sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Sally Line - Sallyn historia

Rederi Ab Sally

Ahvenanmaalainen Rederi Ab Sally oli perustamassa Viking Linea, omisti lukuisia tankkereita,  Vaasanlaivojen liikenteen ja harjoitti liikennettä Karibialla ja Englannin kanaalissa. Vuonna 1985 varustamo päätti laajentaa liiketoimintaansa perustamalla Oy Sally Line Ab:n. Tässä blogisarjassa käydään ensin lyhyesti läpi Rederi Ab Sallyn historiaa matkustajaliikenteessä ja sen jälkeen keskitytään vuonna 1985 perustetun Oy Sally Line Ab:n historiaan ja esitellään yhtiön liikenteessä kulkeneet laivat.

Algot Johansson

Vuonna 1937 Algot Johanssonin perustama Rederi Ab Sally tuli tunnetuiksi Suomen suurimpana tankkerivarustamona ja Viking Linen suurinpana osakkaana. 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa Sally kasvoi agressiivisesti autolauttaliikenteessä ja tankkivarustamona. Varustamolla oli Ahvenanmaalla myös oma pesula, telakka ja useita kiinteistöjä. 

Rederi Ab Sally

1980-luvun vaihteessa  yhtiön liikevaihto kasvoi, mutta samanaikaisesti korkovelka lisääntyi. Tulosta yritettiin parantaa myymällä kolme tankkeria ja yksi matkusta-autolautta, mutta näistä saatavat tulot eivät riittäneet yli suuresta velkataakasta suoriutumiseen. Siinä missä yhtiön kotimaisest lauttalinjat tuottivat tulosta, ulkomaalaiset uudishankkeet aikaansaivat vakavia ongelmia, jotka kuluttivat käytettävissä olevia resursseja.

Viking 1

Vuonna 1984 yhtiö aloitti uudelleenjärjestelemään tomintaansa. Marraskuussa yhtiö ilmoitti laskenvansa liikkeelle 42 miljoonan markan vaihtovelkakirjalainan. Yhtiön  päärahoittaja Suomen Yhdyspankki Oy takasi lainan. Lainan merkintäajan päättyessä olivat vanhat osakkeenomistajat merkinneet 89 velkakirjaa sekä henkilökunta 48. Loput 8 263 velkakirjaa merkitsi pankki.

Rederi AB Sally & Yhdyspankki

Pahasti velkaantunut Rederi Ab Sally joutui rahoittajansa Suomen Yhdyspankin ohjaukseen. Vuonna 1985 Yhdyspankki otti haltuunsa Sallyn koko osakekannan ja varutamon johtoon nimitettiin Ingmar Ingvesgård. Yhdyspankin johdolla Sally keskittyi matkustajaliikenteeseen, tankkerit ja kaksi autolauttaa myytiin, mutta tappiollisista Englannin kanaalin ja Karibian liikenteistä ei luovuttu.

Lopulta yhtiö joutuikin pääasiallisen velkojansa Yhdyspankin haltuun ja vuonna 1987 osake-enemmistö siirtyi Effoalle ja Johnson Linelle. 

Rederiaktiebolaget Vikinglinjen

Rederiaktiebolaget Vikinglinjen perustettiin vuonna 1959 ja Algot Johansson lähti hankkeeseen mukaan merkitsemällä vastaperustetun yhtiön osakkeita. Vuonna 1962 Vikinglinjenin osakkaat ajautuivat kuitenkin riitoihin. Yhtiön varsinaisen perustaja, Gunnar Eklund halusi yhtiön keskittyvän ainoastaan autolauttaliikenteeseen, kun taas Algot Johansson halusi laajentaa Vikinglinjenin toimintaa myös rahtilaivoihin. Riitojen vuoksi Gunnar Eklund jätti Rederiaktiebolaget  Vikinglinjenin, joka jäi Rederi Ab Sallyn omistajan Algot Johanssonin haltuun. Vikinglinjenistä lähdettyään Gunnar Eklund perusti 1963 uuden varustamon, Ålandsfärjan Ab:n.

