keskiviikko 23. elokuuta 2017

m/s Silja Symphonylla risteilemässä 19.8. - 21.8.2017


Kun pari viikkoa töitä lomien jälkeen oli tullut tehtyä, oli hyvä fiilis lähteä risteilemään Silja Symphonylla. Risteily tosin oli varattu jo alkukesästä, ennakoiden tulevaa. Matkassa mukana oli myös naapurissamme asuva perhe.



Harvemmin sitä lauantaisin tulee risteilylle lähdettyä töiden vuoksi, joten emme osanneet aavistaa, että kadun varresta parkkipaikan löytäminen autolle olisi ollut näinkin haastavaa. Paikka kuitenkin löytyi, eikä kävelymatkakaan olisi tuntunut pitkälle, jos ei olisi satanut. Lähtöselvitys sujui hyvin Club One Gold- tiskillä, vaikka laivaraha-kuponkeja tulostuikin useampi kappale.

Hytiksi olin varannut Junior Suiten ja toive hytin teemasta osui kohdalle. Olin toivonut kesä tai syksy -hyttiä ja kesähän sieltä taas tuli.









Junior Suiten jos risteilylle haluaa, saa olla hyvissä ajoin tekemässä varausta, sillä hytit ovat erittäin suosittuja.



Hyttiin asettautumisen jälkeen lähdin tyttäreni kanssa vastaan matkaseuralaisiamme ja olihan heitä vastaanottamassa myös väkeä laivan puolesta.




Aloittelimme risteilyä nautiskelemalla pari lasillista kuohuvaa.





Ja katselemalla merimaisemia hytin isoista ikkunoista.





Hytissä oli Marimekon tyynyt ja tarjotin, jotka olivat Silja Linen juhlavuoden värityksellä. Marimekon tuotteita Silja Linen juhlavuoden värityksellä voi ostaa laivan Gifts -kaupasta. Pääasiassa myytävät tuotteet ovat Unikko-kuosilla ja Lokki-kuosilla löytyy ainoastaan kassi ja kukkaro.


Ennen ruokailemaan menoa kävimme hieman kiertelemässä laivaa.


Illallisella kävimme Tavolàta-ravintolassa, jossa mielestäni Silja Symphonylla ovat ruoat parempia ja kauniimmin esillelaitettuja kuin sisaraluksella. Jännä juttu, kun taas Tavolátan edeltäjän Bistro Maximen kohdalla oli ruoka parempaa ja näyttävämmin esillelaitettu Silja Serenadella kuin Symphonylla.


Lapset löysivät mieleiset ruoat lastenpöydästä. Viihdykkeiden avulla myös pikkumies viihtyi tovin ruokapöydässä - joskus täytyy vaan käyttää kaikki keinot pienen lapsen viihdyttämiseen, jotta voi itse nauttia ruoasta, ainakin hetken.



Kaikki aikuiset päätyivät tilaamaan listalta lampaankareetta. Jälkiruokaan asti emme päässet, kun pikkumies oli sitä mieltä, että ei laivalle olla tultu istuskelemaan ja syömään.

Ja koska lapset ovat nopetia liikkeissään, pääsimme myös piipahtamaan sairaanhoitajan vastaanotolla paikkaamassa kuhmua takaraivossa.


Kaupoissa kiertelyn jälkeen vaimoni lähti nukuttamaan pikkumiestä hyttiin ja me muut suuntasimme joko Siljalandiin tai Old Port Pubiin.


Pubissa oli pakko päästä maistamaan onko Guinness yhtä hyvää kuin se oli heinäkuussa Dublinissa ja ei se valitettavasti yhtä hyvälle maistunut. Pubissa tapasimme myös "laivamatkojen suurkuluttajan" Marjan ja hänen miehensä. Tuli siinä samalla skoolattua myös kahdelle synttärisankarille.





