perjantai 18. joulukuuta 2020

Karanteenivapaalla ostosristeilyllä 16.12.2020

Sain Tallink Siljalta kutsun Megastarin karanteenivapaalle ostosristeilylle ja olihan se lähdettävä katsomaan millainen meno laivalla nykyään on.





Hiljaista oli terminaalissa ja Helsingistä Tallinnaan oli lähdössä noin kolmesataa matkustajaa. Paluussa matkustajia oli alle kaksisataa.






Menomatka meni mukavasti Business Loungen jouluisten ruokien äärellä.










Tarjolla oli herkkua vaikka kuinka monenlaista.


Katkarapuskagenia tuli syötyä matkan aikan useampi annos. Kylläpä oli kiva päästä pitkän tauon jälkeen nauttimaan hyvästä ruoasta.







Laivan saapuessa Tallinaan olikin hyvä aika lähteä ostoksille.




Viron lipun alla liikennöivissä laivoissa on käytettävä kasvomaskia yleisissä tiloissa liikuttaessa.




Tuntui ehkä vähän turhauttavalle kävellä kasvomaski naamalla laivassa, missä oli huomattavasti vähemman tungosta kuin kauppakeskuksissa on ollut nyt joulukuussa.







Traveller Superstoressa oli käytännössä vain henkilökuntaa ja kourallinen muita asiakkaita, eipä tarvinnut ainakaan miettiä turvavälejä joululahjaostoksia tehdessä.




Tallinnan satamassa oli parempia aikoja odottamassa Tallinkin Silja Europa ja Baltic Queen.



Megastarilla oli jouluista ja rauhallista.





En edes muista, milloin olisin näin hiljaisella matkalla ja väljästi matkustanut Helsingin ja Tallinnan välillä. Paluumatkakin meni mukavasti Business Loungen herkkujen äärellä.



Vielä ehtii ennen joulua käydä tekemässä jouluostokset väljästi sekä merihintaan ja samalla voi ottaa pienen irtioton karanteenivapaalla risteilyllä. Kiitokset Tallink Siljalle matkajärjestelyistä! 

lauantai 12. joulukuuta 2020

Ohjeet piparkakkulaivan rakentamiseen

 


Täällä blogin puolella on ollut hieman hiljaisempaa matkakertomusten osalta. Suurin osa syksylle suunnitelluista matkoista peruuntui ja osa siirtyi ensi vuodelle. Koska aikaa on jäänyt on ollu aika väsätä kaikenlaista ja nyt joulun lähestyessä haluan jakaa teille ohjeet piparkakkulaivan rakenteamiseen. Ensimmäisen kerran kokeilin rakentaa piparkakkutalon sijasta piparkakkulaivan vuonna 2014 ja sen jälkeen niitä on muutama tullut rakennettua ja testattua erilaisia tyylejä.



Laivan rakentamista varten tarvitsee ensi tehdä kaavat, minkä mukaan saa oikeat palat leikattua. Silja Serenaden / Silja Symphonyn piparkakkulaivaa varten tehdyt kaavat voi ladata tästä linkistä. Kaava-arkki kannattaa tulostaa A3-kokoiselle paperille. Latvian kielellä ohjeet löytyvät Tallinkin nettisivulta ja samaisen kaava-arkin voi ladata tästä.


Kansikuvassa näkyvään Silja Serenaden / Silja Symphonyn piparkakkulaivaan tarvitsee noin kaksi kiloa piparkakkutaikinaa. Kaupan pakastealtaasta löytyvä valmistaikina sopii hyvin. Anna taikinan lämmetä hetki huoneenlämmössä, niin sitä on helpompi kaulia. Taikinalevy kannattaa ennen kaulimista muotoilla palloksi, jotta siitä saa tasaisin. Valmiista levystä voi myös kaulimisen aloittaa, mutta pinnasta ei välttämättä tule tasainen.



Voit kaulia taikinan suoraan leivinpaperin tai silikonisen paistoalustan päällä, niin osia ei tarvitse siirrellä enää leikkaamisen jälkeen, vaan voit vetäistä leivinpaperin suoraan pellille. Näin osat pitävät muotonsa. Kauli taikina riittävän ohueksi (3–4 mm), jotta osista ei tule liian paksuja. Jos tarvitset kaulitsemisen avuksi jauhoja, käytä niitä maltillisesti. 