Mariehamn

Kolme varustamoa (Vikinglinjen, Slite, Ålandsfärjan) kilpaili 1960-luvun alkuvuosina paitsi keskenään, myös Silja Linea ja sen osakasvarustamoita vastaan. Vuonna 1966  Rederiaktiebolaget Vikinglinjen, Rederi AB Slite ja Ålandsfärjan Ab aloittivat yhteistyön ja perustivat yhtiön, Vikinglinjen Ab:n, markkinoimaan aluksiensa liikennettä. Yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 19. elokuuta 1966 ja sen osakepääoma oli 30 000 markkaa, josta kukin osakasvarustamo merkitsi kolmasosan. Samalla kaikki uudessa Vikinglinjen-markkinointiyhtiössä mukana olevat varustamot maalasivat laivansa Sliten mallin mukaisesti punavalkoisiksi ja Rederiaktiebolaget Vikinglinjen muutti nimensä Rederiaktiebolaget Solstadiksi, ja siitä tuli Rederi Ab Sallyn tytäryhtiö, kunnes varustamo lopulta sulautui täysin emoyhtiöönsä.

Sally Line - Sagasta Albatrossiksi

Vuodesta 1974 lähtien Rederi Ab Sallyn laivat liikennöivät Viking Linen Helsinki - Tukholma -linjalla.

Sally Line - Sagasta Albatrossiksi


Viimeiset laivat Rederi Ab Sally rakennutti Viking Linen Helsinki - Tukholma linjalle vuonna 1980. Tuolloin valmistuivat Wärtsilän Turun telakalta sisaralukset m/s Viking Saga ja m/s Viking Song. Vuonna 1982 m/s Viking Saga myytiin Suomen Yritysrahoitus Oy:lle, joka vuokrasi aluksen Rederi Ab Sallylle. Viking Linen toiminta kasvoi kolmen varustamon yhteistyöllä, kunnes 1980-luvulla Rederi Ab Sally ajautui huomattaviin taloudellisiin vaikeuksiin.

Sally Line - Sagasta Albatrossiksi

Rederi Ab Sallyn yksinoikeus Helsinki - Tukholma -reittiin päättyi, kun m/s Viking Song väistyi SF-Linen uudisrakennuksen, m/s Mariellan, tieltä pois toukokuussa 1985. Alus oli jo myyty alkuvuodesta norjalaiselle Fred. Olsen Co. -varustamolle.

Sally Line - Sagasta Albatrossiksi

Seuraavana vuonna oli m/s Viking Sagan vuoro, kun Rederi AB Sliten m/s Olympia aloitti liikennöimisen. m/s Viking Sagalle kehiteltiin uutta liikennekonseptia ja sitä varten perustettiin Oy Sally Line Ab.

Commodore Cruise Line

Vuonna 1980 Länsi-Saksaan perustetun Sally Shipping GmbH:n toiminnan tarkoituksena oli tutkia kansainvälisiä projekteja, joissa Sally-konsernin henkisten ja materiaalisten resurssien hyödyntäminen voisi luoda uusia mahdollisuuksia työpaikkoihin ja tuloihin. Yhtiö hankki omistukseensa vuonna 1953 rakennetun matkustajalaiva Olympian, joka oli 1970-luvun puolivälistä saakka ollut makuutettuna Kreikassa. Alus vaati kunnon remontin ennen kuin se pystyttiin asettamaan liikenteeseen.

Commodore Cruise Line

Toukokuussa 1981 Commodore Cruise Line (perustettu 1966) ja yhtiön laiva Bohème (rak. 1968) siirtyi Sallyn omistukseen ja näin Sally oli päässyt osalliseksi USA:n risteilymarkkinoille, Olympian kunnostus ja uudelleenrakentaminen vietiin loppuun suurten kustannusten kera ja se asetettiin Caribe I -nimisenä Commodore Cruise Linen liikenteeseen vuonna 1983.

Commodore Cruise Line

Sallyn sijoitukset Karibian risteilyihin osoittautuivat huomattavan tappiollisiksi, jotka olivat osasyy varustamon taloudellisiin vaikeuksiin. Commodore Cruise Linen EffJohn myi vuonna 1995 JeMJ Financial Services, Inc-yhtiölle ja uuden yhtiön toimesta liikenne jatkui aina vuoteen 2001 asti.

Sally UK

Vuonna 1981 Rederi AB Sally perusti Sally Line Ltd. liikennöimään autolautoilla Englannin kanaalissa Ramsgaten ja Dunkerquen välillä. Yhtiö hankki myöhemmin omistukseensa myös Ramsgaten sataman. Liikeideoina olivat lautan korkea taso, yksinkertaiset aikataulut, yhtenäiset hinnat ja liikenneyhteyksiltään helppokulkuiset satamat.

Sally UK

Ongelmiin törmättiin jo alkuvaiheessa. Oli mm. vaikeaa löytää kykenevää paikallista palveluhenkilökuntaa. Noin kahden kuukauden liikennöinnin jälkeen The Vikingin moottorit rikkoutuivat ja alus oli korvattava vuokralaivalla. 

Sally The Viking Line

Myös suojattoman Ramsgaten sataman tuuliongelmat aiheuttivat peruutuksia lähdöille ja liikenne lopetettiin pian sesongin loppumisen jälkeen. Ensimmäisen kauden jälkeen liikevaihto oli kasvussa 32 prosenttia, mutta tilinpäätös näytti tappiollista tulosta. Sally Tours Ltd. matkatoimisto perustettiin myymään pakettimatkoja Englannista ulkomaille.

Sally UK - Viking 2

Sallyn tappiollista liikennettä Englannin kanaalissa jatkettiin aina vuoteen 1997 asti.

Vaasanlaivat

Vuonna 1948 perustettiin Vaasassa Varustamo Oy Vaasa-Uumaja (Rederi Ab Vasa-Umeå). Vuonna 1958 Enso-Gutzeitin tytäryhtiö, Merivienti Oy hankki osake-enemmistön Varustamo Oy Vaasa-Uumajasta. Vuonna 1965 yhtiö sai uudeksi nimekseen Oy Vaasa-Uumaja Ab. Enso-Gutzeit osti loput yhtiön osakekannasta vuonna 1979 ja yhtiön nimi vaihtui Vaasanlaivat Oy:ksi

Vaasanlaivat


Vuonna 1982 Rederi Ab Sally hankki omistukseensa Vaasanlaivat Oy:n. Kauppa sisälsi Vaasanlaivojen linjat, käyttö- ja markkinointiorganisaatiot sekä varustamon kolme omaa alusta.

Vaasanlaivat

Vaasanlaivojen liikenne oli Sallyn liikenteistä tuottavinta ja liikenne jatkui Vaasanlaivat nimellä aina vuoteen 1990 asti, jolloin yhtiön nimeksi vaihdettiin Wasa Line. Osaksi Silja Linea Wasa Line fuusioitiin alkuvuodesta 1993.



Sally Linen blogisarjan etusivulle pääset tästä.

tiistai 16. elokuuta 2022

Jäähyväiset Silja Europalle 13.8.-14.8.2022

Silja Europa

Tallink ilmoitti heinäkuussa vuokraavansa Silja Europan majoituslaivaksi Hollantiin 20.8.2022 alkaen seitsemäksi kuukaudeksi, jonka jälkeen sopimusta on mahdollista jatkaa tarvittaessa kolmella kuukaudella. Viimeiselle risteilylle Helsingistä laiva lähti 13.8.2022 ja kun samalle päivämäärälle osui vaimoni ja minun 22. vuosipäivä ja 17. hääpäivä, oli hyvä syy lähteä niitä juhlistamaan kahdestaan laivalle ja samalla sanomaan Silja Europalle heipat - taas kerran. Matka toteutettiin yhteistyössä Tallink Siljan kanssa.

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Tällä kertaa reissuun lähdetiin auton kanssa ja osan ostoksista olin tilannut ennakkoon Tallink Pre-Order-palvelusta. Tilausta tehdessäni tiedossani oli jo laivan loppuunmyynti tarjoukset, mutta en viitsinyt laskea sen varaan, että viimeisellä risteilyllä olisi vielä kaikkea saatavilla, mitä laivalta halusin ostaa. Pre-order -tilauksen ylittäessä 500 euroa sai ostoksista alennusta 30 euroa.

Silja Europa

Laivaan pääsyä odotellessa oli hyvää aikaa muistella aikaisempia jäähyväismatkoja Silja Europalla.

Silja Europa

Kun Silja Europa teki lähtöään Australiaan 2014, olin varma että laiva ei enää näille vesille palaisi. Silloin kävin jättämässä hyvästit Europalle tyttäreni kanssa.

Silja Europa

Yllätyshän oli, kun laiva palasi liikenteeseen keväällä 2016. Elokuussa liikenne loppui ja Tallink oli pitkään hyvin salaperäinen laivan kohtalosta. Jäähyväisiä ei kuitenkaan elokuun reissulla vietetty. Telakoinnin jälkeen laiva palasi liikenteeseen joulukuussa 2016.

Silja Europa

Koronapandemia pysäytti Silja Europan liikenteen ja laiva toimi kelluvana kauppakeskuksena Tallinnan satamassa useana viikonloppuna. Kesäkuussa 2021 laiva lähti Tallinnasta kohti Cornwallia / Falmouthia, missä alus toimi poliisien majoituslaivana G7-maiden kokouksen ajan. Syksyllä laiva suuntasi Skotlantiin tarjoamaan majoitus- ja ateriapalveluita noin 1500 henkilölle Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutoskonferensiin (COP26). 