Hetken aikaa istuimme Atlantiksessa vaahtopäiden merkeissä, jonka jälkeen suuntasin hyttiin lapsenvahtivuorolle.



Mikäs sitä hytissä ollessa, kun tilaa on. Loppuilta meni mukavasti rentoutuen porealtaassa ja sen jälkeen sohvalla televisiota katsellen ja jääkaapin virvokkeita nauttien.


Muu matkaseurue viihtyi New York Club & Loungessa karaoken merkeissä.


Aamu alkoi perinteisesti hyvin aikaisin pikkumiehen toimesta ja jokusen tovin sai odotella Commodore Loungen saunan avautumista.



Saunan lauteilla on mukava nauttia kunnon löylyistä ja vaihtuvasta saaristomaisemasta.




Saunan jälkeen kävin vielä happihyppelyllä aurinkokannella.


Aamiaisella kävimme Bon Vivanti sijasta Tavolátassa. Näin pääsimme kaikki samaan aikaan ja paikkaan aamiaiselle. Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että Tavoláta on toimivampi aamiaisravintola lasten kanssa matkustaessa. Valikoima Tavolátassa on monipuolinen ja maittava. Ainoana miinuksena on monivitamiinimehun korvaaminen puolukkamehulla.



Aamiaisen jälkeen ehti vielä käydä kaupoissa ostoksilla, ennen laivan saapumista Tukholmaan. SL:n matkaliput olimme jo ostaneet edellisenä iltana infosta ja siinä samalla kertyi myös Club One-pisteitä.



Tukholmaan saapumisen jälkeen odottelimme hetken, jotta hätäisimmät ehtivät alta pois.


Pitkästä aikaa suuntasimme kohti Mall of Scandinavia -kauppakeskusta.


T-Centralenin asemalta pääsee nykyään kätevästi vaihtamaan Solnaan menevän junan (pendeltåg) kyytiin.


Kun ennen juna lähti ulkona olevilta raiteilta, lähtee se nykyään Tunnelbanan alapuolella olevilta raiteilta. Solnaan pääsee Uppsalaan (38) ja Märstaan (36) menevillä junilla


Kunhan vaan muistaa nousta oikeaan suuntaan menevän junan kyytiin on Solnaan matkustaminen helppoa ja nopeata. Ennen Solnaan juna pysähtyy Odenplanin asemalla.



Pendeltågin käyttämä Stockholm City -asema on tyylikkäästi rakennettu.






Mall of Scandinaviassa vierähti muutama tunti ostosten ja ruokailun merkeissä.

Sunnuntain aikatauluista johtuen saimme odotella junaa laiturilla reilun 20 minuutin ajan.




Terminaalilla olimme samaan aikaan kun laivan lastaaminen alkoi, joten pääsimme jonottamaan laivaan.




Hytissä oli sitten aikaa rentoutua ennen laivan lähtöä.




Harri Hyljettä kävimme moikkaamassa Siljalandissa ennen ruokailua.



Edellisestä illasta viisastuneena päädyimme ruokailemaan Mundoon - kahdessa erässä. Mundon listalta löytyi jokaiselle jotain - ainoastaan pikkumies oli sitä mieltä, että ruokailun voi jättää väliin.





Pikkumiehen mielestä paljon mukavampaa on nauttia vapaudesta ja merimaisemista aurinkokannella, kuin istuminen syöttötuolissa.





Paluumatkan aikana ehti enemmän keskittyä myymälöiden valikoiman tutkimiseen ja ostosten tekoon. Pikkumiehen väsähtäessä vaimoni lähti hyttiin ja me muut suuntasimme Atlantikseen.





Tällä kertaa Atlantiksessa testailtiin Finnjet-drinkkiä ja lasten listalta valikoitui Harri Hylje ja Kapteeni Mustaparta.


Hetken istuskelun jälkeen suuntasin lastenvahtivuorolleni hyttiin ja loppuilta meni samalla kaavalla kuin menomatkalla.



Aamulla taas sai hetken odotella saunan avautumista ja vaikka maisemat eivät Helsinkiin saapuessa ole niin komeat kuin Tukholman saaristossa oli löylyt kuitenkin erinomaiset.



Ennen aamiaista lähdin kiertelemään laivaa pikkumiehen kanssa.






Paljon portaita noustiin ja laskettiin, välillä ihmeteltiin ja ajeltiin hissillä.



Pieni aamulenkki tehosi, sillä nyt pikkumieskin jaksoi istua syöttötuolissa ja syödä aamiasta kaikessa rauhassa.


Pian saavuimmekin Helsinkiin ja taas oli yksi mukava risteily takanapäin. Kiitokset Silja Symphonyn miehistölle mukavasta risteilystä - nähdään taas!


maanantai 14. elokuuta 2017

Testissä Tallinkin verkkokauppa


Tallink avasi heinäkuun lopulla tuoksu- ja kauneustuotteiden verkkokaupan.


Ja koska elokuussa sai tilaukselle ilmaisen kotiinkuljetuksen ja sen lisäksi vielä lahjan, olihan se testattava miten verkkokauppa toimii.


Tallink -verkkokauppa on Club Onen kanta-asiakasohjelmaan liittyneille asiakkaille tarkoitettu nettikauppa. Verkkokaupassa voi tehdä ostoksia jopa laivan myymälähintoja edullisemmin ja ne kerryttävät Club One -pisteitä laivaostojen mukaisesti. Tuotteiden maksamiseen voi käyttää osittain myös Club One -pisteitä (ei tarjoustuotteisiin).


Tuotteiden hintoja voi verrata laivan tarjoushintoihin selaamalla Shopping-kuvastoja.


Tai etsimällä tuotteita laivojen valikoimasta.



Club Onen kanta-asiakasohjelma on kohdistettu Tallinkin yksittäisasiakkaille ja kanta-asiakasohjelmaan liittyminen on maksutonta ja liittyä voi mm. Tallinkin kotisivulla. Kanta-asiakasnumerosi tulee voimaan automaattisesti ja sitä voi ruveta käyttämään heti.

 Nettikauppaan pääsee kätevästi suoraan Tallink Siljan nettisivujen kautta klikkamaalla yläpalkista "ostokset" ja sieltä "tuoksu- ja kauneustuotteiden nettikauppa".



Kirjaudu ensiksi sisään verkkokauppaan omilla Club One -tunnuksillasi.


Voit myös kirjautua Google-tunnuksilla.


Tai samalla käyttäjätunnuksella, millä kirjaudut Club One -verkkopalveluun.



Kun olet kirjautuneena kauppaan, voit aloittaa ostosten teon.


Tuotteita voi hakea monelle eri tavalla, esim. valitsemalla ainoastaan miesten tuotteet.



Tarjoustuotteet (joita ei voi maksaa Club One-pisteillä) saa näkyviin omasta sarakkeesta.


Tuotteita voi rajata myös tuotemerkin mukaan tai etsiä hakusanalla.

Tuotteita voi kerätä toivelistalle, jos ei halua tilausta heti tehdä. Toivelistalta tuotteet voi klikata helposti ostoskoriin.


Tai ne voi lisätä kätevästi suoraan ostoskoriin.


Omaa nimeä klkkaamalla pääsee tutkimaan omia tietoja, ostohistoriaa ja toivelistalla olevia tuotteita. Toivelistalle pääsee myös klikkamalla oman nimen vieressä olevaa TOIVELISTA -tekstiä.

Kun on shoppaillut tarpeeksi ja kaikki tuotteet ovat ostoskorissa, pääsee ostoskorin sisältöä tutkimaan klikkaamalla OSTOSKORI -tekstiä.


Voit joko jatkaa ostosten tekoa tai siirtyä kassalle.


