylla on puuhasteltavaa koko perheelle.


Kokoustiloissa on 10.6.–10.8.2016 lasten oma Summer Center, jossa on pelejä, pomppulinna, pallomeri ja paljon muuta.


Summer Center.


Koko perheen Sunny Jungle -show viihdyttää iltapäivästä 10.6.–10.8.2016.


Lisäksi 1.6.–14.8.2016 ihanat Muumi ja Harri Hylje sekä aktivaattorit pitävät huolen, että risteilyllä riittää paljon hauskaa tekemistä!



Uudistuneessa ja suuremmassa Silja Land -leikkihuoneessa kannella 7 voit sukeltaa pallomereen, leikkiä, piirtää ja katsella lastenohjelmia. Aamupäivisin voit myös saada hienon kasvomaalauksen!


Lasten leikkejä valvovat ammattitaitoiset risteilyassistentit, vaikka toki lapset ovat leikkihuoneessakin vanhempiensa vastuulla. Leikkihuoneessa on myös lasten wc ja hoitopöytä. Laivan infosta voi lainata hyttiin lautapelejä ja kahvilassa kannella 6 on mikroaaltouuni, jossa voi lämmittää lastenruokaa.
 

Saaristoristeilylle lähdetään Turusta aamulaivalla (Galaxy) ja vaihdetaan laivaa Maarianhaminassa (Baltic Princess) ja perillä Turussa ollaan illalla. 


Kokoustiloissa on lasten oma Summer Center (Galaxylla 10.6.–10.8.2016 ja Baltic Princessillä 11.6.–13.8.2016), jossa on mm. pelejä ja pomppulinna. Koko perheen Bubblegum Boogie -show viihdyttää Baltic Princessin paluumatkalla iltapäivästä 13.6.–20.8.2016


Summer Center.


Lisäksi Muumi ja Harri Hylje sekä aktivaattorit (Galaxyllä 1.6.–14.8.2016 ja BalticPrincessillä 1.6.–28.8.2016) pitävät huolen, että risteilyllä riittää paljon hauskaa tekemistä.


Kahdesti kuussa Saaristoristeilyn paluumatkalla Baltic Princessillä esiintyy Lasten Festareiden suosikkiartisteja, joiden keikka on klo 15.30. Kesän keikkakattauksessa lapsia villitsevät: 15.6. Ti-Ti Nalle, 29.6. Hevisaurus, 13.7. Aarne Alligaattori sekä Mimi & Kuku, 27.7. Peppi Pitkätossu sekä Kengurumeininki ja 10.8. Hevisaurus.



Helsingistä Tallinnaan risteilevällä Baltic Queenillä riittää ohjelmaa koko perheelle.


Kokoustiloissa on kesällä 11.6.–10.8.2016 lasten oma Summer Center, jossa on pelejä, pomppulinna, kiipeilyseinä ja paljon muuta.


Summer Center.


Lisäksi 1.6.-14.8.2016 Muumi ja aktivaattorit pitävät huolen, että risteilyllä riittää paljon hauskaa tekemistä!

1.6.-14.8.2016 laivalla esiintyy koko perheen iloksi hassutteleva taikuri, jonka hatusta saattaa tupsahtaa kani tai ilmapalloeläin. Voit myös saada naamaasi oman kasvomaalauksen! Tule katsomaan Mimo Show (kesto n. 20 min/esitys) ja ihastu! Voit myös kokea jotain ennennäkemätöntä Itämerellä - Digital Sand Art Show 1.6.-14.8.2016! Näet kuinka taiteilija muodostaa hiekasta digitaalisen näytön avulla upeita teoksia toinen toisensa jälkeen ja hämmästyt!


Lotte village -leikkihuoneessa kannella 7 voit sukeltaa pallomereen tai askarrella ja piirrellä. Pelien hurmaa tarjoaa puolestaan aina avoinna oleva videopelihuone.
  


Lapset viihtyvät Silja Europalla erityisen hyvin kesäaikaan.


Summer Center eli lasten oma puuhamaailma on avoinna 3.6.–28.8.2016 tarjoten paljon tekemistä niin pienille kuin isommillekin lapsille, mm. pomppulinnan, kiipeilyseinän ja pelien parissa.


Summer Center.


Summer Center.


Myös ikisuosikki Muumi viihdyttää lapsia Europalla 3.6.–28.8.2016.


Muumi on mukana myös Visbyn risteilyillä.

Koko perhettä viihdyttävä Duo Apricots esiintyy Europalla 1.6.-28.8.2016. Tämä upea duo tekee mm. taidetta saippuakuplista ja naurattaa hassunhauskoilla taikatempuillaan yleisöä. Voit nauttia esityksestä Ocean Clubissa.



Laivan leikkihuone Lottemaa on lasten valtakunta, jossa voit peuhata pallomeressä tai kivuta kiipeilyseinälle. Voit myös piirtää tai leikkiä leluilla.


Lottemaa.


Koko kesän lasten ja nuorten puuhasteluja vauhdittaa aktivaattori, toki lapset ovat leikkihuoneessakin aina vanhempiensa vastuulla. Leikkihuoneen vieressä on lastenhoitohuone, jossa voit vaihtaa vauvalle vaipan. Tavolàta-ravintolassa voit lämmittää mikrossa vauvanruokia.

Kun varaat edestakaiset matkat Tallink Shuttle -laivalla, 6–11-v lapsesi matkustavat ilmaiseksi 1.6.–31.8.2016. Tutustu tarjoukseen tarkemmin »


Myös varaamalla edestakaisen autopaketin 1–2 aikuiselle ja henkilöautolle, 3.–5. matkustajan matkat ovat ilmaiset 1.6.–31.8.2016. Tutustu tarjoukseen tarkemmin »



Molemmilta laivoilta löytyy pieni leikkihuone.

YO! Frozen Yogurt -kahvilassa voit nauttia aamiaista, virkistäviä juomia tai herkullisia jälkiruokia. Valitse runsaasta valikoimasta jääjogurttia, kreikkalaista jogurttia, smoothieita tai kahvijuomia.


Starilta on lisäksi Itämeren ensimmäinen kelluva Burger King.


Tallinnasta Tukholmaan liikennöivillä Romantikalla ja Victorialla on myös kesäaikaan ohjelmaa lapsille lue lisää Tallink Siljan Ruotsalaislta sivuilta.


Tallink Siljan Ruotsalaisilta sivuilta voit myös lukea lisää, Tukholmasta Riikaan liikennöivän Isabellen lasten ohjelmista.