perjantai 12. elokuuta 2022

Tukholman risteily Silja Symphonylla 5.8.-7.8.2022

Tukholman risteily Siljalla

Kävimme koko perhe viikonloppuristeilyllä Silja Symphonyllä Tukholmassa elokuun alussa. Matka toteutettiin yhteistyössä Tallink Siljan kanssa.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tällä kertaa satamaan saapumisessa oli oikea ajoitus. Laivaan sai kävellä melkein suoraan eikä pysäköinnillekkään jäänyt hintaa kuin alle neljä euroa.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Risteilylle meille oli varattuna kaksi vierekkäistä promenade-luokan hyttiä, mitkä sijaitsivat 10. kannella.

Tukholman risteily Siljalla

Vielä oli kesää jäljellä ja lähtöä oli mukava odotella aurinkoisella kannella.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Meidän teinin pettymykseksi Sushi & Co-ravintolasta ei sushia saanut työvoimapulan vuoksi.

Tukholman risteily Siljalla

Onneksi vierestä löytyi toinen hyvä vaihtoehto ruokailulle.

Tukholman risteily Siljalla

Onnille maistui taas vaihteeksi lastenlistalta kananugetit. Siinä missä isosisko aikoinaan suostui syömään laivalla vaan nakki-lihapullavarrasta ja sitä mielellään ilman lihapullia on Onni löytänyt uudelta lasten listalta oman suosikkinsa. 

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Me muut päädyimme tilaamaan "päivän saaliin", mikä tällä kertaa oli siikaa katkarapujen ja ravunpyrstöjen kera. Annos oli maukas ja kaikki muutkin lisukkeet toimivat kalan kaverina.

Tukholman risteily Siljalla

Jälkiruoaksi maistui brownie.

Tukholman risteily Siljalla

Crème Brùlee.

Tukholman risteily Siljalla

Laivan jäätelöä ja sorbettia. 

Tukholman risteily Siljalla

Ruoka oli taas kerran maistuvaa ja palvelu sujuvaa.

Tukholman risteily Siljalla

Perinteen mukaisesti, kun ruokailusta on selvitty reippaasti, lähdettiin tutustumaan lelukaupan valikoimiin.

Tukholman risteily Siljalla

Promenaden vilinää tuli pääasiassa taas seurattua Bon Vivantin terassilla ja samalla tuli aikaa vietettyä samalla reissulla olleiden tuttujen kanssa.

Tukholman risteily Siljalla

Myös Tax Free Superstoresta tuli hankittua tuliaisostokset jo menomatkan aikana.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Merimaisemiakin tuli ihailtua jokunen tovi.

Tukholman risteily Siljalla

Halit Hartsalle ja siitä sitten pikkuhiljaa nukkumaan.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Aamu alkoi mukavasti Tavolàtan erikoisaamiaisella...

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

ja jatkui Summer Centerissä.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Päivä tuli vietettyä Mall of Scandinaviassa. 

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Laivalle palasimme juuri ennen Tukholmasta lähtevien laivaannousun alkamista.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Lähdön tunnelmaa.

Tukholman risteily Siljalla

Lähdön jälkeen kutsui taas Bon Vivantin terassi ja myöhemmin illalla suuntasimme kohti Grill Housea.

Tukholman risteily Siljalla

Silja Symphonyn kätevän jonotussysteemin ansiosta ei vapaata paikkaa tarvinnut ravintolan edessä jonotella, vaan piippari hälyytti pöydän ollessa valmiina.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Ruoan suhteen valinta oli taas aika yksimielinen parit dry-aged entrecôtet, yksi dry-aged pihvi sekä yhdet kananugetit. Pihvit yllättivät tällä kertaa positviivisesti niin koon kuin maun puolesta. Täydestä ravintolasta huolimatta ruoat saapuivat pöytään nopeasti ja palvelu oli sujuvaa.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Ruoan jälkeen oli kiva kannella ihailla kesäistä saaristoa.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Näihin maisemiin ei vaan koskaan kyllästy.

Tukholman risteily Siljalla

Iltaa jatkui vielä hetken Bon Vivantin terassilla. Viinibaarissa palvelu pelasi ja oli oikein ystävällistä koko matkan ajan! 

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Ennen Helsinkiin saapumista kävimme vielä herkuttelemassa Tavolàtan erikoisaamiaisella. Vaikka Siljan Helsingin laivat ovat konseptiltaan samanlaiset on niissä myös pieniä eroja. Silja Symphonyn erikoisaamiaisella on katkarapuskagenia tarjolla, mutta Silja Serenadella ei. Eikä erikoisaamiaisen tarjonta muutenkaan ihan yhtenäinen ole.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Aamiaisen jälkeen oli vielä aikaa käydä kiertelemässä laivan myymälöissä.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Pian olimmekin jo takaisin Helsingissä ja yksi mukava matka oli taas tulossa päätökseen.

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Tukholman risteily Siljalla

Kiitos taas kerran Tallink Siljalle matkajärjestelyistä, Silja Symphonyn henkilökunnalle hyvästä ruoasta ja iloisesta palvelusta sekä tietysti matkaseuralaisille mukavasta matkasta!