torstai 18. toukokuuta 2023

Aurinkoa, akrobatiaa ja cha cha chaata Silja Symphonylla 12.5.-14.5.2023

Silja Symphonyn päivä Tukholmassa risteily

Lähdimme 12.5.2023 koko perhe Silja Symphonyn päivä Tukholmassa -risteilylle. Matka toteutettiin yhteistyössä Silja Linen kanssa.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Satamaan saavuin suoraan töistä, tein lähtöselvityksen automaatilla ja jäin odottelemaan muuta perhettä.

Silja Symphony

Odottaa sainkin aikamoisen tovin, sillä matkaan menikin odotettua kauemmin ruuhkien vuoksi. Lähtöselvitys oli jo sulkeutunut ja laivaannousu oli myös loppumassa ja 3/4 perheestä seisoi ruuhkissa presidentin linnan edustalla.

Silja Symphony

Terminaali tyhjeni ja minun lisäksi siellä oli vain henkilökuntaa paikalla. Samalla onneksi autojono lähti kuitenkin vetämään ja terminaalista oltiin laivaan yhteydessä, että matkustajia olisi vielä tulossa.

Silja Symphony

Yleensä laivaan olemme menossa ensimmäisten joukossa ja tällä kertaa olimme sitten viimeiset. Onpahan tämäkin koettu, eikä tarvitse enää toiste kokea, sen verran stressaava kokemus katsoa kelloa ja odottaa muita matkaseuralaisia. Kiitokset terminaalin mukavalle henkilökunnalle joustosta laivaannousun kanssa. 

Silja Symphony

Silja Symphony

Tälle matkalle meille oli varattuna vierekkäiset Promenade-luokan hytit 10. kannelta.

Silja Symphony

Matkatavarat jäi hyttiin ja suuntasimme aurikokannelle katsomaan laivan lähtöä.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Hei, hei Helsinki - onneksi ei jääty rannalle katsomaan laivan lähtöä!

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Suomenlinnan ohituksen jälkeen oli aika miettiä mihin sitä mentäisiin syömään. 

Silja Symphony

Vaimoni ja Tuuli suuntasivat Sushi & Co -ravintolaan.

Silja Symphony

Silja Symphony

Misokeittoa alkuun.

Silja Symphony

Ja sen kaveriksi "Spicy Shrimp" -sushia.

Silja Symphony

Minä ja Onni puolestaan päädyimme Grill Houseen. Toinen vaihtoehto olisi ollut Happy Lobster, mutta Grill Houseen pääsi jonottamatta. 

Silja Symphony

Listat eivät vielä olleet vaihtuneet, joten valinta oli helppo. Dry-aged Sirloin toimii aina.

Silja Symphony

Ja Onnille kananugetteja. 17.5. alkaen on laivoilla vihdoin ja viimein päivitetty ruokalistat ja jatkossa ne tulevat uudistumaan useammin. Uudet listat ovat voimassa marraskuun puoliväliin saakka.

Silja Symphony

Silja Symphony

Porkkalan väylää suunnattiin Maarianhaminaan ja sieltä kohti Tukholmaa.

Silja Symphony

Silja Symphony

Jälkkäri Siljalandissa.

Silja Symphony

Silja Symphony

Starlightin Sea View Loungessa oli hyvää aikaa nauttia Club One Gold -asiakkaan tervetulojuomat.

Silja Symphony

Silja Symphony

Harri Hylkeen discossa oli tanssilattia täynnä ja meno sen mukaista.

Silja Symphony

Discon jälkeen Harria pääsi halaamaan Siljalandin luona.

Silja Symphony

Silja Symphonylla Action Street -ryhmän Circus Show on nähtävissä 31.5.2023 asti.

Silja Symphony

Ethnic World -esitys klo 21.00 Suomen aikaa - Kesto 15 min.
Etnisen esityksen hypnotisoivat shamaanitanssit ja perinteiset tanssit on räätälöity moderniin sävyyn akrobatian höystämänä.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Upea show oli täynnä tanssi- ja akrobatia-esityksiä. Esityksiä on risteilyn aikana nähtävissä neljä erilaista.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Nämä maisemat ei edelleenkään kyllästytä.

Silja Symphony

Silja Symphony

Fast Lanesta hiukan iltapalaa erinomaisen palvelun kera.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Useampaan kertaan piti kannella käydä katsomassa merimaisemia.

Silja Symphony

Coca-Cola "kaikilla mausteilla". 

Silja Symphony

Inspiration -esitys klo 23.00 Suomen aikaa - Kesto 20 min.
Uppoudu aikamatkaan, jossa nähdään tanssin kehittymistä 60-luvun tanssityylistä break dancen akrobaattisiin liikkeisiin.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Nyt kun molempien laivojen "Kaksi laivaa, yhtä sirkusta" -teeman esityksiä olen nähnyt, niin enemmän menoa ja mielenkiintoisempaa katsottavaa olit tämä Action Street-ryhmän show verrattuna Silja Serenadella esiintyvän Pirate Crew -ryhmän esityksiin.

Silja Symphony

Action Street vastaa Silja Serenaden ja Silja Symphoyn kesäshowsta 1.6.-31.8.2023. 

Silja Symphony

Aamu saaristossa alkoi aurinkoisena ja lämpöisenä.

Silja Symphony

Buffetin aamiaiskattauksen hälinä ja ihmispaljous ei tälläkään kertaa houkutellut ja kävimme noutamssa aamiaisen hyttiin Fast Lanesta.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Tukholmaan saavuttua lähdimme kävellen kohti Ropstenin lauttalaituria, minne matkaa oli reilu kilometri.

Silja Symphony

Edellisellä reissulla matkustimme lautalla (Pendelbåt) Nybroplanilta Ropstenilla ja tällä kertaa päätimme testata reitin toiseen suuntaan.

Silja Symphony

Matkan sai kätevästi maksettua lähimaksulla lautan seinässä olevaan lukijaan.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Matka Ropstenista Nybroplanille kesti reilun tunnin.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Lidingö Runt oli kerännyt paikalle paljon purjeveneitä.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Tukholma

Lauttamatkalla sai myös näppärästi kuvattua satamassa olevat laivat.

Tukholma

Tukholma

Lauttoja reitillä liikennöi useita erilaisia.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Aurinkoa ja kivoja maisemia riitti reitin varrella.

Tukholma

Tukholma

Norrskär tuli vastaan matkallaan Vaxholmiin. 

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Gröna Lundissa oli paljon huvittelijoita,

Tukholma

SL:n liikenteessä on myös muita lauttalinjoja ja kuvassa näkyvä lautta liikennöi linjalla 82 (Slussen – Skeppsholmen – Djurgården/Allmänna gränd) 

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Nybroplanin laiturilta on lyhyt kävelymatka Kungsträdgårdeniin.

Tukholma

Tukholma

Gotlands Dagen oli kerännyt väkeä mukavasti puistoon.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Kirsikkapuiden kukinta oli jo ohi, mutta vielä muutamassa puussa oli kukkia jäljellä.

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Tukholma

Keskustassa aika meni mukavasti ja nopeasti kaupoissa kierrellen.

Tukholma

Laivalla lähdettiin takaisin Tunnelbanan kyydissä.

Tukholma

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Tukholmassa ei terassille ehditty, mutta aurinkokansi ajoi saman asian.

Silja Symphony

Paluumatkalla oli normaalista poikkeavaa ohjelmaa.

Silja Symphony

Old Port Pubissa pääsi seuraamaan jääkiekkoa.

Silja Symphony

Silja Symphony

New York Clubilla ja kokousosastolla Euroviisujen finaalia.

Silja Symphony

Ennen illan ohjelmia oli kuitenkin käytävä syömässä.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Minä ja Tuuli suunnattiin Sushi & Co -ravintolaan rapuleivälle ja sushille.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Vaimoni ja Onni puolestaan Grill Houseen ja sieltä valikoitui täsmälleen samat annokset, mitä edellisenä iltana olin Onnin kanssa tilannut.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Ruokailun jälkeen ilta jatkui leppoisasti mm. merimaisemia ihaillen.

Silja Symphony

Silja Symphony

Ostoksillekin oli reilusti aikaa.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Kokousosastolla oli varattuna omat tilat Euroviisujen finaali suomenkieliselle ja ruotsinkieliselle selostukselle.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Suomen kisastudiossa väkeä riitti...

Silja Symphony

Silja Symphony

Ruotsin puolella oli vähän eri meininki.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Onnin kanssa siirryttiin parin esityksen jälkeen seuraamaan finaalia hytin telkkarista. Olipahan tiukka kilpailu ja aamulla väsytti aika reippaasti, kun ei noin myöhään ole tottunut valvomaan.

Silja Symphony

Aamulla kohti Helsinkiä matkattiin taas Porkkalan väylää pitkin.

Silja Symphony

Silja Symphony

Onneksi aamaista sai taas kätevästi haettua Fast Lanesta hyttiin.

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Silja Symphony

Pian olimmekin takaisin Helsingissä ja takana oli mukava risteily Silja Symphonylla ja kesäisessä Tukholmassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti