maanantai 1. kesäkuuta 2020

Saaristoristeilyllä 31.5.2020


Koronaepideminan vuoksi siirtyi useampi risteily/laivamatka syksylle, joten positiivinen uutinen oli Maarianhaminan sataman avautuminen liikenteelle ja mahdollisuus lähteä Galaxylla ja Baltic Princessilla 11 tunnin saaristoristeilylle.




Matkavaraus tuli tehtyä sunnuntaille 31.5.2020.



Matkaa varatessa kannattaa ottaa huomioon että laivat toimivat supistetuilla palveluilla, rajoitetuilla matkustajamäärillä ja vain osa tiloista on matkustajien käytössä. Perusasiat ruoka, juoma ja ostokset onnistuvat matkan aikana. Aukioloajat ovat poikkeukselliset ja niihin vaikuttaa mm. matkustajien määrä laivalla.










Tallink Silja on tehnyt toimenpiteitä terminaaleissa ja laivoillaan, jotta matkustajat voisivat lähteä luottavaisin mielin laivalle. Terminaalista löytyi käsidesiä, ohjeita matkalla, muistutuksia turvaväleistä ja käsienpesun tärkeydestä.



Laivaannousu alkoi aikaisemmin, jotta turvavälit muihin matkustajiin sai pidettyä. Tällä matkalla oli reilut 100 saaristoristeilijää.


Saaristoristeilylle pääsee 15 eurolla ja matkalle voi varata lisämaksusta hytin joko mennen tullen tai vain toiselle laivalle.



Molemmilla laivoilla käytössä olevat hytit sijaitisivat 8. kannella ja muut hyttikäytävät oli suljettuna.


Hyttikansi oli vielä "jaettu pituussuunnassa" Turun ja Tukholman lähdöille. Jotta hytit ehdittiin siivota matkan aikana oli matkustajat sijoitettu aina samalla puolelle laivaa, lähtösataman mukaisesti.



Galaxylle olin varannut meille B-luokan hytin.











Menomatkalla hytti oli lähinnä tavaroiden ja ostosten säilytystä varten, sillä aikaa tuli vietettyä enimmäkseen aurinkokannella.




Ajankohtaisen tiedon aukioloajoista löytää laivan infosta tai screeneiltä. Tässä tekstissä näkyvät aukioloajat olivat voimassa sunnuntaina 31.5.2020.





Poikkeuksellisesti ruokaravintoloista avoinna oli vain FastLane.




FastLanen sisäänkäynnin yhteydessä oli tilapäinen käsienpesupaikka.


Discon baari palveli kansibaarina.







Infoaulaan oli rakennettu Bore Bar ja myynti tapahtui infotiskiltä.



Vessat olivat käytössä vain 6. kannella ja niissäkin muistutettiin käsienpesun tärkeydestä.


Käsidesiä oli tarjolla monessa paikassa.


Opaste hissin ulkopuolella.






Turvaväleistä muistutettiin lattiaan liimatuilla tarroilla ja kuulutuksilla.



Infoa turvallisesta matkustamisesta oli saatavilla eri kielillä julisteista tai screeneiltä.






Useampi tila oli avoinna ilman palveluita, kuten Moonlight Bar, Piano Bar, SeaPub ja Starlight Palacen alakerta. Pelikoneet olivat suljettuina.



Happy Lobster oli suljettu.



Tavoláta oli suljettu.





Grill House oli suljettu.



Grande Buffet oli suljettu.


Siljaland oli suljettu, eikä Harri Hyljettäkään laivalla näkynyt.


Saunaosasto oli suljettu.




Myymälöistä ensimmäisenä avautuivat Cosmetic Boutique ja Gift & Toys.








Gifts & Toys myymälään oli avattu ovi Cosmetic Boutiquesta ja ostokset maksettiin Cosmetic Boutiquen kassalle.


Gifts & Toys -myymälän tuotteet olivat vähintään 30 prosentin alennuksella ja Cosmetic Boutiquen tuotteista sai vähintään 20 prosenttia alennusta.







Ostosten lomassa tuli nautittua aurinkoisesta kelistä ja saaristomaisemista.







Tax Free Shopin nuuskahyllyillä monelta matkustajalta turvavälit unohtuivat. Tobacco Shop oli suljettuna ja tupakat oli tuotu pahvilaatikoissa myyntiin Tax Freen puolelle. Tax Freen puolella alennusta sai vain makeisista 25 prosentin verran.





Fashion Street -myymälässä kaikki tuotteet olivat vähintään 30 prosentin alennuksella.



















Loppumatka Maarianhaminaan meni mukavasti aurinkokannella saaristomaisemista nauttien. Eipä sitä mitään  muuta viihdykettä tällä etapille olisi edes kaivannut.












Maarianhaminan lähestyessä myös Baltic Princess ilmestyi näkyviin ja laivat ajoivat peräkkäin satamaan.







Maihinnousua odotellessa 5. kannelle päästettiin rajoitettu määrä matkustajia ja loput matkustajat odottelivat 6. kannella sisällä tai ulkona, jotta riittävät turvavälit saatiin pidettyä.






Putkea pitkin vaihdoimme laivaa, kuten ennenkin saaristoristeilyllä. Myös putkessa oli muistutukset turvaväleistä.


Baltic Princessille saapuessa aukioloajat jaettiin paperille tulostettuna.


Aukioloajat löytyivät myös infosta.




Myös Baltic Princessille oli varannut B-hytin, mikä normaaliikenteessä olisi ollut E-hytti.



Galaxy jatkoi matkaansa kohti Tukholmaa.


Koska Galaxylla ei ollut mahdollisuutta lounaalle suuntasimme ensimmäisenä FastLane -ravintolaan syömään, kuten suurin osa muistakin saaristoristeilijöistä.




Täällä ravintolaan tulevat ohjattiin miehistön toimesta ensimmäisenä käsien pesulle.


Lämpöisistä ruuista listalta olisi voinut valita lihapullia, päivän liha tai kala -annokset. Lisäksi tarjolla oli 37 euron menu, mihin olisi kuulunut salaatti, lämmin ruoka, jälkiruoka ja kaksi alkoholitonta juomaa.


Päivän liha-annos maksoi 17,50 €.




Samanlaiset opasteet turvavälistä ja turvallisesta matkustamisesta löytyivät myös Baltic Princessiltä.





Baltic Princessillä oli enemmän yleisiä tiloja suljettuna kuin Galaxylla. 7. kannella avointa tilaa portaikkojen lisäksi oli vain Sea Pub ja Fashion Street sen ollessa avoinna. Myös Siljaland ja saunaosasto olivat suljettuna.


Ruokailun jälkeen myymälöiden avautumista sai odotella jonkin aikaa ja kannellakaan ei enää niin lämmintä ollut kuin menomatkalla, joten pienet päikkärit hytissä teki hyvää.



Myymälöistä Fashion Street avautui ensimmäisenä.


Tax Freessä ei niin kova tungos ollut, mutta Galaxy onkin ainoa laiva millä nuuskaa on myytävänä Suomen aluevesillä.





Myymälöissä oli samat tuoteryhmät alennuksessa kuin menomatkalla Galaxyllakin







Turun lähestyessä aurinkokannellakin taas tarkeni nauttia auringonpaisteesta ja maisemista.










Edulliset verovapaat ostokset, irtiotto arjesta ja komeat saaristomaisemat ovat oiva syy lähteä käymään saaristoristeilyllä.


Kiitokset Galaxyn ja Baltic Princessin miehistöille mukavasta merimatkasta poikkeusoloista huolimatta! Palvelut olivat riittävät, palvelu pelasi ja reissu oli oikein onnistunut.





Turussa vastassa oli rajavartiolaitos tarkistamassa henkilöllisyyksiä/matkustusasiakirjoja ja kyselemässä mistä ollemme Turkuun tulossa. Tämän jälkeen edessä oli vielä ajomatka kotia kohden.