Leikkaa taikinasta laivan osat kaavojen avulla joko veitsellä tai pizzaleikkurilla. Tee osasta taikinaa alusta laivalle. Alusta voi olla hieman muita osia paksumpi.


Paista isoja osia leivinpaperoidulla pellillä 150-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Laivan kyljet
kannattaa paistaa matalareunaisella pellillä yksittäin. Kyljet saa mahtumaan pellille vinottain.
Pieniä osia paistetetaan 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Paista piparit koviksi, mutta älä
anna niiden palaa.


Anna valmiiden osien jäähtyä kunnolla tasaisella alustalla. Koristelu ja kokoaminen kannattaa
säästää seuraavaan päivään, jotta osat ehtivät kovettua helposti käsiteltäviksi.


Mittaa kaksi kananmunan valkuaista  ja puoli pakettia tomusokeria kulhoon ja vatkaa muutama minuutti. Lisää loput paketin tomusokerista, teelusikallinen sitruunamehua ja halutessasi elintarvikeväri. Nestemäisen värin voi sekoittaa tipoittain valmiiseen kuorrutteeseen. Lisää tarvittaessa tomusokeria. Jatka vatkaamista vielä 1 - 2 min.


Kokeile kuorrutteen paksuutta valuttamalla kuorrutusta lautaselle. Jos valuma ei leviä vaan pysyy
muodossaan, kuorrutus on sopivan paksuista pursotettavaksi. Jos massasta tulee vahingossa liian
paksua, ohenna sitä tipoittain vedellä. 


Siirrä kuorrute pursotinpussiin tai vahvaan pakastepussiin. Leikkaa kulmaan pieni reikä. 





Koristele ainakin kyljet ja piipun osat ennen kokoamista, niin kuvioiden pursottaminen on helpompaa. Muut osat voit koristella kokoamisen jälkeen.


Kokoamiseen voi käyttää sulatettua sokeria, mutta itse kasasin laivan elintarvikeliimalla, jota saa
ruokakaupasta. Leivontaliiman tuubia pitää lämmittää esim. vesihauteessa, jotta liiman saa
helposti pursotettua. Muut ohjeet kannattaa lukea tuubin kyljestä.


Laivan kasaaminen kannattaa aloittaa kyljistä, halutessasi voit käyttää tukipaloja kylkien välissä, niin kasaaminen on helpompaa ja osia ei tarvitse pitää niin kauan paikoillaan. Kylkien jälkeen voi jatkaa kasaamista perästä ja sen jälkeen keulasta. Lopuksi aurinkokannen palat, savupiippu ja mastot paikoilleen ja laiva on valmis koristeltavaksi loppuun.


Piparkakkulaivan koristelussa voi käyttää halutessaan vain yhtä väriä.


Tai koko taikinan voi kuoruttaa, mutta silloin pitää maltaa antaa osien kuivua kunnolla.



Myös erilaisia laivoja voi kokeilla, mutta kannattaa muistaa, että mitä isommat kyljet laivalle tekee on ne helpompi koristella. Tietysti uuninpelti määrittelee sen kuinka isoja paljoja voi paistaa. Pohjan voi tehdä kahdesta tai kolmestakin osasta.



Silja Serenade/Silja Symphony on ehkä se helpoin tehdä ja kannattaa hyödyntää noita tulostettavia kaavoja.





MyStarin valmistamiseen meni kilo valmista piparkakkutaikinaa, vajaa tuubi elintarvikeliimaa ja vajaa paketillinen tomusokeria.




Silja Serenaden/Silja Symphonyn ja MyStarin kokoeron huomaa paremmin näistä kuvista. 






Jos taikinaa jää yli piparkakkulaivaa leivottaessa, voi siitä leipoa vaikkapa piparkakkuhylkeitä.


Oikein mukavaa joulunodotusta kaikille valkeiden laivojen ystäville ja parempaa risteilyvuotta 2021!