Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyössä Visit Åland. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyössä Visit Åland. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. syyskuuta 2022

Päivä Maarianhaminassa risteily Baltic Queenilla ja Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Sain kutsun Tallinkilta ja Visit Ålandilta Baltic Queenin päivä Maarianhaminassa risteilylle ja Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlille syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Vaikka Sadonkorjuujuhlia vietettiin jo 25 kertaa, en koskaan aiemmin Ahvenanmaalla tapahtuman aikaan ollut, joten olihan se lähdettävä mukaan. Matkat Ahvenanmaalle ja ohjelma kohteessa on toteutettu yhteistyössä Tallinkin ja Visit Ålandin kanssa.

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Alunperin Tallinkin piti toteuttaa Maarianhaminan risteily Silja Europalla, mutta Silja Europan vuokrauksen takia risteily tehtiin Baltic Queenilla. Laivan vaihdon vuoksi myös risteilyn aikataulu muuttui hieman.

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Matkaan lähdettiin Helsingin Länsiterminaali 2:sta.

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Baltic Queenilla olen ensimmäisen kerran matkustanut toukokuussa 2009, kun laiva oli ihan uusi. Baltic Queen on Galaxyn ja Baltic Princessin sisaralus.

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Tallink - Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlat

Tallink - Executive Suite

Tällä kertaa ehkä se suurin yllätys oli, kun pääsin testaamaan Executive Suiten. Sisaraluksilla olen vastaavan hyttiluokan pari kertaa testannut, mutta Baltic Queenilla tämä oli ensimmäinen matka kyseisessä hyttiluokassa.

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Kahden hengen tilavat parvekkeelliset 24-31 neliön hytit sijaitsevat laivan peräosassa kannella 9. 

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Hyteissä on parivuode, sohvaryhmä, wc, suihku, hiustenkuivaaja, LCD-TV ja puhelin ja jääkaappi.

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Jääkaapin juomat sekä erikoisaamiainen sisältyvät hytin hintaan.

Tallink - Executive Suite

Tallink - Executive Suite

Hyttiin voi varata kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta (max 17 v) + 1 alle 12-v. lapsi ilman omaa vuodepaikkaa. 

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Helikopterikannelta oli komeat näkymät.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Megastar

Tallink - Megastar

Helsingistä lähdettiin Tallinnan kautta kohti Maarianhaminaa. Tallinnasta oli kyytiin nousemassa kolme kertaa enemmän väkeä kuin Helsingistä.

Tallink - Baltic Queen

Yhteinen ohjelma alkoi tapaamisella laivan kokousosastolla. Matkassa mukana oli yhteensä 13 henkilöä, joista suurin osa oli bloggaajia. 

Tallink - Baltic Queen

Ennen illallista oli reilusti aikaa tutustua laivaan....

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

...käydä ostoksilla...

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

...ja ottaa rennosti hytissä.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Baltic Queenin sviitteihin voi tilata edellisen illan aikana hyttiaamiaisen. Hytistä löytyvästä tilauslomakkeesta voi ruksia haluamansa tuotteet ja toimitusajan. Täytetty lomake viedään Grill House -ravintolaan. 

Tallink - Tallinna

Kaksi Turun vanhaa iltalaivaa yhdessä Tallinnassa ja kohta molemmat toimivat pakolaisten majoituslaivoina.

Tallink - Tallinna

Tallinnassa Silja Europa odotti vielä lähtöä Hollantiin ja lauantaina 17.9. se lopulta pääsi matkaan.

Tallink Piano Bar

Tallink Piano Bar

Tallink Piano Bar

Aperitiiveja Manhattan Piano Barissa ennen illalliselle siirtymistä.

Tallink - Aleksandra-ravintola

Slaavilaisen keittiön erikoisuuksia tarjoaa Baltic Queenin Aleksandra-ravintola, mikä on ainoa slaavilainen ravintola Itämerellä.

Tallink - Aleksandra-ravintola

Tallink - Aleksandra-ravintola

Tallink - Aleksandra-ravintola

Melkein aina Baltic Queenilla matkustaessani varaan pöydän Aleksandra-ravintolasta, koska vastaavaa ei muilla Tallink Siljan laivoilla ole.

