torstai 20. kesäkuuta 2019

Baltic Sea Tour 2019 - osa 1 (Silja Europalla Tallinnaan ja bussilla Riikaan)

Jo perinteeksi muodostunut Baltic Sea Tour oli ohjelmassa tänäkin vuonna. Poikkeuksena aikaisempiin reissuhin, tänä vuonna reissulla oli mukana koko perhe. Useampana vuonna Baltic Sea Tour on osunut helatorstain tienoille, kuten myös tänäkin vuonna. Tänä vuonna laivoiksi valikoitui Silja Europa, Isabelle ja Silja Symphony. Laivamatkat toteutettiin yhteistyössä Tallink Siljan kanssa.



Aurinkoisena keskiviikkona matkamme alkoi poikkeuksellisesti päätepisteestä, kun kävimme jättämässä auton Olympiaterminaalin lähettyville odottamaan sunnuntain paluuta.

Länsiterminaaliin matkamme jatkui parilla raitiovaunulla. Ensimmäinen etappi Helsingistä Tallinnan matkustettiin Silja Europan kyydissä.


Laivaan pääsimme kävelemään suoraan, kun lähtöselvityksestä liput oli saatu.




Hyttimme sijaitsi kätevästi 5. kannella, joten vältyimme hissiajelulta molemmissa satamissa.

Suunnitelmissa oli käydä Tavolàtassa ruokailemassa, mutta koska meillä ei ollut etukäteen tehtyä pöytävarausta olisimme joutuneet odottamaan ravintolaan pääsyä aika kauan.


Grill Housessa homma toimi nopeammin ja pääsimme tilaamaan annokset listalta.


Lapset valitsivat Muumipeikon lehtipihvit.


Tiesithän, että Grill Housen burgerit saa myös gluteenittomina?


Grillattua karitsan karetta. Ruoat olivat maukkaita ja palvelu pelasi erinomaisesti, vaikka kuulemma tarjoilijoita puuttui muutama normimiehityksestä.



Pikkumies tutkimassa lelukaupan valikoimia.



Kesäinen Itämeri on vaan niin kaunista katseltavaa.


Ocean Clubin brändäys Starlightiksi oli alkanut myös Silja Europalla. Vaikka oven yläpuolella oli vielä Ocean Club -kyltti, josta valot oli jo poistettu, oli kansikartoissa ja 8. kannen ravintolakadulla jo Starlight-nimenä. Samalla myös Windjammer Bar oli nimetty Satellite Bariksi.


Ja kun lasten mielestä paras saunaosasto löytyy Silja Europalta, niin olihan sitä taas käytävä saunomassa ja uima-altaissa.




Saunomisen aikana olimme jo melkein perillä Tallinnassa.




Tallinnaan saavuttaessa alkoi laivan palohälyttimet soimaan ja pian sen jälkeen tuli kuultus, missä kerrottiin laivalla olevan tulipalo ja matkustajia kehoitettiin pysymään rauhallisina. 2. kannella sijaitsevassa hytissä oli matto tulessa ja miehistön saatua tulipalo sammuksiin, tuli kuulutus missä kerrottiin että palo on sammutettu ja vaaraa ei ole. Toisin kun iltapäivälehdissä kerrottiin, niin miehistö piti matkustajat ajantasalla ja rauhallisin mielin pystyi käymään nukkumaan.



Ennen aamiaisen alkamista pienet aamujumpat aurinkokannella.




Torstai alkoi mukavasti Grill Housen herkullisten tarjottavien äärellä.



Muutama vuosi sitten remontoidusta Grill Housesta löytyy myös jotain vanhaa. Aikoinaan Svea Jarlin (1962) ruokasalin seinällä ollee taideteokset koristavat nykyään Grill Housen seiniä. Aiemmin ne olivat buffetin ulkopuolella sijaitsevissa tolpissa. Svea Jarl päätyi Silja Linen liikenteestä 1976 Viking Linen liikenteeseen ja ennen laivan myyntiä vuonna 1989  Rederi AB Slite oli ottanut kyseiset taideteokset talteen ja sijoitti ne sitten uudisrakennukselleen, mikä päätyikin Silja Linen liikenteeseen.



Aamiaisen jälkeen oli aika hakea pakatut matkalaukut hytistä, poistua laivasta ja suunnata kohti Tallinnan linja-autoasemaa.




