sunnuntai 4. helmikuuta 2018

"Afterworkit" m/s Megastarilla 2.2.2018


Tammikuussa vuoden täyttänyt m/s Megastar on monien mahdollisuuksien laiva. Laivalla pääsee mukavasti Tallinnaan päiväksi tai pidemmäksikin aikaa. Tällä kertaa lähdimme työporukalla viettämään mukavaa perjantai-iltaa afterworkin merkeissä 5 tunnin ostosristeilylle.


Saapumista satamaan haittasi hieman käynnissä oleva mielenilmaus, joka oli pysäyttänyt suurimman osan joukkoliikenteestä pääkaupunkiseudulla.



Siitä huolimatta olimme hyvissä ajoin satamassa.


Afterwork tunnelmaan päästiin jo terminaalin baarissa.





Laivaannousu sujui nopeasti, vaikka matkustajia oli paljon lähdössä.




Suuntasimme kohti laivan Sea Pubia jatkamaan iltaa ja jutustelua.



Ja ei laivamatkaa ilman ostoksia.





Ostoksia oli rauhallista tehdässä laivan saapuessa Tallinnaan.





Paluumatka meni Victory Barin puolella.




Helpotusta nälkään sai vieressä olevasta Burger Kingistä.


Viisi tuntia laivalla hyvässä seurassa kuluu yllättävän nopeasti ja pian olimmekin jo takaisin Helsingissä ja oli aika suunnata kotia kohden.

lauantai 13. tammikuuta 2018

m/s Baltic Princess uudistuu - telakkamatka Turusta Gdanskiin 10.1. - 11.1.2018


Sain Tallink Siljalta kutsun lähteä m/s Baltic Princessin kyydissä Turusta Gdanskiin ja eihän näin hyvästä kutsusta voinut kieltäytyä. Laiva telakoidaan poikkeuksellisesti Puolassa kuuden viikon ajan, jolloin laivan vaihdelaatikot (alennusvaihdelaatikot) vaihdetaan uusiin  ja siinä samalla tehdään muutoksia matkustajatiloissa sekä suoritettaan kattava tekninen telakointi, joka sisältää myös 10-vuotiskatsastuksen.

Baltic Princessin historia alkaa vuodesta 2005, jolloin Tallink Grupp AS tilasi aluksen Aker Yardsilta. Alus tulisi olemaan vuotta aiemmin tilatun aluksen, joka myöhemmin sai nimekseen m/s Galaxy, sisaralus. Rakennustyöt aloitettiin Aker Yardsin Chantiers de l'Atlantique-telakalla Ranskassa, missä myös kölilaskettiin marraskuussa 2006. Ranskassa rakennettu lohko hinattiin Helsinkiin. Lohko siirrettiin rakennushalliin syyskuussa 2007.


Yksi aluksen lohkoista Hernesaaressa syyskuussa 2007.




Maaliskuussa 2008 Eva Hanschmidt kastoi aluksen Baltic Princessiksi ja paria päivää myöhemmin alus siirrettiin varustelulaituriin.




Heinäkuussa 2008 alus luovutettiin Tallinkille ja se asetettiin m/s Galaxyn tilalle Helsinki - Tallinna -reitille. Samalla m/s Galaxy puolestaan siirtyi liikennöimään Silja Linen aamulähtöjä Turusta Tukholmaan.


m/s Baltic Princessin sisätilat olivat sisustusarkkitehti Heikki Mattilan omistaman Aprocos Ky:n käsialaa.


Alkuvuodesta 2013 m/s Baltic Princess ja m/s Silja Europa vaihtoivat reittejä, jolloin sisätiloissa tehtiin ensimmäisen kerran suurempia muutoksia. Kuvassa näkyvä Sea Pub sai väistyä Fashion Street -myymälän tieltä, Gourmet Baltic Princess muuntui Happy Lobsteriksi sekä Katarina Russian á la Carte sai nimekseen Katarina´s Kitchen (vuodesta 2017 Tavolàta). Samalla tietysti muidenkin ravintoloiden, myymälöiden ja muiden palvelupisteiden nimiä muutettiin Silja Linen konseptiin sopivammaksi.





Alus jäi pois Tallinkin liikenteestä tammikuussa ja parin viikon telakoinnin jälkeen se aloitti liikennöimisen Silja Linen liikenteessä Turusta Tukholmaan. Turun reitti rasittaa alkuperäistä vaihteistoa niin, että sen vuoksi on vuosien varrella pitänyt useampi lähtökin perua.



Saavuimme Helsingistä aamulla Turkuun, mistä matkamme kohti Gdanskia alkoi.






m/s Baltic Princess oli saapunut Turkuun jo edellisenä iltana ja laivaa oli lastattu melkein koko yön ajan rakennustarvikkeilla ja elintarvikkeilla sekä bunkrattu polttoainetta säiliöt täyteen.




Laivalla ensimmäisenä saavuimme info-aulaan, missä saimme vierailijakortit ja avaimet hyttiin. Passit jäivät säilöön odottamaan Puolan viranomaisten tarkistusta.



Info-aulassa oli myös esillä tiedotteita telakointiin ja aikatauluihin liittyen.




Hyttini matkalla on normiliikenteessä nimeltään A-Premium.



Laivan myymälöissä oli ollut useamman päivän ajan alennusmyynnit.



Fashion Street -myymälän mallinuket huilaamassa telakoinnin ajan.




Myymälät olivat tämän matkan ajan suljettuna.



Telakoinnin ajan laivan messinä toimii Grill House -ravintola, missä mekin pääsimme heti aamiaista nauttimaan.


Kamerat jäivät varaamaan paikkoja pöydästä.





Ruokaa messissä on tarjolla koko päivän ajan, paitsi siivoustauon aikana klo 15.00 - 16.00. Laivan messissä ruokitaan päivittäin noin 300 henkilöä (miehistöä sekä alihankkijoita). Listan eniten toistuva ruoka oli nimeltään "telakkaruoka".




Runsaan aamiaisen jälkeen matka kohti Gdanskia alkoi.


Sää Turussa oli sumuinen, eikä vieressä olevasta m/s Galaxysta kovin kummoista kuvaa saanut.




Ensimmäisenä meillä oli ohjelmassa tutustuminen laivan uudistukohteisiin intendentti Pasi Heinosen (kuvassa toinen vasemmalta) johdolla. Uudistuskohteet ja niiden purkutöiden edistyminen on alla esitelty kohde kerrallaan. Kuvassa myös Tekninen tarkastaja (technical superintendant) Ari Kavon, keittiöpäällikkö Riku Alho ja kapteeni André (Andy) Brink.






Vanha SiljaLand saa väistyä Fashion Street -myymälän laajennuksen tieltä.




Fashion Street saa laajennuksessa huomattavasti lisää myyntitilaa.









Yllä olevista kuvista näkee kuinka purkutyöt tilassa edistyivät matkan aikana.




Purkutöitä vanhassa Cafeteriassa. Tilalle rakennettaa Fast Lane-ravintola.













Cafeteriassa purkutyöt edistyivät matkan aikana kovaa vauhtia.




Uusi Fast Lane noudattaa samaa konseptia kuin muillakin laivoilla. Konsepti on ennestään tuttu Silja Serenadelta, Silja Europalta ja Megastarilta. Havainnekuvat © Aprocos Ky.



Buffet Silja Linesta tehdään uuden konseptin mukainen Grande Buffet.





Remontissa uusitaan pinnat, maalataan katot ja lattia vaihdetaan uuteen.









Tarjoilulinjasto uudistetaan osittain ja jälkiruokapöydän keskelle tehdään työskentelytila, missä kylmäkkö voi kattauksen aikana koristeilla jälkiruokia.



Buffet on yksi laivan suosituimmista tiloista ja aina kovassa käytössä. Grande Buffetissa on 500 asiakaspaikkaa.







Värit vaihtuvat konseptin väreihin;  vaalea puuta, beigeä ja tiukkaa oranssia. Havainnekuva © Aprocos Ky.



Kaikki buffetin tuolit uudelleen verhoillaan telakoinnin aikana Piano Bariin rakennetussa verhoomossa.




5. kannelle, entisen matkatavarahuoneen ja varaston tilalle, rakennettaan uusi isompi SiljaLand.






Säilytyslokerot siirettään 7. kannen peräosaan pubin lähelle.



Lapsiperheiden toiveita ja palautteita huomioiden rakennetaan uusi Siljaland entisen matkavarahuoneen tilalle. Uuden Siljalandin pinta-ala on 120 neliötä. Havainnekuvat © Aprocos Ky.



Siljalandiin tulee kahvila, kiipeilypaikka, pieni esiintymislava, iWall-peliseinä ja tietenkin pallomeri. Wc toimii lastenhoitohuoneena ja inva-wc:nä. Siljalandin saa myös yhdistettyä kokousosastoon, mikä on kätevää varsinkin kesällä, kun kokousosastolle on rakennettu lapsille SummerCenter. Tyyliltään Siljaland on samankaltainen Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Siljalandin kanssa. Havainnekuvat © Aprocos Ky.





Telakoinnin aikana myös opasteet menevät vaihtoon. Uudet opasteet odottivat pubissa asennusta.





Normaalikäytössä oleva messi on telakoinnin aikana suljettuna.



Komentosillalla meitä oli vastassa kapteeni André (Andy) Brink, joka kertoi meille enemmän matkasta. Arvoitu matka-aika Turusta Puolaan oli 22 tuntia ja pituus oli 431 merimailia eli 798 kilometriä.


Aluksi näkymä komentosillalta oli heikko sumun vuoksi ja sumutorvi soi automaattisesti kahden minuutin välein.











Sumun hälvettyä oli komentosillalla mukava seurata laivan liikkumista saaristossa.




Komentosillalta jatkoimme tutustumiskierrosta laivan keittiöissä keittiöpäällikkö Riku Alhon johdolla. Kurkistimme ensin Tavolátaan ja Happy Lobsteriin, mitkä ovat varastoina telakoinnin ajan.











7. kannen keittiössä valmistetaan ja laitetaan esille ravintoloiden annokset ja hoidetaan astianpesu.









2. kannen keittiön yhteydessä sijaitsevat keittiöiden varastotilat sekä myymälöiden varastot. Mukaan Suomesta otettiin 13 000 kananmunaa, 1000 kg härkää ja kanaa, 5000 sämpylää, 400 pullapitkoa. Ja kahvia riittää 200 000 kuppiin.


Keittiökierroksen jälkeen olikin sopivasti lounaan vuoro.




Aikaa oli myös ohilipuvien laivojen ja saaristomaisemien kuvaamiselle.









Laivan korsteenissa pysyy edelleenkin Tallinkin logo ja laivan ulkoasu pysyy ennallaan, vaikka maalaus telakalla suoritetaankin.




Ohjelmassa meillä oli myös turvallisuuskoulutus, mutta ennen sitä ehti ulkokannella kuvia ottaa ja samalla ladata kuvia some-kanaviin ennen nettiyhteyden häviämistä.


Turvallisuuskoulus järjestettiin kolme kertaa päivän aikana ja se oli pakollinen kaikille kyydissä oleville.






Pääsimme myös kurkistamaan miltä laivan konevalvomossa näytti. Siellä meille lisää konehuonetta koskevista töistä ja konehuoneen toiminnasta kertoi tekninen tarkastaja (technical superintendant) Ari Kavon ja konepäällikkö Markku Elijoki (kuvassa).



Ennen konehuoneeseen menoa täytyi laittaa korvatulpat korviin suojaamaan kuuloa.







Laivassa on neljä Wärsilän 8000 kW:n tehoista pääkonetta.




Pääkoneiden vieressä on vaihdelaatikot (eli alennusvaihdelaatikot 2 kpl), mitkä vaihdetaan uusiin.
Vaihdelaatikon avulla kahdelta koneelta tuleva teho johdetaan yhdelle potkurinakselille. Yksi vaihdelaatikko painaa 58 000 kg. Nykyiset ovat Wärtsilän ja uudet saksalaisen Renkin valmistamat. Sisaralus Baltic Queenilla on samanalaiset Wärtsilän valmistamat vaihdelaatikot, mitkä tullaan jossain vaiheessa vaihtamaan uusiin. Aiemmin valmistuneella Galaxylla on alunperin ollut Renkin vaihdelaatikko, minkä kanssa ongelmia ei ole ollut.

Jotta vaihdelaatikot saadaan vaihdettua on autokanteen polttoleikattava reikä ja ennen sitä on sen alla olevat sähköjohdot ja putket katkaistava, tällöin laivan omat koneet eivät voi olla käytössä ja alusta liikutellaan hinaajien avustuksella mm. uivalle telakalle. Voimaa vaatii vajaa 60 tonnia painavien vaihdelaatikoiden liikuttaminen, ne nostetaan vinssin avulla ja siirretään kiskoja pitkin pois laivasta.




Keskiyön show oli tällä kertaa hieman erilainen, mihin normaalisti on totuttu.  Ensinnäkään kello ei ollut lähelläkään keskiyötä, vaikka aamun aikaisen herätyksen vuoksi se jo siltä tuntui...


...baarit olivat kiinni...


ja showryhmän sijasta katselimme powerpoint-esityksestä lisää infoa koskien matkaamme. Starlight Palacessa telakoinnin aika verhoillaan sohvat uusiksi, tanssilattia uudistetaan ja siihen upotetaan led-valoja. Tekniikaltaan Baltic Princessin yökerho on huippuluokkaa, joten sitä ei tarvitse tällä kertaa uusia. Myös disco saa uuden tanssilattian sekä Iskelmä-baarin, Tavolatan ja Happy Lobsterin edustan lattiat uusitaan.





Laivalla käytäviä ja hissejä oli suojattu suojamuovilla ja pahveilla. Osa portaista oli myös otettu pois käytöstä.





Yleisissä tiloissa kannella 5 ja 8 keula-aulasta peräaulaan vaihdetaan käytävien matot.

Keskiauloissa ja keskiaulan portaikoissa 5 - 9 kannella vaihdetaan matot.





Hyteihin 5. kannella vaihdetaan uudet matot, verhot ja suihkuverhot sekä verhoillaan uudestaan sohvat ja jakkarat.


DeLuxe -hyttien wc-tilojen lattiat uusitaan ja 8. kannen sviitit (8104 & 8203) muutetaan allergiahyteiksi, vaihtamalla niihin vinyylimatot.


Pelastusliivien kokoontuminen pubissa.




Ruokaa meille oli tarjolla säännöllisin väliajoin. Iltapalallakin oli runsaasti valinnanvaraa ja täydellä vatsalla oli hyvä harkita hyttiin siirtymistä.




Laivan kulkiessa Gotlannin itäpuolella toimi nettiyhteys taas muutaman tunnin tauon jälkeen ja siitä piti nauttia vielä hetki ennen nukkumaan menoa. Aamulla luotsin piti nousta kyytiin klo 6.00 paikallista aikaa, jota varten kello oli laitettu herättämään klo 5.45.








Aamulla selvisikin, että luotsi nousee kyytiin vasta klo 10.00, koska olimme vasta kolmantena telakalle menevien laivojen jonossa.


Eipä siinä sitten auttanut muuta kuin juoda aamukahvit 6. kannen telakkakahvilassa ja lähteä katsomaan miten remontti oli edistynyt.


Happy Lobster.


Tavoláta.



Pelikoneiden kokoontuminen Casinolla.



Luotsia odotellessa laiva joutui ajelemaan rinkiä Gdanskin edustalla. Kuva: Marinetraffic.


Discon ympärillä olevan aurinkokannen lattia päällystetään telakalla uudelleen.




Telakka-aamiainen.



Aamiaisen jälkeen kävimme tapaamassa aluksen kapteenia ja pääsimme komentosillalle katsomaan luotsin saapumista. Ja pitihän sitä kapteenille tuliaisia viedä.


Laivakello.








Operaatio ikkunoiden pesu.


Alusta telakalle oli saattelemassa myös neljä hinaajaa.










Luotsivene kiersi laivan perän kautta luotsiluukulle.




Luotsiveneen kyydissä oli myös puolalainen laivaharrastaja Jakub Bogucki, joka kuvasi aluksen saapumisen telakalle.



Luotsin noustessa kyytiin oli meidän aika poistua komentosillalta.










Joki telakalle oli kapea ja mutkitteleva.







Ennen telakkaa on ns. kääntöpaikka, missä telakalla tulevia ja olevia laivoja mahtuu siirtelemään laiturista toiselle.



Laivan saapumista telakalle asti olisi voinut seurata ulkokannella ja vaihtoehtoisena ohjelmana oli tutustua emäntä Rita Haaparannan kanssa laivan uusiin virkapukuihin. Kun alus palaa liikenteeseen on kaikille työntekijöille hankittu uudet virkapuvut. Tarkoituksena on että kaikilla Tallink-konsernin laivoilla työskentelevillä olisi samanlaiset työvaatteet. Ja koska tarvittavat määrät ovat suuria, voidaan vaihto tehdä laiva kerrallaan.


Messissä oli tarjolla lounaaksi mm. hernekeittoa pannukakun kera.


Pian olimmekin jo kiinni laiturissa, missä m/s Baltic Princess viettää ajan ennen uivalle telakalle siirtymistä. Seuraavaksi odoteltiin Puolan viranomaisten saapumista ja kun he olivat kaikki paperit ja passit tarkistaneet, oli maihinnousu laivasta mahdollista. Tähän operaatioon meni parisen tuntia.





Nyt ei siis ollut mahdollisuutta kuin odotella ja tietysti valokuvata. Remontowan korjaustelakka on perustettu vuonna 1952 ja telakan pinta-ala on 850 000 m². Laitureiden yhteispituus on 6 000 metriä. Joka vuosi telakalla telakoidaan 200 alusta. Baltic Princessin kanssa samaan aikaan telakalle saapuivat Stena Linen Stena Scandinavica, Brittany Ferriesin Mont St. Michel ja P&O Ferriesin Pride of Rotterdam. Telakalla oli jo mm. Finnlinesin Finnwave odottamassa pidennystä.




Telakalta löytyy 24 nosturia.


"Musta laatikko"









Pitihän sitä helikopterikannellakin käydä, kun siihen mahdollisuus oli.




Vielä ennen laivasta poistumista kävimme messissä kahvilla ja välipalalla sekä haimme matkatavaramme hyteistämme.



Maihinnousu tapahtui laivan kyljessä olevan oven kautta. Samasta kohtaa, laivan toiselta puolelta, nousi luotsi aiemmin aamulla kyytiin.


Telakalta suuntasimme taksilla Gdanskin keskustaan.




Alkuperäisen aikataulun muuttuessa jäi aikamme Gdanskissa lyhyeksi ja käynti merimuseossa jäi väliin, mutta sellaista se telakkamatkalla on - aikataulut muuttuvat lyhyelläkin varoitusajalla.





Pääsimme kuitenkin nauttimaan Gdanskin tunnelmallisesta keskustasta...



... ja paikallisesta ruoasta ja juomasta.



Kotimatkalle lähdimme Finnairin sinivalkoisin siivin, Norran operoimana. Suomesta Gdanskiin pääsee lentokoneella myös Turusta.


Kiitokset Tallink Siljan Marika Nöjdille kutsusta ja järjestelyistä, m/s Baltic Princessin miehistölle erilaisesta merimatkasta ja huolenpidosta matkan aikana sekä tietysti matkaseuralaisille! m/s Baltic Princessin piti alun perin palata liikenteeseen uudistuneena 22.2.2018, johon asti iltavuoroja Turusta liikennöi m/s Galaxy.


Käy myös katsomassa matkassa mukana olleiden postaukset alla olevista linkeistä:

Vaihdelaatikon asennustöiden vuoksi Baltic Princessin telakointi viivästyi ja liikenteeseen paluupäivää on siirretty kolmesti.