Tallink - Aleksandra-ravintola

Ravintolan listalla annokset ovat pääosin perinteisiä, mutta löytyy sieltä myös uusia innovatiivisia annoksia kokeiltavaksi.

Tallink - Aleksandra-ravintola

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Ennen alkuruokaa tilasin suolakurkkuja smetanan ja hunajan kera. 

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Alkuruoaksi tilasin härkätartaria, mikä tarjoiltiin persiljamajoneesin, maa-artisokkasipsien, marinoitujen sinapinsiemenien ja paahdetun leivän kera. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tartaria söin ja ei jäänyt viimeiseksi.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Vieressä istuvalle saapui annos graavatusta / suolatusta siiasta.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Pääruoaksi tilasin Kiovan kanaa, joka tälläkin keralla oli erinomaisesti valmistettu.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Ei huonolle vaihtoehdolle näyttänyt pöytään tilatut lohi..

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

punajuuripihvi...

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

tai häränfileepihvi.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Jälkiruoan suhteen olimme yksimielisiä ja herkullista Pavlovaa tuli kaikille pöydässä oleville.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Ja samppanjan kanssa Pavlova maistui erinomaisesti.

Aleksandra-ravintola Baltic Queen

Näiden eväiden jälkeen olikin jo aika lähteä hyttiin nukkumaan, sillä Ahvenanmaalla oli seuraavana päivänä tiivis ohjelma.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Hyvin nukutun yön jälkeen, oli kiva käydä ensimmäisenä parvekkeella merimaisemia ihailemassa.

Tallinkin hyttiaamiainen

Pian oveen koputettiin ja aamiainen saapui hyttiin.

Tallinkin hyttiaamiainen

Tallinkin hyttiaamiainen

Aamiainen parvekkeella merimaisemia katsellen, voiko mukavammin lauanataiaamun aloittaa? 

Tallinkin hyttiaamiainen

Tallink

Tallinkin hyttiaamiainen

Tykkäsin tästä Baltic Queenin systeemistä, missä itse valitaan mitä aamiaisella haluaa syödä. Näin myös ruokahävikki pienenee, kun hyttiin ei tuoda mitään "turhaa". 

Tallink

Kobba Klintar.

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Alkuviikosta sääennuste oli luvannut Ahvenanmaalle lauantaiksi sadetta, mutta onneksi ennuste ei pitänyt paikkaansa.

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Pyörähdys Maarianhaminan satamassa.

Tallink - Ahvenanmaa

Kallioilla oli vastassa myös laivabongari/kuvaaja.

Tallink - Ahvenanmaa

Birka Stockholm on siirtynyt Pommernin taakse odottelemaan kohtaloaan.

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Ahvenanmaa

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Valmiina sadonkorjuujuhlille! 

Tallink - Baltic Queen

Maarianhamina

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Skördefesten - Visit Åland

Skördefesten - Visit Åland

Maarianhaminassa meitä oli vastassa Visit Ålandin mediakoordinaattori Sanna Könönen-Wahlstedt. 

Skördefesten - Visit Åland

Sadonkorjuujuhlien ohjelma on saatavilla painettuna lehtisenä

Skördefesten - Visit Åland

sekä mobiilisovelluksena. Sadonkorjuujuhlien ohjelma maksaa 10 euroa ja Skördefestens Vänner -yhdistyksen jäsenet saavat ohjelman ilmaiseksi Sadonkorjuujuhlien sovellukseen.

Skördefesten - Visit Åland

Ohjelmalehtisen ja mobiilisovelluksen karttaan on merkitty kaikki Vierailukohteet, Plåpp Åpp -aktiviteetit ja Sadonkorjuujuhlaravintolat. Ohjelmalehtisessä / sovelluksessa on runsaasti Sadonkorjuujuhlien sponsoreiden sekä osallistuvien tilojen ja ravintoloiden tarjouksia.

