maanantai 31. joulukuuta 2018

m/s Silja Symphonylla Tukholmasta Helsinkiin 29.12. - 30.12.2018


Paluumatkalle Ruotsista lähdimme m/s Silja Symphonylla, tämä oli samalla viimeinen matkani Silja Symphonylla ennen tammikuun telakointia. Telakoinnissa monta tuttua paikkaa saa väistyä uudistusten tieltä, joten vielä viimeisen kerran täytyi päästä kokemaan ne. Kuvia Silja Serenadella jo tehdyistä uudistuksista voit käydä katsomassa aikaisemmasta postauksesta



Mikään ei ole kolmevuotiaan mielestä niin tylsää, kuin autossa odottaminen, joten päädyimme tälläkin kertaa menemään terminaalin kautta laivaan. Tällä kertaa autolla laivaan menneet vaimoni ja tyttäreni pääsivät ajamaan aikaisemmin laivaan, kun me vielä odottelimme laivaannousun alkamista terminaalissa. Hytissä olimme kuitenkin samaan aikaan.



Lasten suosikki perushyteistä on Promenade-hytti, minkä olin tälläkin kertaa varannut. Hytti sijaitsi 10. kannen peräosassa.




Hissiaulojen matot menevät vaihtoon telakoinnin aikana.


Myös portaikoissa olevat taulut saavat väistyä.


Atlantiksesta remontoidaan telakoinnin aikana Starlight, joten sielläkin täytyi käydä vielä fiilistelemässä ja kuvaamassa tuulahdusta 1990 -luvulta. 




Ovissa oli vielä ikivanhat teippaukset. Atlantis Dining sai väistyä jo vuonna 1992.


Myös nämä portaat lähtevät remontin myötä pois.






Silakat ja simpukat eivät myöskään sovi Starlightin konseptiin.




Keulabaarin tilalle rakennetaan Sea View Lounge.




Vanhat baaritiskit korvataan yhdellä uudella ja toisen tilalle rakennettaa lisää istumapaikkoja.


Atlantikseen liittyy paljon mukavia muistoja, mutta Silja Serenaden uudistunut Starlight on huomattavasti tyylikkäämpi ja enemmän nykyajan tyyliä. Atlantiksen silakat ja simpukat elävät kuitenkin muistoissa pitkään.



Toisin kuin Silja Serenadella oli Silja Symphonylla vielä perinteiset jouluvalot ripustettuna, mitkä ainakin omasta mielestäni ovat paremman näköiset kuin pelkät ledeillä valaistu keulamasto ja sisältä valaistu korsteeni.


m/s Isabelle.


m/s Victoria I.






Ruokaravintolaksi valikoitui El Capitán, koska telakoinnin aikana se remontoidaan Grill House -ravintolaksi.



Lapset tilasivat listalta hampurilaisen ja grillipihvin.



Olihan se legendaarinen Kapteenin miekka -annos testattava vielä viimeisen kerran. Useasti vuosien varrella kyseinen annos on tullut syötyä ja tälläkään kertaa annos ei pettänyt odotuksia. Grill Housen listalla ei Kapteenin miekkaa enää löydy.


Vaikka konseptina El Capitán ei kovin vanha ole, on se jäänyt mieleen paremmin kuin sen edeltäjät Casa Bonita (1991 - 1998) ja Captain´s Grill (1998 - 2001). Silja Symphonyn lisäksi El Capitán oli myös Silja Serenadella ja Finnjetillä.


Ruokaravintoloista myös Bon Vivant tulee uudistumaan telakoinnin aikana.


Viimeiset drinkit Atlantiksen keulabaarissa.



Ostoksilla tuli myös käytyä.



Step & Shine myymäläm tilalla avataan telakoinnin jälkeen Tommy Hilfigerin myymälä.


Old Port Pubin nimeksi vaihtuu Sea Pub.



Harri Hylje sai Atlantiksen tanssilattian täyteen.






Foresight Dance Theatren alkuillan shown ei vakuuttanut niin paljon, että olisin halunnut jatkoa nähdä keskiyön shown merkeissä. Jotenkin väsynyt esitys verrattuna esimerkiksi Silja Serenaden The Great Gatsby Cruise Show -esitykseen.


Oli siis parempi käydä jo nukkumaan.


Aamulla hain aamiaista hyttiin Mundosta. Telakoinnin aikana Fast Lane -ravintola tulee myös Silja Symphonylle.





Vielä ennen Helsinkiin saapumista piti käydä jouluvaloja ihailemassa ja kuvaamassa.



Vuoden viimeinen laivamatka ja viimeinen laivamatka Silja Symphonylla ennen telakointia alkoi ohi siinä vaiheessa kun alas autokannelle siirryttiin. Kiitokset Silja Symphonyn miehistölle mukavasta merimatkasta ja nähdään taas ensi vuonna!


m/s Galaxylla Turusta Tukholmaan 26.12.2018


Kotona vietetyn joulun jälkeen lähdimme välipäiviksi Ruotsiin lomailemaan. m/s Galaxyn aamulähtö Turusta valikoitui, kun Club One Goldin joulutervehdyksen alennuskoodilla Executive Suiten sain uskomattoman edulliseen hintaan, eikä autopaikan hintakaan päätä huimannut.




Turussa olimme hyvissä ajoin autolähtöselvityksessä ja jonkun tovin odottelun jälkeen pääsimme ajamaan laivaan.


Kaikki Galaxyn Executive Suitet sijaitsevat laivan peräosassa ja niissä on isot parvekkeet.





Tallink Siljan nettisivujen hyttiesittely: "Kahden hengen tilavia parvekkeellisia 26-31 m2 hyttejä laivan peräosassa kannella 9. Hyteissä on kiinteä parivuode (vuoteita ei saa erilleen), sohvaryhmä (saa lisävuoteen 1-2 lapselle), wc, suihku, hiustenkuivaaja, LCD-TV, puhelin, hedelmiä sekä jääkaappi, jossa virvokkeita ja pullollinen laivan kuohuviiniä. Erikoisaamiainen (ei erikoisristeilyillä) ja jääkaapin juomat sisältyvät hintaan. Hytti sijaitsee peräosassa, joten satamaan saavuttaessa saattaa kantautua tärinästä aiheutuvaa ääntä."


Parvekkeella ei aamulla tullut kuin pikaisesti piipahdettua.



Suuntasimme ensimmäiseksi erikoisaamiaiselle, joka nykyään kuuluu hytin hintaan myös päivävuorolla. Galaxyn erikoisaamiainen tarjoillaan Grill House -ravintolassa.


Galaxylla ei ollut jaossa paperisia risteilyohjelmia, vaan risteilyohjelma oli nähtävillä screeneillä tai muutamassa paikassa tulostettuna ja niissä kehoitettiin ottamaan kuva ohjelmasta.


Karkkibingossa tuli myös käytyä, eikä voitto tällä kertaa osunut kohdalle.


Harri Hyljekin kävi tervehtimässä bingon pelaajia.



Hieman tylsä oli päivävuoron ohjelmatarjonta, joten aika meni kierrellessä kaupoissa...


...sekä hytissä telkkaria katsellessa tai päiväunien merkeissä.







Välillä tuli käytyä hytin parvekkeella saaristomaisemia ihailemssa.


Maarianhaminassa.





Lounaaksi kävimme syömässä Grill Housessa maistuvat burgerit.



Infoaulasta löytyi Bore I:n / Skandian pienoismalli.



Saaristomaisemia katselemassa.





Galaxyn jouluvalot.


Hieman ennen satamaan saapumista kävi hyttiemäntä tuomassa vielä suklaalevyn.


Pitkän laivalla vietetyn päivän jälkeen olimme vihdoin ja viimein Tukholmassa.


Aina vaan en ymmärrä laivan autokannen lastausta. Club One Gold -kortilla pitäisi päästä ensimmäisten joukossa laivasta ajamaan ulos. Tällä kertaa kaikki Gold -lapulla varustetut autot olivat sijoitettu molempien peräporttien väliin, jolloin olimme viimesten joukossa ajamassa laivasta ulos. No onneksi autokannella ei paljon autoja ollut, mutta jos jokin etu luvataan niin olisi siitä ehkä myös hyvä pitää kiinni.