Kiitokset Silja Europan miehistölle Baltic Sea Tourin ensimmäisestä etapista.



Tallinnan linja-autoasemalta matkamme jatkui kohti Riikaa Lux Expressin kyydissä.






Mukavassa bussissa reilu neljän tunnin matka sujui leppoisasti.


Tällä kertaa ei kiire ollut satamaan, sillä olin varannut meille huoneen Radisson Blu Latvija -hotellista. Näin jäi myös enemmän aikaa tutustua kesäiseen Riikaan.


Hotelli sijaitsee noin kilometrin päässä keskustasta.





Olin varannut meille perhehuoneen, missä lapsille oli varattuna kerrossänky. Huone oli siisti ja mukava. Ainoa huono puoli oli huoneiden sijanti, sillä jos olisi halunnut maisemista nauttia, niin näissä huoneissa se ei onnistunut. Huoneet sijaitsivat kolmannessa kerroksessa ja ikkunasta näkyi hotellin kokousosaston katolle.




Kävimme sitten ihailemassa maisemia hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa Skyline Barissa, mistä näki hyvin joka puolelle kaupunkia.


Aloitimme kaupunkikierroksen ostosten merkeissä. Riian Adidas Outlet on pienempi kooltaan ja valikoimaltaan kuin Vantaalla tai Tukholmassa sijaitsevat, mutta hinnaltaan se oli edullisin.


Nälkään ja janoon sai helpotusta KFC-pikaruokaravintolasta. Olihan täällä pakko käydä kun ei meillä Suomessa tällaista ole. Jos kotoisempaa evästä olisi halunnut, niin ihan KFC:n vieressä oli Hesburger.




Syönnin jälkeen ostoskierros jatkui rautatieaseman yhteydessä sijaitsevassa Origo-kauppakeskuksessa.



Myös vieressä olevalla Stockmannilla tuli piipahdettua, ennen hotellille paluuta.









Riika on kaunis kesäkaupunki puistoineen ja vanhoine rakennuksineen. Tiesithän, että Silja Europalla pääsee tänä kesänä pari kertaa Helsingistä suoraan Riikaan. Riika on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kaupunki.


Aamu alkoi sateisena, mutta runsas ja maukas aamiainen sai unohtamaan sateen. Hotellia varatessa kannattaa tarkistaa kuuluuko hintaan aamiainen vai ei. Tähänkin hotelliin oli varattavissa yöpyminen ilman aamiaista.



Myös Tallinkilla on oma hotelli Riiassa. Olisin halunnut varata huoneen sieltä, mutta tammikuussa kun hotellin varaustilannetta katsoin oli se jo myyty loppuun. Joku toinen kerta täytyy tämäkin kokeilla.



Hotellihuoneen luovutuksen jälkeen lähdimme käymään vielä Riian keskustorilla. Keskustorin symboli ovat 1920-luvulla rakennetut arkkitehtuuriltaan omaleimaiset paviljongit. Ne ovatkin alun perin rakennettu armeijan zeppeliinien hangaareiksi ja muutettiin vasta myöhemmin toripaviljongeiksi.






Ulkona torilla myydään tavaraa laidasta laitaan, mutta eniten on vihannesten ja marjojen myyntitiskejä. Vuonna 1998 koko Riian keskustorin alue liitettiin UNESCO:n maailmanperintökohteiden luetteloon.





Halleissa sisällä myydään juustoa, lihaa, leipää ja kalaa. Myös useita ravintoloita ja käyttötavaran myyjiä löytyy halleista. Tämäkin on käymisen arvoinen paikka.




Vielä piipahdus Stockmannilla, ennen matkatavaroiden noutamista hotellilta.


Taksimatka hotellilta satamaan maksoi 13 euroa. Myös Riiassa kannattaa taksien kanssa olla tarkkana, jonossa ensimmäisenä oleva taksi olisi veloittanut samasta matkasta parikymppiä. Riiasta matka jatkui Isabellen kyydissä Tukholmaan ja siitä voit lukea matkakertomuksen toisesta osasta.


Jos Riikaan laivalla haluaa niin kannattaa ottaa huomioon, että Riikaan meneviin tai Riiasta lähteviin laivamatkavarauksiin on ilmoitettava myös matkustusasiakirjan tyyppi, myöntäjävaltio, voimassaolon päättymispäivä ja matkustusasiakirjan numero.