Silja Europa

Puoli kuuden aikoihin alkoi autojen lastaaminen autokannelle.

Silja Europa

Auto jäi parkkiin 4. kannelle ja viereen jäi reilusti tilaa seuraavana aamuna toimitettavia ostoksia varten. 

Silja Europa

Silja Europa

Hyttimme löytyi 11. kannelta.

Silja Europa

Vuonna 2016 uudistut De Luxe -hytit ovat huomattavasti tyylikkäämpiä kuin mitä ne ennen olivat. Hytin ehdoton valtti on iso erkkeri-ikkuna ja sen edessä oleva sohva, mistä voi katsella merimaisemia.

Silja Europa

De Luxe -luokan hyteissä on myös jääkaappi virvokkeineen.

Silja Europa

22 vuoden aikana olemme yhdessä risteilleet Silja Europalla Turusta Tukholmaan ja Kapellskäriin sekä Helsingistä Tukholmaan, Visbyhyn, Maarianhaminaan, Riikaan ja Tallinnaan. Turun linjalla laivalla tuli tehtyä myös useita reittimatkoja Tukholmaan, Kapellskäriin ja Ahvenanmaalle/lta.

Silja Europa

Pöytävaraus meillä oli Grill Housen ensimmäiseen kattaukseen.

Silja 65 Menu

Hääpäivän kunniaksi päätimme syödä pitkän kaavan mukaan ja siihen sopi oikein hyvin Silja 65 Menu. 
Alkuruokana oli valkosipulilla maustettuja jättikatkarapuja, avokadoa, kirjolohenmätiä ja cocktailkastiketta.

Silja 65 Menu

Pääruokana oli naudan sisäfileetä, paahdettuja perunoita ja vihanneksia, béarnaise- ja madeirakastiketta.

Silja 65 Menu

Ja jälkiruoaksi oli tuoreita mansikoita, paahdettua valkosuklaata, limetin kuorta ja kermavaahtoa.

Silja 65 Menu

Olimme syöneet menun aiemmin kesäkuussa Silja Serenadella ja maun puolesta paremmin oli onnistuttu Silja Europan keittiössä, eikä palvelussakaan mitään vikaa ollut. Silja Serenadelle plussaa hienoista lautasista. Silja 65 menu on tarjolla lokakuun alkuun asti Silja Linen laivoilla ja Baltic Queenilla sama menu on tarjolla eri nimellä.

Silja Europa

Viimeistä risteilyä Helsingistä kipparoi Andres Iilane.

Silja Europa

Viimeisen Visby-risteilyn jälkeen Silja Europan myymälöissä laitettiin myytiin kaikki tuotteet (pl. tupakkatuotteet) vähintään 30 prosentin alennuksella.

Silja Europa

Kelloja ja koruja oli myynnissä 50 prosentin alennuksella.

Silja Europa

Silja Europa

Hyvin oli myymälöissä vielä tavaraa viimeiselle risteilyllekin jäljellä, vaikka toki ihan kaikkea normaalisti valikoimassa olevaa ei välttämättä ollut enää saatavilla.

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Tax Free Superstoren puolella oli lonkerot, oluet ja siiderit myyty.

Silja Europa

Muillakin juomahyllyillä oli vajausta valikoimasta, mutta siitäkin huolimatta ostoskärryyn löytyi ostettavaa ihan kiitettävästi.

Silja Europa

Club One Gold -asiakkaan tervetulojuomat kävimme nauttimassa Cornerissa, missä valikoima ymmärrettävästä syystä oli hieman suppea. 

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Shoppailun lomassa piti käydä ihailemassa merimaisemia ennen Tallinnaan saapumista.

Silja Europa

m/s Regal Star.

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Tallinnaan saavuttaessa oli jo huomattavasti pimeämpää kuin heinäkuussa, mutta siitä huolimatta aurinkokannella tarkeni elokuun pimenevistä illoista nauttia.

Bilejuna

Starlight yökerhossa bändinä oli Bilejuna.

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Moonlight Discossa sitä tunsi itsensä jo vanhaksi ja siellä hetken istuskeltua päätimme siirtyä takaisin ylemmällä kannella sijaistevaan Starlightiin.

Silja Europa

Silja Europa

Starlightissä ehdimme nähdä osan Showstoppers-ryhmän upeaäänisten laulajien ja taitavien tanssijoiden Simply the Best Showsta.

Silja Europa

Bilejuna

Bilejuna

Bilejuna jatkoi viihdyttämistä shown jälkeen.

Silja Europa

Välillä piti käydä haukkaamassa happea...

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

...sekä yöruokaa.