Ennen maksamista on hyvä tarkistaa, että omat yhteystiedot ovat oikein ja kaikki tarvittavat tuotteet ovat ostoskorissa. Seuraavaksi valitaan toimitustapa. Valittavana on joko noutopiste tai kotiinkuljetus.



Ennen toimitustavan valintaa voisi myös määritellä kuinka paljon Club One -pisteitä haluaa maksamiseen käyttää. Sopivan pistemäärän voit määrätä ostoskorissa ennen tilauksen maksamista siirtämällä pisteliukuria haluamaan kohtaan tai vain kirjoittamalla haluaman määrän. Koko summaa ei pisteillä kuitenkaa voi maksaa. Mutta koska kaikki tilaamani tuotteet olivat tarjoustuotteita en pisteitä voinut maksamiseen käyttää.


Itse valitsin noutopisteen ja järjestelmä tarjosi postinumeron perusteella Matkahuollon Lähellä-pakettia, SmartPost -pakettiautomaattia tai postiin toimitettavaa postipakettia. Valitsin pakettiautomaatin, koska tarjolla olevista vaihtoehdoista se oli minulle sopivin

Ostokset voi maksaa verkkopankin kautta tai luottokortilla. Itse maksoin luottokortilla ja kuten muissakin verkkokaupoissa täytin tarvittaviin kohtiin kortin numeron, voimassaoloajan ja turvakoodin. Näiden jälkeen hyväksyin ostoehdot ja vahvistin tilauksen.


Korttimaksu suojattiin käyttämällä pankin verkkopalvelutunnuksia.


Ja näin ostokset oli tehty. Tallink lupaa toimittaa ostokset 2-7 arkipäivän kuluessa myyntisopimuksen voimaanastumisesta eli siitä päivästä, jolloin maksu saapuu verkkokaupan pankkitilille.


Tilausvahvistus saapui myös sähköpostiin, jonka jälkeen piti enää odotella paketin saapumista.


Kaikki tilaamani tuotteet olivat Tallinkin verkkokaupassa hieman edullisempia kuin Silja Serenadelta tai Symphonylta ostettaessa. Tuotteet, joita laivalla myydään "osta 3 maksa 2" -kampajalla, voi verkkokaupasta ostaa myös yksitellen. Jos laivan "osta 3 maksa 2" -kampanjoita ei oteta huomioon, tuli säästöä yhteensä 27 euroa.


Pari euroa olisin säästänyt laivan hintoihin verrattuna, jos olisin ostanut sen kolme tuotetta kahden sijasta. Verkkokauppa onkin kätevä ostospaikka jos tarvitsee tarjoustuotetta kolmen sijasta vain yhden tai kaksi.


Tilasin tuotteet keskiviikkona 9.8. hieman ennen klo 17.00 ja jo seuraavana päivänä paketti oli jo lähetetty. Verkkokaupan ostohistoria-sivuilta löytyy linkki paketin seuraamiseen.


Myös sähköpostiin tuli ilmoitus, että paketti on lähetetty ja viestissä oli mukana lähetystunnus.

Pistetiliotteelle pisteet kirjautuivat parin päivän viiveellä ostotapahtumasta. Tämän ostoksen myötä tuli aloitettua tasopisteiden kerääminen Gold-tason säilyttämiseksi.


Paketti saapui pakettiautomaattii maanantaina 14.8.



Paketti oli hyvin pakattu ja sisältö oli sitä mitä pitikin.


Tuotteiden tilaaminen, maksaminen oli helppoa ja toimitus oli yllättävän nopeaa. Mutta tulenko jatkossa tilaamaan tuotteita verkkokaupasta riippuu siitä mitä paketin toimituskulut tulee olemaan. Yli 99 euron tilaukset Tallink lupaa toimittaa ilmaiseksi. Jos pienemmän tilauksen toimituskulut nostavat tuotteiden hinnat yli laivahintojen, tulen tekemään ostokset laivalla.