torstai 21. helmikuuta 2019

Silja Symphonyn uudistukset

Silja Symphonyn kävi telakalla Naantalissa 7.1. - 21.1.2019. Silja Symphonyn telakointia varten varattiin aikaa yhden risteilyn verran enemmän kuin Silja Serenaden marraskuun telakointiin, jotta kaikki saadaan varmasti ajoissa valmiiksi. Silja Serenaden telakoinnin viimeistelytyöt venyivät ja mm. Starlight oli suljettuna kahden risteilyn ajan.  Tallink Silja antoi tästä hyvityksenä kahden ensimmäisen matkan risteilijöille vastaavan uuden risteilyn, jotta heillä olisi mahdollisuus päästä oikeasti kokemaan risteily ja erityisesti uudistunut Starlight -yökerho esityksineen.



Risteilyn merkeissä en vielä Silja Symphonyn uudistuksia ole päässyt testaamaan, mutta onneksi vierailu ja opastus uudistettuihin tiloihin onnistui laivan ollessa Helsingin satamassa.




Telakoinnin aikana Silja Symphonylla uudistettiin paikkoja yhteensä 6500 neliömetrin pinta-alalta.






Promenaden Step & Shine -myymälän tilalle nousi uudistuksen myötä kansainvälisesti tunnettu Tommy Hilfiger -myymälä. Myymälä sijaitsee 7. kannen Promenadella, Sushi & Co. -ravintolan vieressä.





Sini-puna-valkoisilla tunnusväreillä erottuvat vaatteet ja asusteet edustavat klassisen amerikkalaisia tyylivirtauksia, joita sävyttää muodikas nuorekkuus.




Laajassa valikoimassa on niin naisten kuin miesten vaatteita ja myös pienempi valikoima lasten vaatteita. Asusteista löydät mm. laukkuja ja lompakoita.



Myynnissä olevat tuotteet ovat jopa 25 % edullisempia kuin maissa. Tommy Hilfigerin Shop-in-Shop konseptimyymälä löytyy myös Turun ja Tukholman väliä liikennöivältä Baltic Princessiltä. Silja Serenadelta puolestaan löytyy värikkäistä printti- ja kukkakuvioistaan tunnettu espanjalainen Desigual-vaatemerkin myymälä. Viimeisimpänä Siljan laivoista telakalta palanneen Galaxyn Fashion Street -myymälässä on 70 m² kokoinen Superdry-osasto.

Klassikko ravintola Happy Lobsterissa muutokset olivat pieniä.

Konsepti pysyi samana ja edelleen tarjolla on jo klassikoksi muodostunut äyriäisvati.


Äyriäisvateja kootaan jatkossa uudistuneessa tilassa, missä äyriäiset ovat esillä uudessa kylmätiskissä. Tiskin muotoa on hieman muutettu ja tilaa on saanut hieman modernimman ilmeen ja tietysti myös työergonomiaa ja tarjoilijoiden liikkumista on parannettu.



Ravintolasalin puolella taas ei sen suurempia muutoksia vuosien varrella ole tapahtunut ja ravintolan ilme on säilynyt lähellä alkuperäistä. Nyt telakoinnissa vaihettiin takaseinälle uudet astiakaapit. Aikaisemmilla telakoinneilla on puolestaan vaihdettua kokolattiamattoa ja päällystetty tuoleja uudelleen vanhaa kunnioittaen.


Happy Lobsterin ja Grill Housen välissä sijaitseva Promenade Bar on saanut myös modernin ulkoasun.



El Capitan -ravintola uudistetiin Grill House -ravintolaksi.


Silja Symphonyn Grill House on erityisen ylpeä uutuudesta, Dry Aged -lihoista. Viimesimmällä risteilyllä kävimme testaamassa Silja Serenadella miltä Dry Aged-liha maistui ja voin vain suositella!




Grill Housen konsepti noudattelee samoja linjoja kuin muillakin Tallink-konsernin laivoilla.




Pieniä poikkeuksia listalla kuitenkin on verrattuna muihin Grill House -ravintoloihin.


Fine dining -ravintola Bon Vivantin yhteydessä oleva viinibaari ja -myymälä saivat uudistetun ilmeen.


Viinibaarissa voi maistella laadukkaita viinejä viiniasiantuntijoiden opastuksella.




Viereisestä viinimyymälästä voi puolestaan ostaan kotiinviemiseksi laadukkaita tuliaisviinejä. Uusi myymälä on lähempänä Promenadea.


Uudistuneessa Bon Vivant -ravintolassa herkutellaan modernin pohjoismaalaisen keittiön antimilla. Ruokalistat muuttuvat vuodenaikojen mukaan ja raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä.



Ravintolan tummansinsen maton kuviot tuovat tilaan ripauksen suomalaista metsää. Lehtikuvio jatkuu seinien metallinhohtoisessa tapetissa ja takaseinän teräksestä tehdyssä taideteoksessa, jonka metallinhohtoiset lehdet valaistaan. Kevyet teräskoristeet toimivat tilanjakajina.






Bon Vivantissa tarjoillaan myös Commodore-luokassa ja sviiteissä matkustaville aamiainen. Silja Symphonyn palatessa telakalta Bon Vivantin aamiainen uudistui (tai oikeastaan palasi vanhaan) molemmilla laivoilla.


Suurimmat uudistukset tehtiin lähes 1500 neliömetrin kokoisessa yökerho Atlantis Palacessa, joka muuttui Starlightiksi. Starlight on jaettu kolmeen osaan: Showbar, Sea View Lounge ja Casino.








Casinon luona sijaisevia portaita pitkin pääsee ylös Starlight Showbarin puolelle.





Kun portaat on noustu ylös asti, löytyy oikealta puolelta Starlightin pääbaari, jossa on 15 metriä pitkä baaritiski.


Vasemmalla puolella sijainnut baaritiski on poistettu ja tilalla on paljon istumapaikkoja.



Yli tuhannen neliön tilan valaistuksen väri voidaan vaihtaa tunnelmaan sopivaksi.


Rakenteellisesti yökerho on pysynyt suurimmaksi osaksi samanlaisena. Toiminnallisuutta on pyritty kehittämään siirtämällä baarien ja portaikkojen paikkoja.



Uudistetussa Starlightissa on sopivasti harmaata ja valkoista sekä platinalla taittuvaa mattakultaa. Lasikaiteet tuovat tilaan ilmavuutta ja seinätapettien lehtikuvio vie mukanaan Silja Resort -tunnelmaan.



Keulabaarina tunnettu tila sai uudeksi nimekseen Sea View Lounge.



Sea View Lounge on sisutukseltaan valoisa ja tyylikäs. Matkustajat pääsevät nauttimaan merimaisemista paraatipaikalla.



Pieniä eroja sisaralusten välillä myös on. Silja Symphonyn Sea View Loungessa on tilaa jaettu mustilla ritilä seinillä ja katossa on pyöreitä valaisimia, joita ei taas Silja Serenadelta löydy. Tarkkasilmäiset varmaan huomaisvat myös, että Promenadella sijaitseva Starlight-kylttikin on erilainen kuin sisaraluksella. Omaa silmää miellyttää enenmmä tämä Silja Symphonyn Sea View Lounge, kuten myös se Starlight -kylttikin.


Sea View Loungen baari sijaitsee aivan Starlightin esiintymislavan vieressä, laivan vasemmalla puolella. Samassa kohtaa sijaitsi ennen portaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan tanssilattialle.



Starlightin Casino löytyy tutulta paikalta baaritiskeineen.



Pelikoneita on sijoiteltu uudelleen ja myös perheen pienemmille löytyy täältä viihdykkeitä.




Kenties Itämeren tyylikkäin Casino, jos ei noita tilanjakajien muovimuratteja lasketa mukaan.






Kaikkien hytti- ja porraskäytävien matot, yhteensä 4500 neliömetriä, vaihdettiin. Uudet matot on valmistanut tanskalainen Dansk Wilton täysin uudenlaista tekniikkaa käyttäen ja ympäristöä säästäen; mattojen valmistukseen käytetty energia saadaan pääosin tuulivoimasta ja matoissa on käytetty kierrätysmateriaaleja. Mattojen käyttöiän päättyessä ne kelpaavat edelleen kierrätykseen.



Portaikoista on esillä mererellisiä kuvia.






Taas yksi pieni ero sisarusten välillä. Silja Symphonylla kuvat ovat upotettu portaikon seinään ja Silja Serenadella niitä ympäröi metallikehykset. Tämä johtuu siitä, että aikoinaan portaikossa olleet taulut ovat asennettu rakennusvaiheessa eri tavoin.


Hyttien osalta uudistustyöt saatiin valmiiksi ja nyt kakki laivan hytit ovat uudistettuja. Lisäksi Commodore-hytit saivat uudistetut kylpyhuoneet.




Hyttikäytävillä on uudet matot ja hyttien ovissa uudet numerotarrat.


Laivan kaikki opasteet uusittiin.


Telakoinnin aikana Silja Symphony sai myös maasähkövalmiuden, eli jatkossa se pystytään kytkemään Tukholmassa, tulevaisuudessa myös Helsingin satamassa, maasähköön apumoottoreiden käytön sijasta. Lisäksi laivalle tehtiin normaaleja ylläpitokorjauksia.




Suuret kiitokset Silja Symphonylle vierailumahdollisuudesta ja kierroksesta uudistetuissa tiloissa! Nähdään toivottavasti pian risteilyn merkeissä!