perjantai 14. heinäkuuta 2023

Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Muutaman vuoden tauon jälkeen pääsin taas toteuttamaan jo perinteeksi muodostuneen Baltic Sea Tourin. Baltic Sea Tour toteutettiin laivamatkojen osalta yhteistyössä Tallink Siljan ja Tallinnan yöpymisen osalta Tallink Hotelsin kanssa. 

Viimeisimmän Baltic Sea Tourin tein kesäkuun alussa vuonna 2019. Sen jälkeen oli suunnitelmissa jo seuraavan vuoden matka, mutta koronapandemia sotki suunnitelmia useammaksi vuodeksi. Jo menneen pandemian ja Ukrainassa käytävän sodan vuoksi ei Tallinkin reittivalikoima ole palautunut entisekseen ja varustamo onkin keskittynyt liikennöimään pääreiteillään. Niinpä tämän vuoden Baltic Sea Tour suuntautui Helsingistä Tallinnan kautta Tukholmaan ja sieltä takaisin Helsinkiin. Tallinnassa ja Tukholmassa yövyttiin hotelleissa, jotta matkalla ehtisi myös vierailla kohdekaupungeissa.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Matkalle lähdin kahdestaan poikani Onnin kanssa sunnuntaina 2.7.2023.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Ensimmäisenä etappina oli Megastarin Helsinki - Tallinna -reitin klo 13.30 vuoro.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Vaikka matka kestää vain pari tuntia, sai hytissä säilytetyä matkatavarat ja matkustaa rauhallisesti melko täydellä laivalla.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Kun matkatavarat oli viety hyttiin oli aika suunnata Delight Buffettiin lounaalle.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Buffetin valikoimasta löytyikin ruokia moneen makuun.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Ruokailun jälkeen olikin hyvää aikaa käydä tutustumassa laivan myymälöiden valikoimiin, uutuuksiin sekä kampanjatarjouksiin.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Fazerin uutuus suklaalevy on saatavilla vain laivoilta ja lentokentiltä.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Kolme Fazerin suklaalevyä sai kampanjahintaan 9,90 € ja olihan sitä uutta suklaata testattava.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Parin tunnin laivamatka Megastarilla meni nopeasti ja mukavasti ja perillä Tallinnassa olitinin klo 15.30.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Sää Tallinnassa oli vaihteleva, välillä paistoi aurinko ja hetken päästä vettä tuli taivaalta ihan kunnolla. Hotellille päästiin kuitenkin ennen rankkasateen alkamista.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Tallinnassa yövyttiin Tallink Spa & Conference Hotellissa.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Meille oli varattuna Deluxe-huone, mikä sijaitsi 5. kerroksessa.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Huoneessa oli mukavasti tilaa sekä iso kylpyhuone.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Kostean sään vuoksi parvekkeella ei tullut aikaa vietettyä...

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Hotellin Aqua Spassa ei vesi haitannut, sillä se oli altaassa. Kylpylä on hotellivieraiden käytössä rajattomasti aukioloaikojen puitteissa.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Kylpylässä vierähti kevyesti pari tuntia.

#VALKEAT LAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Onneksi hotellissa on myös ravintola, eikä sen vuoksi tarvinnut lähteä ruokapaikkaa kauempaa etsimään. Ruokalistalla oli paljon vaihtoehtoja ja lapsille oli Harri Hylkeen oma ruokalista.

Club One Nero Restaurant

Kannattaa muistaa näyttää Club One -korttia, sillä ravintolan ostoksen kerryttävät Club One -bonuspisteitä ja ruuista ja juomista saa lisäksi 10 prosentin alennuksen

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Lasten listalta valikoitui kananugetit.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Ja minä päädyin tilaaman monien hvvien vaihtoehtojen joukosta flank steak pihvin, mikä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Ruoat tulivat keittiöstä nopeasti ja palvelu oli sujuvaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Ruokailun jälkeen kävimme vielä iltauinnilla, ennen nukkumaan menoa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Deluxe-huoneiden ja sviittien hintaan kuuluu erikoisaamiainen. Erikoisaamiainen on samassa tilassa tavallisen aamiaisen kanssa, mutta ravintolasta on varattu oma alue ja katetut pöydät.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Erikoisaamiaisella voi tilata veloituksetta listalla näkyviä tuotteita.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Hotels

Muuten aamiasella on käytössä samat noutopöydät kuin tavallisella aamiaisella. Aamiaisen jälkeen oli vielä pari tuntia aikaa viettää kylpylässä, ennen huoneen luovutusta. Matkatavarat jäi päivän ajaksi hotelliin säilytykseen.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Sään jatkuessa vaihtelevana oli päivän ohjelma suunniteltava sen mukaisesti. Boltin kyydissä matkamme suuntautui Lentosatamaan (Lennusadam), joka on osa Viron merimuseota (Eesti Meremuuseum).

Club One Lennusadam

Pääsylipun hinnasta saa Club One -kortilla 10 prosenttia alennusta ja alle 9 vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Lentosataman vesitasohallissa sijaitsee vuonna 1937 Englannissa Vickers-Armstrongin telakalla rakennettu Lembit-sukellusvene, vesitaso Short 184, Maasilinn-laivan hylky (joka on vanhin Viron aluevesiltä löydetty hylky) sekä paljon aitoja näyttelyesineitä kuten purjelaivoja, veneitä ja merimiinoja.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Vuonna 1937 valmistunut, Viron merivoimien ylpeys, sukellusvene Lembit on toiminut musolaivana vuodesta 1985 lähtien ja se on vuodesta 2012 ollut Lentosataman päänähtävyys.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Valmistuessaaan Lembit oli tekniikaltaan Itämeren modernein sukellusvene, aikansa sukellusveneiden huippuluokkaa. Alus palveli toisen maailmansodan loppuun asti ja se oli osa Neuvostoliiton Itämeren laivastoa aina vuoteen 1956 saakka. Sisaralus Kalev puolestaan katosi Suomenlahdella jo toisen maailmansodan aikana vuonna 1941, eikä sen hylkyä ole löytynyt.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Lembit on yksi harvoista ehjänä säilyneistä sukellusveneistä maailmansotaa edeltävältä ajalta sekä koko Baltian ainoa säilynyt sota-alus, joka on rakennettu ennen toista maailmansotaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Lentosatamassa on paljon nähtävää ja siellä saa pari-kolme tuntia helposti kulumaan.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Pääsylipun hintaan sisältyy myös vierailut museo aluksiin ja yksi niistä on höyryjäänmurtaja Suur Tõll

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Suur Tõll on Viron vanhin ja arvokkain museolaiva ja se on yksi kolmesta Itämeren alueella säilyneestä 1900-luvun alun höyryjäänmurtajasta. Alus rakennettiin vuonna 1914 Saksassa, Vulcan Werke AG:n telakalla ( nykyään Puola, Szczecin).

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Laivalla pääsee kiertämään ja katsomaan erilaisia tiloja aina konehuoneesta upseeerien messiin.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Toinen ulkona olevista museolaivoista, missä kävimme oli rannikkovartiolaiva Valvas, joka on ollut museolaivana vuodsta 2014.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Sateen väistyttyä ja ennen seuraavan laivan lähtöä meillä oli hyvää aikaa piipahtaa keskustassa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Pientä välipalaa Burger Kingissä.

Club One Burger King

Viron Burger Kingit ovat Tallinkin operoimia ja vaikka ostot niissä ei kerrytä Club One -pisteitä, niin kannattaa korttia kuitenkin näytää ja napata samalla 5 prosentin alennus.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Matkamme jatkui hotellilta noudettujen matkatavaroiden kanssa terminaalille.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Muutaman minuutin odottelun jälkeen alkoi laivaannousu Baltic Queenille, minkä kyydissä jatkoimme kohti Tukholmaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Matkalle meille oli varattu A-luokan hytti 8. kannelta.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Baltic Queenilla pääsee myös helikopterikannelle.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Matka kohti Tukholmaa alkoi vesisateessa ja sateenkaaren lisäksi taivaalla näkyi muutamia salamia.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Baltic Queenin erikoisuutena on slaavilainen ravintola Aleksandra, jota ei muilta Tallinkin tai Siljan laivoilta löydy. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

 Ravintolan listalta löytyy perinteisiä sekä innovatiivisia annoksia ja tietysti lapsille oma lista.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Päätin pysyä perinteisessä ja tilasin Kievin kanaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Lasten lista oli vaihtunut ja tällä kertaa Onni päätyi testaamaan kanavarrasta. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Ruokailun jälkeen lähdettiin testaamaan saunaosastoa. Baltic Queenilla ja sisaraluksilla on kunnon uima-allas 2. kannella, kun muilla Tallink Siljan laivoilla ne ovat lähinnä vain porealtaita. Eniten ehkä kaipaan Silja Europan saunaosastoa tai Silja Serenaden / Symphonyn vanhaa Sunflower Oasista, missä oli porealtaiden lisäksi myös muita altaita. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Pitkän päivän jälkeen ilta jatkui leppoisasti ja nukkumaan mentiin hyvissä ajoin.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Aamulla Tukholman saaristossa oli mukavan aurinkoinen keli.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Auringosta ei kauan kannella nautittu, sillä Grill Housen erikoisaamiainen veti enemmän puoleensa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Erikoisaamiaisella olisi halutessaan voinut tilata erilaisia munakkaita.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Meille kuitenkin riitti noutopöytien tarjonta.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Pian laiva saapuikin jo Värtanille ja helikopterikannelta oli kiva seurata satamaan saapumista.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Silja Symphony oli saapunut Helsingistä jo hieman aikaisemmin ja tuli sieltä kannelta bongattua myös tuttuja. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Molemmilta laivoilta oli saapunut satamaan paljon matkustajia ja esimerkiksi terminaalin edessä oleva 76 bussin pysäkillä oli väkeä reilun kahden bussilastin verran. Yleensä olemme terminaalilta kävelleet Gärdetin tunnelbana-asemalle, mihin suurin osa laivamatkustajista suuntaa ja väenpaljous asemalla on sen mukainen. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Toinen terminaalin "lähellä" sijaitseva tunnelbana-asema on Ropsten, minne on terminaalita noin 1,2 kilometrin kävelymatka. Ropstenin aseman läheisyydstä pääsee myös SL:n lautalla (Pendelbåt 80 & 80 X) Nybroplanille. Terminaalita Gärdetin tunnelbana-asemalle kävelymatkaa olisi ollut noin 1 kilometri.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Ropstenin asemalla ruuhkaa ei ollut ja istumapaikan sai valita ihan rauhassa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

