keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tallink Siljan uudet laivan viinit, kuohuviinit sekä nimikko-oluet on valittu

Sain kutsun Tallink Siljalta maistelemaan Silja Symphonylle uusia laivan viinejä ja nimikko-oluita.


Tallink Siljan laivan viinit ja samppanjat valitaan kahden vuoden välein lähes sadan viinin
joukosta tiukkojen valintakriteereiden perusteella.
Kun laivanviinit vaihtuvat toukokuussa, uusien viineinen hakuprosessi alkaa edellisenä syksynä. Viinituottajat toimittavat testattavaksi omia ehdokkaitaan. Valinnan suorittaa asiantuntijat kaikilta Tallink Siljan laivoilta ja valintaprosessiin kuuluu muun muassa sokkomaistelu.


Ensimmäisen arviointikierroksen jälkeen kustakin viinityypistä kahdeksan pääsee jatkokarsintaan. Lopuksi viinejä on jäljellä kaksi kutakin viinityyppiä ja näiden välillä ratkaisu tapahtuu tuottajan kanssa käytävissä neuvotteluissa.

Tuottajan on kyettävä toimittamaan kahden vuoden ajan tasalaatuista tuotetta ja määrät ovat suuret esimerkiksi vuodessa kuohuviiniä tarvitaan 200 000 pulloa (0,75 l) ja 350 000 piccolopulloa.



Laivan viinit  ovat erityisesti ruokaviinejä, joten niiden tulee sopia hyvin laivalla yleisimpien ruokien kumppaniksi. Valkoviiniä kalan ja salaattien seuraksi, punaviiniä pihvin ja juustojen kaveriksi. Kuohuviini ja samppanja tervetuliaisjuomaksi tai aperitiiviksi.
 
Laivan viini on perinteisesti hinnaltaan viinilistan edullisesta päästä, jolloin se sopii useimmille asiakakaille. Laivan viini onkin laivayhtiön asiantuntioiden testaamaan ja hyväksi havaitsemaa laatua edulliseen hintaan.


Laivan viinit ovat olleet useana vuonna laivojen myydyimpiä viinejä ja niitä myydäänkin vuosittain yli puoli miljoonaa pulloa, piccolopullot mukaan lukien yli miljoona pulloa.


Laivan samppanjaksi valikoitui Bauchet´n perheen tuottama Bauchet Brut. Rypälemehu laitetaan ensin käymään terästankkeihin ja lopullinen kypsyminen tapahtuu vähintään kahden vuoden ajan pulloissa. Sokeripitoisuudeltaan samppanja on luokiteltu kuivaksi. 


Kevyen ja runsaan samppanjan maussa on häivähdys mantelista ja paahtoleivästä. Sushi ja merenelävät sopivat hyvin Bauchet´n samppanjan kaveriksi. Samppanja sopii myös hyvin nautittavaksi läpi aterian. Hinta laivan myymälöissä 28,90 € / 0,75 l.

Italialaisen Barbonin perheen tuottaman Brioso Spumante -kuohuviinin Glera- ja Chardonnay-rypäleet poimitaan elo-syyskuun vaihteessa. Sato puristetaan ja rypälemehu käytetään ensin viiniksi. Toinen käyminen  tapahtuu terästankeissa, jolloin viini saa hiivan myötä kuplansa ja siitä tulee kuohuviiniä.


Brioso Spumante on väriltään oljenkeltaista, tuoksultaan hedelmäistä ja suutuntumaltaa raikasta ja eloisaa. Hapokkuus ja kevyt makeus ovat hienosti tasapainossa. Hedelmäisessä maussa on vihreää omenaa ja kypsää päärynää. Kuohuviini sopii hyvin aperitiiviksi sekä kylmien alkupalojem, merenantimien, salaattien ja vaalean lihan kaveriksi. Hinta laivan myymälöissä 8,50 € / 0,75 l.


Saksalaisen Geilin perheen tuottamassa Geil Riesling valkoviinin tuoksussa ja maussa on sitrusta, omenaa ja tuoreita yrttejä. Sen raikas hapokkuus ja mineraalisuus sopii leikkaamaan rasvaisten kalojen, kuren siikan ja lohikalojen ja jopa makkaroiden raskautta. 


Viini sopii erityisesti kevyille kotimaisille kaloille (kuha, hauki, ahven), äyriäisille sekä vaalelle lihalle ja aasiailaisten ruokien kaveriksi. Hinta laivan myymälöissä 8,50 € / 0,75 l.


Pohjois-Italiassa Zonin perheen tuottama Velluto Appassimento on valmistettu perinteisellä menetelmällä, jonka erityispiirre on kypsien rypäleiden kuivattaminen kuukauden ajan oljilla päällystetyillä hyllyillä hyvin ilmastoidussa tilassa. Käsittely tiivistää Corvina-, Corvinone- ja Rondinella -rypäleiden aromeja ennen rypäleiden puristamista. Rypälemehua kypsytetään neljä kuukautta tammitynnyreissä ennen pullotusta.  
 

Rubiininpunaisessa viinissä tuoksuu kypsät kirsikat ja se on suutuntumaltaan täyteläinen ja runsas, jälkimaultaan silkkinen ja pitkä. Velluto Appassimento on hyvä seurusteluviini, joka on parhaimmillaan runsaan makuisten pastaruokien ja grillatun lihan kanssa. Hinta laivan myymälöissä 8,50 € / 0,75 l.


Olen enemmän viininen peruskuluttaja, kuin asiantuntija ja peruskuluttajan näkökulmasta sekä omat makutottumukset huomioiden kaikki uudet laivan viinit olivat hyviä. Jos johonkin järjestykseen ne pitäisi laittaa olisi ensimmäisenä punaviini, jota seuraisi valkoviini, samppanja ja kuohuviini. Helppoja viinejä nauttia sellaisenaan tai ruoan kanssa. Joutuu ehkä muutaman pullon seuraavalta laivamatkalta kotiin ostamaan, sillä sen verran hyvä hinta-laatusuhde viineillä on.


Kaksi vuotta sitten laivoille valitut nimikko-oluet ovat nekin saaneet seuraajansa. Nimikko-oluiden löytämiseksi järjestettiin kilpailu, johon osallistumiskutsu lähetettiin yli 20 panimoon Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Englannissa, Tanskassa, Norjassa ja Latviassa. Kilpailuun osallistui lopulta 40 kilpailuehdot täyttävää olutta 15 eri pienpanimosta.


Finaaliin päätyi mm. sokkomaistelun jälkeen 6 erinomaista kandidaattia, ja niistä voittajiksi valikoituivat Suomenlinnan panimon Bell Porter ja virolaisen Pühaste-panimon Sireen.


Virolaisen Pühaste -panimon Sireen oluen valmistuksesa on käytetty mm. ohramallasta, Earl Grey -teetä, ruiskaunokkia, humalaa, hiiva ja vettä. Olut sopii hyvin nautittavaksi sellaisenaan tai grillattujen ruokien, keittojen tai pizzan kanssa. Amber ale -tyyppinen olut suositellan tarjoiltavan 8 - 12 asteisena, jolloin oluen maku on parhaimmillaan.
 
Suomenlinnan panimon Bell Porter on perinteinen portteri. Tumma keskivahva olut vaahtoa komeasti ja sen paahtuneessa maussa on aistittavissa mieto lakristin maku.  Olutta suositellaan kokeiltavan mm. ostereiden ja muiden merenelävien, mehukkaiden paistosten tai suklaisten jälkiruokien kanssa.


Oluista en kumpaakaan olisi ensimmäisenä pubista tilannut, sillä enemmän olen perinteisten "laatikko-oluiden" ja saksalaisten oluiden ystävä. 


Molemmat oluet yllättivät positiivisesti, mutta Suomenlinnan panimon Bell Porter oli enemmän minun makuuni. Ehkä se Sireen oluen Earl Grey -teen maku vaati hieman enemmän totuttelua. Kannattaa siis poistua hieman mukavuusalueelta ja kokeilla välillä jotain uusia makuja - ne voivat yllättää.


Kiitokset Tallink Siljalle mukavasta maistelutuokiosta m/s Silja Symphonylla. Lisää laivan uusista viineistä voi lukea uusimmasta Club One -lehdestä ja oluista lisäinfoa löytyy uusimmasta tarjouskuvastosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti