maanantai 22. toukokuuta 2017

Päivä Tukholmassa risteilyllä m/s Silja Symphonylla 19.5.-21.5.2017


Sain alkuvuodesta Silja Linelta kutsun lähteä risteilemään Suomi 100 -teemalla. Silja Line on yksi Suomi 100 -juhlavuosihankkeen yhteistyökumppaneista. Ajankohdaksi valitsin toukokuun ja sopivasti matka osui viikonlopulle, jolloin Silja Line täyttää 60 vuotta. Mikä sen parempi syy risteilylle kuin kahdet juhlat.



Koska suomalainen risteilykulttuuri ja erityisesti Silja Line ovat olleet lähellä sydäntäni jo yli neljännesvuosisadan, pääsin kertomaan kokemuksistani ja ajatuksistani myös muille yhteistyössä Silja Linen kanssa.



Perinteisen matkakertomuksen lisäksi pääsette katsomaan miten laivat ja puitteet ovat kehittyneet 60 vuoden aikana. Lopuksi paljastan vielä viisi vinkkiäni risteilylle. Vinkkini olen miettinyt niin, että ne sopivat olit matkassa lasten kanssa tai ilman.




Ja sitten itse asiaan... Matkapäivän koittaessa saavuimme autolla Eteläsatamaan ja edullinen parkkipaikka löytyi läheltä terminaalia.









Lähtöselvitys sujui nopeasti ja mukavasti lähtöselvitystiskillä, vaikka sen olisi myös voinut kätevästi tehdä automaatilla. Itse tykkään enemmän henkilökohtaisesta palvelusta ja Olympiaterminaalissa se on aina ollut erinomaista. Pienen odottelun jälkeen pääsimme laivaan.



Hyvin on Olympiaterminaali suunniteltu, kun ajattelee sitä miten sen kautta kulkeva matkustajaliikenne on kasvanut vuodesta 1952.



Silja Symphonylla ja sisaralus Silja Serenadella on tullut vuosien varrella matkustettua useita kymmeniä kertoja ja joka kerta Promenadelle astuessa tulee wow-fiilis. Näitä laivoja on vaikea korvata uudisrakennuksilla, elleivät ne tarjoa vastaavaa suuremmassa mittakaavassa.



Mutta Silja Linen alkuvuosina laivamatkat olivat enemmän siirtymistä satamasta toiseen, kuin huviristeilyjä. 1960-luvulla hytti oli harvojen herkkua. Risteilymatkustaminen lisääntyi 1970-luvulla.



Tällä matkalle meille oli varattuna merenpuoleinen DeLuxe -hytti, jossa on lisävuode lapselle. Tämän lisäksi hyttiin voi majoittautua vielä lapsi ilman omaa vuodepaikkaa. Silja Symphonyn DeLuxe-hytit ovat uudistettu alkuvuodesta 2016 ja ne ovat Marjut Nousiaisen käsialaa.





Jääkaapissa oli perinteiset virvokkeet, joiden lisäksi hytistä löytyi pienet yllätykset laivalta ja Silja Linelta.



Hieman ovat Silja Linen Helsingin linjan laivojen luksushytit muuttuneet vuosien saatossa.


Kuka on jättänyt pottansa käytävälle?









Aurinkokannella oli mukava viettää aikaa pitkästä aikaa.


Laivan tehdessä lähtöä, oli aika lähteä ruokailemaan.


Meille laivamatkalla ruoka on tärkeä osa matkaa. Menomatkalla pöytävaraus oli tehty Tavolàtaan, joka on yksi laivan suosikkiravintoloistamme.





Lapset löysivät omat lastenpöydästä mieleiset annoksensa.


Silja Linen 60-vuotisjuhlan kunniaksi herkuttelimme Silja 60-juhlamenun. Tavolàtassa tarjoiltava juhlamenu on myynnissä kaikilla neljällä Silja Linen laivalla vuoden loppuun saakka.





Annokset olivat maukkaista ja myös niiden esillelaittoon oli panostettu. Suosittelemme testaamaan!



A la Carte -ravintolat saapuivat Siljan laivoille 1970-luvulla.




Jos matkalla olisimme olleet ilman lapsia olisimme herkutelleet pitkän kaavan mukaan Bon Vivantissa, jossa tarjolla kesän ajan on viiden ruokalajin ”Menu Nordic by Tommy Myllymäki, Tribute to Silja 60” -juhlamenu.



Kylläisenä olikin hyvä siirtyä vieressä olevaan Tax Free Supestoreen ostoksille.



Tiestitkö, että ensimmäinen itsepalvelumyymälä oli vuonna 1966 valmistuneella m/s Fennialla?


Tax Free Superstoressa saa ostokset tehtyä sujuvasti ja ammattitaitoinen henkilökunta auttaa tarvittaessa valitsemaan sopivat tuotteet kosmetiikkaosastolta tai  viinin makumieltymysten mukaan.



Vielä vuonna 1992 Siljan laivoilla hajuvedet ja kosmetiikkatuotteet myytiin tiskin takaa.



Siljan laivojen myymälöissä on myynnissä myös Suomi 100 -tuotteita.




Akrobatiaa Promenaden lavalla.


Muumin kanssa piti myös käydä diskoamassa, vaikka Muumi ei samanlaista suosiota meidän perheessä saa kuin Harri Hylje.


Siljan juhladrinkit Sainio ja Vaahtopää.

Silja Scandinavia.


Silja 60 -juhladrinkkejä on yhteensä kahdeksan erilaista, joista Finnjet -drinkin voi ostaa juhlalasin kanssa. Juhlalaseja on myynnissä myös ilman drinkkiä.



Vaahtopää, Silja Malibu, Silja 18 ja muita Silja laivoilta tuttuja drinkkejä.



Onni oli valmis jo nukkumaan discoamisen jälkeen, mutta maisemia piti vielä ihailla ennen kuin uni vei voiton.


Vaimoni jäädessä ensimmäiselle lapsenvahtivuorolle jatkoimme Tuulin kanssa kierrosta laivalla.




Kävimme Atlantiksessa katsomassa Mother Africa -showta.



Shown jälkeen alkoi tanssiorkesteri soittamaan ja poistuimme pikkuhiljaa takavasemmalle.



Valkoisilla laivoilla on viihteestä huolehdittu jo alusta lähtien.


Ennen vuoronvaihtoa kävin vielä Old Port Pubissa "yömyssyllä".



Vaimoni ja tyttäreni kävivät vielä hetken katselemassa menoa New York Club & Loungessa.



Ensimmäiset yökerhot Siljan laivoille tulivat 1960-luvun loppupuolella.




Aamulla  herätys oli perinteisesti jo kukonlaulun aikaan.



Joku tovi piti maisemia katsella ennen aamiaiskattauksen alkamista.



DeLuxe -hytin hintaan sisältyy erikoisaamiainen Tavolàta -ravintolassa.



Tiesitkö, ettö erikoisaamiainen on kehitetty 1980-luvulla?





Aamaisen jälkeen lähdin aurinkokannelle odottelemaan vastaantulevaa m/s Baltic Princessiä.






Pienen odottelun jälkeen laivat kohtasivat.








Silja Symphonyn Sunflower Oasis.



Siljavarustamon ensimmäisellä autolautalla oli jo saunat matkustajien käytössä, mutta ensimmäinen uima-allas oli vasta 1966 valmistuneella m/s Fennialla.






Pian olimmekin perillä Tukholmassa. Tällä kertaa emme lähteneet kaupungilla, vaan päätimme viettää rennon päivän laivalla.



Siljan autolautat ovat liikennöineet vuodesta 1965 lähtien Tukholmassa Värtanin satamaan.





Tallinkin laivat Tallinnasta ja Riiasta saapuivat satamaan.



Autojen ja rahdin kuljettaminen ovat olleet tärkeä osa Siljan liikenteessä jo alusta lähtien.








Promenadella on hiljaista laivan ollessa satamassa.









Siljalandissa oli mukavan rauhallista.



Tiestitkö, että ensimmäinen pallomeri Itämerellä oli Silja Linen m/s Finlandialla?




Välipalaa kävimme haukkaamassa Sushi & Co-ravintolassa.



Ja olihan sitä Siljan synttäreiden kunniaksi myös juhlaleivosta maistettava.



Kahviloita on ollut Siljan laivoilla alusta lähtien.



Hytissä vielä kohotetimme maljat 60-vuotiaalle Siljalle.






Tukholmassa keli oli hieman huonompi kuin Helsingissä.




Paluumatkalla kävimme päivällisellä Grande Buffetissa.



Grande Buffet.







Buffetin herkkuja.



Laivojen ruokasaleihin on katettu runsaat voileipäpöydät vuosikymmenien ajan.



Ruokailun jälkeen kävimme ostosksilla Promenaden myymälöissä...





ja 6. kannen Tax Free Superstoressa. Suomi 100 -tuotteiden lisäksi laivoilla on myynnissä myös Silja 60 -tuotteita.


Onnin väsähtäessä kesken illan jäi Harri Hylkeen discokin väliin.



Kävin kuitenkin Tuulin kanssa katsomassa Mother Africa -showta Atlantis Palacessa.




Mother Africa esiintyy kahdesti alkuillan aikana klo 18.30 ja 20.45. Esitykset ovat kestoltaan noin  45 minuuttia. Näiden lisäksi on vielä 15 minuuttia kestävä Midnight Highlight -show keskiyön aikaan.



Vielä ennen vuoronvaihtoa testasin Silja 60-drinkin, missä maistui mm. mustikka.


Aamulla meillä herätys oli vielä aikaisemmin kuin edellisenä aamuna.


Onneksi Mundo oli avoinna jo klo 6.00 lähtien ja saimme aamuvirkulle lämmitettyä maitoa.


Me muut jouduimme odottelemaan aamiaisen alkamista hieman pidempään.





Ensimmäisten joukossa olimme Tavolàtan aamiaispöytien ääreen menossa - eipä ollut ruuhkaa.





Runsaan aamiaisen jälkeen olikin hyvä kulutella kaloreita ravaamalla promenadella.


Ikkunalauta oli Onnin mieluisin paikka hytissä, siinä oli hyvä ajaa autoilla tai vaan katsella sinistä merta.





Itse kävin vielä kuvailemassa ja ihailemassa maisemia kannella.






Vaikka Helsinkiin saapuessa ei saaristoa (pl. Porkkalan väylä) olekkaan on sinistä ja tyyntä merta rentouttava katsella.

Harmaja.




Kustaanmiekasta Helsinkiin saapuminen on kerta toisensa jälkeen uskomaton kokemus ja samalla myös haikea. Laiva lipuu kapesata salmesta aina yhtä sujuvasti ja samalla sen on merkki siitä, että risteily lähenee loppuaan.





Eteläsataman siintäessä horisontissa on aika siirtyä hyttiin odottamaan maihinnousun alkamista. Hätäisimmät matkustajat ovat olleet jo ennen Harmajan ohittamista matkalaukkujensa kanssa ovella odottamassa.


Olympiaterminaali näkyy jo ikkunasta.




Hieman kun malttaa odottaa, niin laivasta pääse sujuvasti kulkemaan putkea pitkin terminaaliin.


...ja siitä autolle ja kotia kohden.


Kiitokset Silja Linelle ja Silja Symphonyn miehistölle mukavasta risteilystä!

p.s. Siljan mobiilisovelluksesta pystyi seuraamaan oman risteilyn ohjelmaa ja sovellus muistutti mm. aamiaisten ja päivällisten alkamisesta 15 minuuttia aikaisemmin. Löytyy sovelluksesta tarvittaessa myös Club One -korttikin.


Ja tähän loppuun ne lupaamani viisi vinkkiäni risteilylle.


1. Panosta hyttiin. 
Siljan laivoilta löytyy monentasoisia hyttejä, lasten kanssa suosikkini on Commodore-luokan hytti tai Junior Suite, joissa on hvvin tilaa ja Commodoren Loungen palvelut käytettävissä. Edullisimmin luksuksesta nautit arkilähdöillä koulujen lomakausien ulkopuolella.


2. Nauti ruokailusta.
Lasten kanssa Tavoláta on erinomainen valinta. Lapset voivat nauttia omaan tahtiin lastenpöydän antimista ja aikuiseen makuun listalta löytyy valinnanvaraa. Kahden kesken matkalla ollessa kannattaa ruokailusta nauttia enemmän ja varata pöytä Bon Vivantista. Happy Lobsterin legendaarinen äyriäisvati on myös kokeilemisen arvoinen.


3. Vietä mukava päivä laivalla.
Aina ei tarvitse lähteä Tukholmaan, vaan laivalla voi viettää rennon päivän. Siljalandissa saavat lapset leikkiä rauhassa, ruuhkaa ei ole. Laivalla on palvelupisteitä avoinna myös laivan ollessa satamassa ja aurinkoisena päivänä voi nauttia auringosta ulkokannella.


4. Tee ostoksia laivalla. 
Kannattaa hyödyntää myymälöiden henkilökunnan ammattitaitoa ja kysellä suosituksia. Hyviä löytöjä on tullut vuosien varrella henkilökunnan avustuksella tehtyä. Laivalla myös moni tuote on edullisempi kuin maissa.


5. Liity kanta-asiakkaaksi. 
Paljon risteilevänä Club One -asiakkaana olen ollut tyytyväinen saamiini etuihin. Kanta-asiakkaana pääsee risteilemään edullisemmin ja laivoilla sekä kohdemaissa on tarjolla lukuisia etuja. Lisäksi kanta-asiakkaaksi liittyminen on ilmaista. Itselläni on ollut Silja Linen kanta-asiakaskortti jo vuodesta 1993 lähtien.

torstai 11. toukokuuta 2017

Silja Linen 60-vuotisjuhla näkyy ja maistuu laivoilla


Sain Tallink Siljalta kutsun maistelemaan Bon Vivantin uutta Menu Nordicia, tutustumaan Silja 60-juhlatuotteisiin ja samalla juhlistamaan ensi viikolla 60 vuotta täyttävää Silja Linea.



Siljan laivojen Tavolata-ravintoloissa tarjoillaan vuoden loppuun asti Siljan keittiöpäälliköiden suunittelemaa Silja 60 -juhlamenua, jota pääsin maaliskuussa ennakkoon maistelemaan.

Laivan kapteeni Tobias Magnusson yhdessä Tallink Siljan viestintäasiantuntija Sari Sillmanin kanssa toivottivat meidät tervetulleeksi tilaisuuteen.




Alkuun katsoimme Silja Linen historiavideon "Yhteisiä hetkiä eilen ja tänään", jota tullaan esittämään juhlavuoden ajan  Siljan laivoilla. Tarkkasilmäiset saattavat minutkin videolta bongata.

Laivojen Bon Vivant -ravintoloissa päästään 17.5. alkaen nauttimaan viiden ruokalajin ”Menu Nordic by Tommy Myllymäki, Tribute to Silja 60” -juhlamenua.


Ruotsalainen keittiömestari Myllymäki inspiroituu yksinkertaisesta ja luonnollisesta ruoanlaitosta. Menu pohjautuu kauden parhaisiin ja tunnetuimpiin makuihin. Myllymäki sijoittui vuoden 2010 Bocuse d’Or -kilpailussa toiseksi ja vuonna 2012 hän voitti ruotsalaisen Kockarnas kamp -kilpailun. Hän on perustanut Tukholmaan monia ravintoloita ja lisäksi hän esiintyy säännöllisesti Ruotsin television ruokaohjelmissa.


Alkuruokana on paahdetuista vihanneksista valmistettu kylmä tomaattikeitto, mikä tarjoillaan fetajuuston ja basilikan kera.

Viini: Le Blanc de la Mariée, Domaine de la Garrelière, Loire, France, 10 cl.


Toisena ruokalajina tarjotaan vasikanliha tartaria kylmän rakuunakastikkeen, friteeratun perunan, herneiden ja retiisin kera. Kuvan annos on usean henkilön maisteluannos, eikä vastaa menun normaalia annoskokoa.

Viini: Rosé de Carsin Suomi-100, Château Carsin, Bordeaux, France, 10 cl.


Kolmanteen annokseen paistettua kuhaa, minkä lisukkeena on ruskistetulla voilla maustettua sabayonkastiketta, hapatettua kaalia ja inkiviääriä. Täytyy mainita, että kalan kypsyysaste oli erinomainen. Tämäkin annos on usean henkilön maisteluannos, eikä vastaa menun normaalia annoskokoa.

Viini: Etiquette Grise Suomi-100, Château Carsin, Bordeaux, France, 12 cl.


Neljännessä annoksessa on grillattua härän ulkofileepihviä, mikä tarjoillaan dinkelmannan, grillattujen ja friteerattujen sipulin, kauden sienien ja sitruunatimjamin kera. Myös tämä annos on usean henkilön maisteluannos, eikä vastaa menun normaalia annoskokoa.

Viini: Carsin Cuvée “en Magnum”, Bordeaux, France, 12 cl.


Jälkiruokana on raparperijäätä, kompottia ja mascarponejäätelöä, sitruunaverbenan ja kuivatun marengin kera. En yleensä ole jälkiruokaviinien ystävä, mutta tämän jälkiruoan kanssa tarjoiltu viini yllätti positiivisesti. Täytyy ehkä seuraaavalla risteilyllä käydä ostoksilla Bon Vivantin Wine Shopissa.

Viini: Bigarò, Elio Perrone, Piemonte, Italy, 8 cl.


Kaikki menun viinit ovat Vindirektin toimittamia ja ne tulevat pääosin Château Carsinin viinitilalta joka on suomalainen perhetila Ranskan Bordeaux’ssa. Vuonna 1990 alkanut toiminta käsittää nykyään reilut 20 hehtaaria ja vuosituotanto on noin 100 000 pulloa. Château Carsin on virallinen Suomi-100 yhteistyökumppani ja on tuottanut juhlavuoden kunniaksi loistavan viinisarjan. Château Carsin tuottaa niin punaviinejä, roséviinejä kuin kuivia ja makeita valkoviinejäkin.


Menu Nordic on tarjolla 17.5.-5.9.2017 ja viineineen se maksaa 118 euroa (Club One -kanta-asiakkaille 109 euroa).


Ruokailun lomassa meille esiteltiin muutamia Silja 60 -juhlatuotteita, joita on myynnissä ainoastaan Silja Linen laivojen myymälöissä.



Marimekko on tehnyt Silja Linen laivoille juhlavuoden kunniaksi erikoisvärityksen Pikku Lokki ja Mini Unikko -kuoseille. Väritys sopii loistavasti merenkulkuun ja tuo esiin perinteistäkin merihenkisyyttä.


Tuotteita on esillä laivojen Commodore-hyteissä ja sviiteissä, ravintolassa ja kahvilassa. Näitä Pikku Lokki ja Mini Unikko -tuotteita on myynnissä vain Silja Linen laivoilla. Valikoimassa on mm. kangaskassi, kukkaro, tarjotin, muki, uunikinnas ja patalappu. Marimekon tuotteet tulevat myyntiin kesäkuun alussa.


Myymälöistä löytyy myös Silja Linen vanhojen laivojen kuvilla varustettu kassi ja samaa kuvaa on käytetty myös t-paitojen painatuksessa.


Iittalassa sijaitseva Kultasuklaa on valmistanut juhlavuoden kunniaksi kolmea erimakuista suklaapatukkaa ja pienen konvehtirasian.


Helsinki Distilling Company on valmistanut Siljalle normaalia vahvemman (57 %) navy strength ginin. Tämän lisäksi valikoimasta on Renaultin ja Larsenin konjakkia. Larsenin konjakkia on valmisettu ainoastaan 60 pulloa ja se on pakattu viikinkilaivan muotoiseen pulloon.


Espoolaisen Gagun 60-vuotisjuhlaleivosta on myynnissä laivojen kahviloissa.



Kiitokset Tallink Siljalle mukavasta iltapäivästä Silja Symphonylla.