keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Jouluristeily Turusta Riikaan m/s Baltic Princessillä 24.12.-26.12.2016


Aikaisemman kokemuksen innoittamana lähdimme toistamiseen viettämään joulua laivalle.

Koska Tukholma kohteena alkaa olla jo aika tuttu, päätimme täällä kertaa kokeilla m/s Baltic Princessin jouluristeilyä Riikaan.



Aikataulu tällä risteilyllä oli kiireetön ja kaikki matkalla mukana olleet olivat risteilyllä, toisin kun Helsinki - Tukholma -reitillä, missä matkustajia otetaan kyytiin molemmista satamista.


Vuonna 1992 perustettu Joulumaa ry. oli suomalaisten yritysten yhteinen aatteellinen järjestö, joka vei suomalaisen joulun ja erityisesti joulupukin sanomaa kaikkialle maailmaan. Vuodesta 1996 lähtien Silja Linen on saanut toimia joulupukin virallisena laivayhtiönä. Joulumaa ry:n toiminta loppui vuonna 2000 ja toiminta jatkui 1.3.2000 perustetun Joulupukkisäätiön toimesta, jota Silja Linen on ollut alusta lähtien tukemassa. 


Jouluaattoaamun koittaessa lähdimme ajelemaan kotoa kohti Turkua, minne saavuimme juuri sopivaan aikaan, kun autojen lähtöselvitys oli jo alkanut. Olimme siis varanneet 40 euron lisämaksusta autolle pysäköintipaikan autokannelta.


Autolähtöselvityksestä saimme maihinnousukorttien lisäksi kirjekuoressa risteilyohjelman ja molempien iltojen pöytäkartat. Fiksu idea, sillä näin ei ainakaan vielä pari vuotta sitten Helsingin autolähtöselvityksessä toimittu jouluristeilylle lähdettäessä.


Autokentällä ystävällinen työntekijä ohjaili autoja oikeisiin jonoihin, toivotteli hyviä jouluja ja otti vielä kuvankin muistoksi. 


Laivaan pääsimme ajamaan hieman vajaa yksi.


Meille oli varattuna A-luokan hytti, joka sijaitsi 5. kannella.  

A-hytti 5929.


Hytistä löytyi joulutervehdyksenä Fazerin suklaakonvehteja.


Jouluristeilylle otetaan normaalia vähemmän matkustajia kyytiin. Matkustajamäärä on rajoitettu sen vuoksi, että kaikki mahtuvat syömään joulupäivällistä kahdessa kattauksessa Buffetissa ja Grill Housessa/Katarina´s Kitchenissä. Molemmissa ravintoloissa päivällisen tarjonta oli samaa.

Tällä risteilyllä Baltic Princessin miehistön lisäksi kyydissä oli noin 1427 matkustajaa, joten aika leppoisa meno ja tunnelma laivalla oli. 



Jouluaaton risteilyohjelma. 


Lasten risteilyohjelma.

Koska meillä oli varattuna paikat joulubuffetin toiseen kattaukseen oli meillä hyvin aikaa kierrellä laivalla katsella saaristomaisemia.

Hieman välipalaakin piti käydä Cafeteriassa haukkamassa.





Sateinen päivä päättyi komeaan auringonlaskuun saaristossa.



Klo 16.00 alkoi koko perheen joulujuhla Starlight Palacessa, toisessa kattauksessa ruokaileville.



Tarjolla oli glögiä ja piparkakkuja.



Joulujuhla alkoi jouluevankeliumilla.



Risteilyn tähtiartisti Leif Lindeman esitti oi jouluyö-laulun...



...minkä jälkeen Taikuri Jari teki muutaman taikatempun.



Joulukuusikin tuli koristeltua.






Kuusenkoristelun jälkeen joulupukki kävi jakamassa lapsille lahjat, jotka oli jätetty Starlight Palacen tontuille ennakkoon.



Jouluaatosta huolimatta buffetissa oli sama joukkoruokailun meininkin kuin yleensä. Valikoima oli runsas ja monipuolinen aikuiseen makuun. Ainoat miinukset tulivat lasten pöydän puuttumisesta, surkeasta ruisleipävalikoimasta ja epäkäytännöllisistä tarjoilulinjastoista. Esimerkiksi kalapöydän antimiin oli jonoa melkein koko kauttauksen ajan. Linjastojen jonotussuunnat toivat myös haasteita monelle kanssamatkustajalle. 





Joulubuffetin tarjonta oli runsas ja onneksi tarjolla oli muutakin kuin jouluruokaa.



Itse en mikään jouluruokien ystävä ole, joten keskityin enemmän antipastopöydän valikoimiin, joita täydensin kinkulla, kalkkunalla, perunalaatikolla ja rosollilla.


Jälkiruokia oli myös runsas valikoima tarjolla.



Ruokailun jälkeen kiertelimme laivan myymälöissä...



..kävimme pallomeressä.




Pikkuhiljaa me pojat lähdimme nukkumaan, jotta aikaisin aamulla olisimme pirteänä hereillä. No toinen meistä oli aamulla pirteä ja toinen ei.


Joulupäivän risteilyohjelma.

Aamumme alkoi brunssilla Grill Housessa.


Brunssin jälkeen vein tyttäreni Taikuri Jarin pitämään taikurikouluun ja minä kävin sillä välin ottamassa valokuvia. Vaimoni vietti sillävälin pikkumiehen kanssa aikaa myymälöissä ja Siljalandissa.

m/s Romantika meni ohi ennen Väinäjoen (latv. Daugava) suulle saapumista.

Riianlahti loppuu ja Väinäjoki/Daugava alkaa.
 
















Maisemakuvia Väinäjoen/Daugavan varrelta.



Tunnin kestäneellä taikurikurssilla lapset oppivat narutemppuja, saivat omat taikalaatikot ja muotoilivat ilmapalloista koiria. Kurssi oli erittäin mieluinen ainakin Tuulin mielestä.



Ennen satamaan saapumista kävimme vielä uudelleen brunssilla, tällä kertaa Buffetin puolella.

m/s Romantika ja Riian terminaali.



Maihinnousu tapahtui autokannen kautta.

m/s Romantika ja Riian terminaali.

Risteilyn hintaan olisi kuulunut bussikuljetus vanhaankaupunkiin. Mutta koska meillä oli lastenrattaat mukana ja ilmakin oli hyvä, lähdimme kävelle kohti keskustaa.







m/s Baltic Princessin yksityiskohtia.




m/s Baltic Princess.





Pitihän sitä vielä sillalle kiivetä, jotta saisi kuvia laivasta. 




Suuntasimme ensimmäisenä vanhaankaupunkiin.





Piipahdimme Tuomiokirkontorin joulumarkkinoilla.




Kävimme Stockmannilla...





...mistä jatkoimme matkaa Origo-ostoskeskukseen, jossa oli jo alennusmyynnit alkaneet.






Origo-ostoskeskusen kanssa samassa rakennuksessa on myös Riian rautatieasema.


Aivan Stockmannin vieressä sijaitsee Riian keskustori. Vanhat Zeppelin-hallit 1930-luvulta palvelevat nykyisin kauppahalleina ja ovat ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Valtavien hallien lisäksi myyntikojujen ja -pöytien paljous jatkuu vielä pitkälle hallien taaksekin.










Keskustorin symboli ovat 1920-luvulla rakennetut arkkitehtuuriltaan omaleimaiset paviljongit. Tori on yksi Itä-Euroopan isoimpia ja suosituimpia ostospaikkoja ja siellä käy päivittäin 80 000 - 100 000 ihmistä.

Paikallinen raitiovaunu. 



 Joulupäivän risteilyohjelma.

Paluumatkan ruokailut meni saman kaavan mukaan kuin menomatkallakin.



Iskelmä-baariin oli järjestetty lapsille piparkakkujen koristelupiste.


Onnia kiinnosti enemmän joulukuusi. 

m/s Romantika ajoi vierellä.




Ostoksillakin tuli käytyä.


Onnia kiinnosti kovasti suklaalevyt.


 Suomi 100-tuotteita oli tullut jo myyntiin, jäi kuitenkin ostamatta.



Turkinpippuritkin maistuvat minulle paremmin kiinteänä kuin nestemäisenä.

Kävimme vielä tanssimassa Muumin kanssa.

Tanssien jälkeen me pojat lähdimmekin kohti hyttiä ja valmistautumaan yöpuulle.

Tytöt viettivät aikaa  Piano Barissa lautapeliä pelaten....

...jonka jälkeen kävivät vielä katsomassa Taikuri Jarin taikashown, ennen kuin tulivat myös nukkumaan.  


Tapaninpäivän risteilyohjelma.






Tapaninpäivän aamu alkoi leppoisasti brunssilla Grill House -ravintolassa.

Merimaisemaa.






Brunssin jälkeen kävimme Siljalandin pallomeressä uimassa.




Saavumme Långnäsiin.





Samoihin aikoihin meille oli varattuna tilaussauna ja kävimme rentoutumassa uima-altaassa ja saunan löylyissä.



Saunomisessa tulikin hieman nälkä, mutta onneksi brunssia oli vielä tarjolla. Toiselle kierrokselle menimme buffetin puolelle.

Merimaisemaa.



Risteilyn viimeinen ohjelmanumero oli koko perheen Taikashow...

 ...minkä jälkeen esiteltiin m/s Baltic Princessin päällystö.



Ja Harria pääsi halaamaan.


Turku läheni kovaa vauhtia ja pian olikin aika laittaa tavarat kasaan ja siirtyä alas autokannelle.


Joulun viettäminen toistamiseen laivalla oli erinomainen valinta. Ei stressiä jouluruokien hamstraamisesta tai valmistamisesta. Ei kiire minnekään. Valmiit pöydät odottivat ja joulun tutut elementit olivat mukana matkassa. Riika jouluristeilyn kohteena oli nappivalinta. Ehkäpä sitä vielä jossain vaiheessa kolmannellekin jouluristeilylle lähdetään. Suuret kiitokset Baltic Princessin ystävälliselle ja palvelualtiille miehistölle mukavasta jouluristeilystä!


Matkamme kulkua pystyi seuraamaan Silja Line Suomi Instagram-tililtä.