Silja Europa

Bilejunan jälkeen Starlightissa bileet jatkui aamuyön tunneille DJ Jani Avalonin johdolla.

Silja Europa

Silja Europa

Muutaman nukutun tunnin jälkeen Grill Housen erikoisaamiainen maistui erittäin hyvälle.

Silja Europa

Aamiaisen jälkeen Pre-Orderin kautta tehty tilaus odotti auton vierellä.

Silja Europa

Hyvin mahtui tilavaan perheautoon ennakkoon tilatut tavarat sekä edellisenä iltana tehdyt aleostokset.

Silja Europa

Silja Europa

Nauticassa tuli piipahdettua todella pikaisesti...

Silja Europa

Silja Europa

...jotta pääsi hyttiin hetkeksi vielä huilaamaan.

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Silja Europa

Kaupoissa hyllyt tyhjenivät tasaiseen tahtiin ja hauska oli katsella Superstoren puolella juomia, mitkä eivät alennuksesta huolimatta ostoskoreihin päätyneet. 

Silja Europa

Keskusaula ja sen komea portaikko.

Silja Europa

"Ravintolakatu"

Silja Europa

Silja Europa

m/s Isabelle on majoittanut ukrainalaisia pakolaisia huhtikuusta 2022 lähtien ja sopimusta on jatkettu lokakuun 7. päivään asti.

Silja Europa

Silja Europa

Turun vanhat iltalaivat samassa kuvassa, molemmat syntyessään punaisia. Silja Europa vaan ei koskaan punaisena liikenteeseen päässyt, vaan se maalaattiin heti vesillelaskun jälkeen Silja Linen väreihin. Kohta molemmat laivat ovat samoissa hommissa, Silja Europa vaan suuntaa Hollantiin.

Silja Europa

Silja Europa

Saunan baarissa on vielä säästynyt jotain vuodelta 1993, vaikka tilaa on vuosien varrella remontoitu.

Silja Europa

Silja Europa

Samoin kokousosastolla on kokoushuoneet nimetty laivan alkuperäisen reitin varrella sijainneiden majakoiden mukaan. Osa alkuperäisistä kuvista on edelleen kokoustilojen ulkopuolella.

Silja Europa

Lounaalla kävimme Grill Housessa.

Silja Europa

Lounas tuli nautittua kevyemmin, me molemmat tilasimme alkuun Sweet Mama bataattikeitoa, mikä oli maultaan erinomainen.

Silja Europa

"Pääruoaksi" vaimoni tilasi caesarsalaattia jättikatkaravun pyrstöjen kera.

Silja Europa

Minä päätin testata tacot kolmella eri täytteellä. Soijamarinoitua lohta ja punakaalia / entrecotea ja mangosalsaa / merileväkaviaaria, pikkelöityä punasipulia ja guacamolea. Parhaimmalta maistui ennakkon epäilemäni merileväkaviaarilla, pikkelöidyllä punasipulilla ja guacamolella täytetty taco.

Silja Europa

Silja Europa

Ruokailun jälkeen oli hyvää aikaa nauttia aurinkoisesta kelistä kannella ja ottaa pienet päiväunet hytissä.

Silja Europa

Silja Europa

Ennen satamaan saapumista kävimme vielä kaupoissa katsomassa, jos vielä jotain ostettavaa löytyisi.

Silja Europa

Helsingin saapumiskuulutuksen jälkeen olikin aika siirtyä pikkuhiljaa alas autokannelle odottamaan satamaan saapumista. Tällä kertaa ei Silja Europalle hyvästejä jätetty, eiköhän se taas tuon keikan jälkeen palaa tutulle reitilleen.

Silja Europa

Silja Europa

m/s Megastar.

Silja Europa

Silja Europa

Kiitos Silja Europalle ja sen henkilökunnalle tästä matkasta - nähdään ensi kesänä! Turvallista matkaa Hollantiin - on se sentään lähempänä kuin Australia. Syyskuussa on mahdollisuus lähteä Baltic Queenilla 22 tunnin risteilylle Helsingistä sekä erikoisristeilylle Maarianhaminaan.

Club One Gold

Elokuun alussa Club One kortillani alkoi uusi kausi ja tarvittavat 60 000 pistettä olisi ollut aikaa kerätä ensi vuoden heinäkuun loppuun mennessä. Ihan ei kahdella risteilyllä tarvittava pistemäärä tullut täyteen, joten täytyy ainakin yhdelle risteilylle vielä lähteä kortin tason voimassaoloaikana, jotta saa Gold-tason säilytettyä. Nyt en edes viitsi kommentoida lisätasojen tarpeesta Club One -ohjelmaan...