Skördefesten - Visit Åland

Sadonkorjuujuhlat, ahvenanmaalaisen ruokakulttuurin moottori ja sykkivä sydän, on joka syksyn kohokohta Ahvenanmaalla. Syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna voi kolmen päivän ajan nauttia Ahvenanmaan maaseudusta, kun sadonkorjuuantimet ovat parhaimmillaan, oppia maaseudun elämästä, ostaa satoherkkuja suoraan ruoantuottajilta ja maistella kausituotteista valmistettua lähiruokaa.

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Ensimmäisenä vierailukohteena oli Bolstaholmin tila Getassa.

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Tilalla oli auringonkukkapeltoon tehty labyrintti.

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Sadonkorjuujuhlaan oli tilalla panostettu.


Puutarhaan oli rakennettu kahvio, jossa oli tarjolla suosittuja Bolstaholmin hampurilaisia, makkarapurilaisia, kasvispurilaisia, olutta, kahvia, Bolstaholmin omenaleivoksia ja vastaleivottuja pullia.
Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Lapsiystävällisellä tilalla oli ohjelmassa aareteiden etsintää heinäkasasta, poniratsastusta ja ilmakivääriammuntaa sekä ratsastusta mekaanisella rodeohärällä.

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Myynnissä oli mm. Bolstaholmin tilan mureaa pihvilihaa, meetvursteja, olutmakkaraa ja lehtipihviä sekä muita ahvenanmaalaistuotteita kuten erilaisia elintarvikkeita ja käsitöitä.  

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Bolstaholmin tilalla on keskitytty lähilihan kasvatukseen ja pientuotteiden jalostukseen. 

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Skördefesten - Bolstaholms Gård - Visit Åland

Esillä oli uudempia ja vanhempia maatilan koneita.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Matkamme jatkui Grannaksen omenatilalle.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Aikoinaan Grannaksen tilalla kasvatettiin ja valmistettiin Ahvenanmaan maustekurkkuja.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Yhteen litraan omenamehua tarvitaan kaksi kiloa omenoita. 

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Ennen lounasta kävimme ihmettelemässä valtavaa omenaviljelmää.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Västanträskin kylässä Finströmin kunnassa sijaitseva Grannas Äppel on Ahvenanmaan suurimpia viljelyksiä. Joka vuosi siellä poimitaan puista käsin suuria määriä omenoita. Osa niistä myydään sellaisinaan, muut puristetaan herkulliseksi ja luonnolliseksi mehuksi.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Noin 40 hehtaarin alueella kasvatetaan useita erilaisia ​​lajikkeita; Lobo, Amorosa, Santana, Discovery, Rubinola, Zari ja Jaspi.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Ahvenanmaa on Suomen omenatarha ja täällä viljellään yli 70 prosenttia kaikista maan omenoista.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Toukokuun lopussa ja heinäkuun alussa omenapuut kukkivat kauneimmillaan ja elokuun keskivaiheilla puista poimitaan varhaisimmat lajikeet. Sadonkorjuu jatkuu lokakuun keskivaiheille tai loppuun.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Kesällä Ahvenanmaa on Pohjoismaiden aurinkoisin paikka. Omenoiden maku kehittyy saaristoilmassa viileän kevään ja pitkän, leudon syksyn aikana mahtavaksi ja aromikkaaksi.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

 Ålands Trädgårdshall hoitaa noin 40 Ahvenanmaan saariston omenanviljelijän omenoiden jakelun.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Punaisia Lobo-omenoita olisi pysytynyt ostamaan suoraan tilalta edulliseen hintaan.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland


Omenanviljelyyn tutustumisen jälkeen tilan bistrossa oli tarjolla meille lounasta.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Lounaaksi valitsin kauriskäristystä, perunamuusia, kantarellikastiketta ja puolukoita.

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Skördefesten - Grannas - Visit Åland

Ja juomaksi Stallhagenin erinomaista hunajaolutta.

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Lounaan jälkeen suuntasimme Saftstuganille.

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Saftstuganin David näytti meille, kuinka nopeasti ja helposti omenoista tehdään hyvää mehua.

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Pääsimme maistamaan vastapuristettua omenamehua sekä aiemmin pullotettua ja pastöroituja mehuja eri omenalajikkeista.

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Myynnissä oli myös Davidin kasvattamista omenoista valmistettua mehua. 

Skördefesten - Saftstugan - Visit Åland

Myynnissä olevat mehut oli pastöroitu, jotta niiden säilyvyys olisi parempi.

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Iltapäiväkahveilla piipahdimme Solkullan leipomo-kahvilassa.

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Solkullan uusittu leipomo-kahvila sijaitsee Emkarbyn vanhassa kyläkoulussa. Itse Solkullan tila sijaitsee 300 metrin päässä leipomosta, tila ei tapahtuman aikana ollut avoinna.

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Vastapaistet pullat olivat houkutelleen paikan päälle sankoin joukoin ihmisiä.

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Skördefesten - Solkulla Gårdsbageri - Visit Åland

Paikalla oli myös paikallisia käsityöläisiä ja pienyrittäjiä, jotka myyvät käsitöitä, kukkia ja elintarvikkeita.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Kahvipaussin jälkeen kävimme tutustumassa Gottbyssä sijaitsevaan Mickels Gård -luomutilaan.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Vuonna 1730 perustettu Mickels Gårdin perhetila on luomutila, jossa eläimet laiduntavat luonnonlaitumilla. Tilan kaikki rakennukset on entisöity ja vanha päärakennus on muutettu museoksi, joka kuvaa 1800-luvun elämää.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Tilalla oli mahdollisuus nähdä tilan eläimiä aivan lähietäisyydeltä.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Tilalla oli myös paljon paikallisten tuotteiden myyjiä.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Ålandsbondens myi tilan ekologisesti tuotettua luonnonlaidunlihaa.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Tiestitkö, että perunanviljely on yksi Ahvenanmaan tärkeimmistä elinkeinoista. Käytännössä kaikki Ahvenanmaan maakunnassa tuotetut perunat käytetään vuosittain Taffel-tehtaan tarpeisiin. Mickelin tilalla ei perunaa viljellä, ainakaan suuressa mittakaavassa, mutta komeita perunoita oli löydetty koristeeksi.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, kahvilassa oli myynnissä mm. leivonnaisia.

Skördefesten - Varuboden på Åland - Visit Åland

Ennen viimeistä kohdetta teimme pikaisen pysähdyksen paikallisessa ässässä, josta pystyi hankkimaan sellaisia paikallisia tuotteita tuliaiseksi, mitä vierailukohteissa ei myynnissä ollut. Varuboden på Åland on sadonkorjuujuhlien pääsponsori.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Viimeiseksi suuntasimme Maarianhaminan keskustaan Cafe Viktoriin.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Juomaksi valitsin Amalian limonaditehtaan uuden omena-tyrnilimonadin, sillä onko olemassa ahvenanmaalaisempaa makuparia kuin omena ja tyrni? Samasta makuparista on valmistettu myös Ålands Distilleryn uusin lonkero.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Ja mitä olisi Ahvenanmaalla käynti ilman Ahvenanmaan pannukakkua? 

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Ahvenanmaan pannukakku kermavaahdolla eli ahvenanmaalaisittain lumimuusilla ja luumukiisselillä valittiin saarimaakunnan vuosisadan ruokalajiksi, kun Ahvenanmaan itsehallinto täyttää sata vuotta kesällä 2022.  Pannukakku voitti selvästi kilpailijansa äänestyksessä, jossa lähes 2000 ahvenanmaalaista pääsi äänestämään ”vuosisadan ahvenanmaalaista ruokaa”.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Ahvenanmaan kansallisaarre sekä yhdistää että jakaa kansaa. Ikuisuuskysymys kuuluu: valmistetaanko aito pannukakku manna- vai riisipuurosta. Jokainen kuitenkin päättää itse valmistaako pannukakkunsa manna- vai riisipuurosta. Mannasuurimo on kutenkin lähiruokaa, kun taas riisi on tuontitavaraa.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Ahvenanmaalla valmistetaan myös makeisia. Mercedes Chocolaterie valmistaa Lemlandissa (Amalian limonaditehtaan yhteydessä) korkealaatuisia suklaatuotteita, joissa suklaan lisäksi on käytetty Ahvenanmaan meijerin kermaa ja voita. 

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Smakbyssä Ålands Karamelleriet on valmistanut käsityönä karamelleja keväästä 2021 lähtien. Pääsin keväällä 2021 katsomaan, miten karamelleja Smakbyssä valmistetaan.

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Skördefesten - Cafe Viktor / Viktors Crafts & Design - Visit Åland

Cafe Viktorista bussi kuljetti meidät takaisin terminaalin ja oli aika sanoa heipat syksyiselle Ahvenanmaalle. Tänä vuonna Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää uuden joulutapahtuman, Åland Glimrar (Ahvenanmaa kimmeltää), joka tuo iloa ja valoa marras- ja joulukuun pimeyteen. Åland Glimrar järjestetään kolmena perättäisenä viikonloppuna: 26.–27. marraskuuta sekä 3.–4. ja 10.–11. joulukuuta ja tapahtuma tekee yhteistyötä muiden ahvenanmaalaisten joulumarkkinoiden kanssa.

Skördefesten - Mickels Gård - Visit Åland

Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää toukokuun viimeisenä viikonloppuna Ahvenanmaa Vihannoi -tapahtuman (Åland Grönskar), kun omenapuut puhkeavat kukkaan ja parsasatoa päästään korjaamaan.

Tallink - Baltic Queen

Laivalla tuliaisostokset säilyivät hyvin kylmässä hytin isolla parvekkeella.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Ennen illallista oli heti aikaa huilailla hytissä ja täytellä aamiaistilausta.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Ennen illallista kokoonnuimme nauttimaan aperitiivit Manhattan Piano Barissa.

Tallink - Baltic Queen

Tällä risteilyllä oli Grill House -ravintolassa paluumatkalla tarjolla perinteinen buffet illallinen.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Alkuruoat olivat jo niin täyttäviä, että lämmin ruoka jäi kokonaan väliin.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Jälkiruoalle kuitenkin oli tilaa. 

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tämä kolmikko kierteli pitkin laivaa viihdyttämässä matkustajia.

Tallink - Baltic Queen

Baltic Queenilla on aina ollut Tallinkin laivojen paras asiakaspalvelu ja niin se oli myös tälläkin matkalla. Vaikka kaikilta ei suomen kieli sujunut, mikä ihan ymmärrettävää on laivan liikennöidessä normaalisti Tallinna - Tukholma -reitillä, niin palvelu oli erinomaista ihan millä kielellä tahansa heidän kanssaan asioi.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Paluumatkalla jaksoi vielä käydä katsomassa illan showta Starlightissa.

Tallink - Baltic Queen

Ja pitihän sitä Ibiza Discossakin piipahtaa ennen nukkumaan menoa. Kovin kova meno ei discossa ollut, ainakaan ennen puolta yötä.

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Aamu alkoi taas mukavasti merimaisemia ihaillen...

Tallink - Baltic Queen - Hyttiaamiainen

Tallink - Baltic Queen - Hyttiaamiainen

Tallink - Baltic Queen - Hyttiaamiainen

...ja parvekkeella aamiaista nauttien.

Tallink - Baltic Queen - Hyttiaamiainen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Tallink - Baltic Queen

Pian laiva peruuttelikin jo Helsingin Länsisatamaan ja oli aika lähteä kotia kohden.

Ahvenanmaan tuliaiset

Tällä kertaa tuliaiset olivat aika nestepitoiset. Kiitos Tallink Silja ja Visit Åland mukavasta reissusta ja kiitos myös matkassa mukana olleille!

Siljalla Ahvenanmaalle pääsee Turusta/Kapellskäristä Baltic Princessillä ja Helsingistä/Tukholmasta Silja Serenadella ja Silja Symphonylla. Tallinkin Baltic Queen puolestaan pysähtyy Maarianhaminassa matkalla Tallinnasta Tukholmaan ja Tukholmasta Tallinnaan.