 Gärdetin pysäkillä juna tulikin sitten ihan täyteen.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

T-Centralen asemalla vaihdettiin vihreän linjan tunnelbanaan 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Kohteena meillä oli Odenplanin asema, minlä läheisyydessä seuraavaksi yöksi varattu hotelli sijaitsi.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Aseman ja hotellin välissä oli Kustaa Vaasan kirkko.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hotellivarausta Tuhkolmaan mietin ja vertailin pitkään. Varaanko hotellin ihan keskustasta vai vähän kauempaa. Keskustasta olisi saanut ikkunattoman huoneen kahdella n. 110 eurolla / yö (sis. aamupalan)

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Päädyin kuitenkin Odenplanin Ibis Styles -hotelliin, mistä n. 100 eurolla sai Superior-huoneen.Tarjolla olisi ollut myös edullisempiakin huoneita. Ibis-hotellit on tulleet aiemmin tutuksi Saksassa matkustaessa ja ovat osa kansainvälistä Accor-hotelliketjua, mihin kuuluu myös esim. Tallinnan Swissôtel. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hotellille saavuttaessa huone ei ollut vielä vapaana, joten jätimme matkatavarat hotelliin säilöön ja suuntasimme takaisin keskustaan.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Päivä kohteeksi oli suunnitellut Vasa-museon, minne pääsi kätevästi raitiovaunulla.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Vasa-museo sijaitsee Djurgårdenin saarella, missä museoita ja nähtävyyskohteita on yhteensä peräti parikymmentä.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Sisääpääsy museoon aikuiselta oli 190 SEK ja alle 18-vuotiailta ilmainen.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Edellisen kerran olin vieraillut museossa 32 vuotta sitten, joten oli jo korkea aika käydä uudelleen.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Vasa on maailman parhaiten säilynyt 1600-luvulta peräisin oleva laiva, ja se on esillä erityisesti sitä varten rakennetussa museossa Tukholmassa. Vasa on ainutkertainen taideaarre, ja se koostuu 98-prosenttisesti alkuperäisosista ja sadoista puisista veistoksista.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Laivaan ja sen yksityiskohtiin pystyi tutustumaan omalla kännykällä.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Valtava laiva ja paljon nähtävää myös muissa museon Vasan historiasta kertovissa näyttelyissä.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Djurgårdenista matka jatkui lautalla (pendelbåt 82) Slussenille.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hieman kiertelyä vanhassa kaupungissa ja keskustan Gallerian ostoskeskuksessa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hammarbyn Adidas Outletiin pääsee keskustasta matkusamalla tunnelbanan vihreällä linjalla Gullmarsplanin asemalle ja siellä vaihtamalla pikaraitiotienvaunun (tvärbanan) kyytiin ja jää pois Luman pysäkillä.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

 Adidas Outletissa tuli taas tehtyä hyviä löytöjä edulliseen hintaan, varsinkin kun Ruotsin kruunun arvo on ennätysalhainen.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Museossa ja kaupoissa vieteyn päivän jälkeen oli aika suunnata takaisin hotellille.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hotellirakennus on suojeltu, joten jokainen huone ja kerros on uniikki. Käytävillä ja huoneissa oli mm. vanhoja kakluuneja (kaakeliuuni).  Osa huoneista sijaitsi kellarikerroksesessa ja osan huoneiden suihkuhuone saattoi sijaita erillään huoneesta.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Meidän huone sijaitsi 3. kerroksessa ja parisängyn lisäksi siellä oli tilava kylpyhuone, sohva, tv ja jääkaappi.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Ikkunasta oli näkymät sisäpihalle.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hetken huilaamisen jälkeen taas jatkettiin matkaan. Odenplanin asemalta pääsee myös paikallisjunan (pendeltåg) kyytiin ja Odenplanilta seuraava asema on Solna, missä myös Mall of Scandinavia sijaitsee.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Ostoskeskus sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä asemasta.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Sieltä löytyy vielä muutama liike, mitä ei Suomesta löydy, vaikka koronapandemian myötä sieltä moni kauppa lopetti toimintansa. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Me käytiin ostoksilla mm. Lekiassa, Icassa, Hemköpissä, Legolla ja Footlockerilla ja kierretiin muutama muukin kauppa

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Odenplanin MAXista käytiin vielä ostamassa iltapalaa mukaan hotelliin.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Tukholman Ibiksen aamiainen oli todella runsas ja monipuolinen, jos vertaa Ibiksen aamupaloihin Saksassa. 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Hauskoja yksityiskohtia aamiaisravintolan ulkopuolella.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Aamiaisen jälkeen oli hyvää aikaa kierrellä hotellin lähistöllä.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Aseman ympärillä on paljon erilaisia ravintoloiita ja muutama kauppakin sieltä löytyy.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Huoneen luovutuksen jälkeen jätimme matkatavarat säilöön hotellille ja suuntasimme kohti keskustaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Tunnelbana toi kätevästi Högtorgetin asemalle, mistä matka jatkui Drottninggatania pitkin kohti vanhaakaupunkia.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Vanhastakaupungista matkaa jatkettin kävellen vielä Slussenin tunnelbana-asemalle ja sieltä hotellille hakemaan matkatavaroita.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023

Kello alkoi olemaan jo sen verran, että oli aika aloittaa matka kohti satamaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Lähtöselvityksen jälkeen laivaannousu oli alkanut ja pääsimme siirtymään laivaan.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Onhan se aina omanlainen fiilis, kun pääsee Silja Serenaden / Symphonyn promenadelle.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Meille oli varattuna promenade-luokan hytti 10. kannella

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Onnin yksi toiveista oli tällä matkalla päästä Summer Centeriin ja sinne heti ovien avauduttua suunnattiin.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Välillä käyvimme myös Siljalandissa, mutta Summer Centerissä oli huomattavasti väljempää.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Kotimatka alkaa...

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Ruokailemasa kävimme Grill Housessa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Lasten listalta testiin pääsi "laivan pihvi" eli naudan minuuttipihvi.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Vaikka listalta olisi jotain uuttakin löytynyt, niin dry-aged pihvi vei voiton tälläkin kertaa.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Jälkiruoka jäätelöt nautittiin Siljalandissa, minkä jälkeen oli taas Summer Centerin vuoro.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Laivalla iltapala voi olla erilainen kuin kotona.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Kesä, meri ja valkoinen laiva - aina hyvä yhdistelmä!

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Laivan lähestyessä Ahvenanmaata oli aika lähteä hyttiin ja nukkumaan.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Sea Pubista oli varattu tilaa Buffetin aamiaiselle, mutta Coffee & Co. -kahvilasta sai aamiaista ilan jonotusta sekä terassilla oli hyvin väljää.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Vielä ehti leikkimään ulkokannelle.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

"Turistina" muiden joukossa katsomassa, kun laiva ajaa Kustaanmiekasta.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Viimeisen puolen tunnin aikana Summer Centerissä oli hyvin tilaa leikkiä... 

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

...ja pitihän se aika käyttää hyödyksi.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Suurimman ruuhkan jälkeen lähdimme vasta hytistä kohti terminaalia ja ulospääsy sujui huomattavasti sujuvammin. Kolme laivamatkaa, kaksi hotelliyötä ja kaksi kaupunkipäivää myöhemmin oli tämänkertainen Baltic Sea Tour päättynyt. Saapi nähdä onko ensi vuonna Tallikilla liikenteessä enemmän laivoja. Riika-Tukholma -reitin paluuta odotan myös, mutta vähän epäilen että saan odottaa sitä aika kauan.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Onnin mielestä viisi parasta asiaa reissulla oli:
1. Aqua Spa vesikeskus, Tallink Spa & Conference Hotel.
2. Ostokset Tukholmassa.
3. Laivan pihvi, lasten ruokalistalta Grill Housessa.
4. Summer Center, Silja Serenadella.
5. Lennusadam / Lentosatama.

#VALKEATLAIVAT Baltic Sea Tour 2023 / Yhteistyössä: Tallink Silja Oy

Baltic Sea Tourin videoina pääset katsomaan Instagramissa sekä TikTokissa. Oman Itämeren kiertoristeilyn varaat kätevästi Tallink Siljan myyntipalvelun kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti