lauantai 26. joulukuuta 2020

Joulun taikaa & yhteistä aikaa Baltic Princessin jouluristeilyllä


Olemme olleet kolmena jouluna aikaisemmin jouluristeilyllä ja alunperin tämän vuotisiin suunnitelmiin ei jouluristeily kuulunut. Koronapandemian rajoittaessa matkustusta ja muutakin normaalia elämää, aloimme kuitenkin harkitsemaan joulua merellä ja kun tarjolle tuli vuorokauden kestävä risteily, oli päätös jo melkein tehty. Matka toteutettiin yhteistyössä Silja Linen kanssa.


Matka alkoi Turun sataman autolähtöselvityksestä, sillä meillä oli varattu autolle parkkipaikka laivalta.





Pienen odottelun jälkeen pääsimmekin ajamaan laivaan ja autokannelta siirryimme kätevästi hyttiin.




Hyttiksi meille oli varattuna laivan keulassa sijaitseva sviitti. Baltic Princessin sviitit sijaitsevat 8. ja 9. kannen keulassa ja parvekkeelliset Executive Suitet puolestaan sijaitsevat 9. kannen peräosassa.



Hytistä löytyi jääkapin virvokkeiden lisäksi myös levyllinen laivasuklaata.


Turun satamassa oli useampi ruotsinlaiva odottamassa parempia aikoja.







Baltic Princessillä oli joulutunnelmaa aistittavissa ympäri laivaa.


Käsihygienista huolehtiminen oli tehty helpoksi, sillä käsienpesupisteitä oli lisätty mm. Grill Housen ja Fast Lanen sisäänkäyntien yhteyteen. Myös käsidesiä oli saatavilla useista paikoista ympäri laivaa.




Siljalandissa oli väljää ja pallomerestä puuttui pallot, mutta se ei menoa haitannut.



Kaupat avautuivat laivan lähtiessä klo 15.00 ja ensimmäisenä piti käydä hankkimassa lapsille lahjat joulujuhlaan.



Ennen joulujuhlan alkamista oli aika nauttia välipalaa hytissä, tietenkin merimaisemia ihaillen.





Toisessa kattauksessa ruokaileville, oli järjestetty joulujuhla Starlight Palacessa klo 16.30 alkaen.





Harri Hylje oli joulujuhlan alkaessa konehuoneessa ja nykyaikaisesti otettiin Harriin yhteys videopuhelulla ja screeneiltä sai seurata Harrin matkaa konehuoneesta Starlightiin.


Samalla tyylillä oli toteutettu myös Joulupukin saapuminen. Screeniltä pystyi seuraamaan, kun Joulupukin helikopteri lähestyi laivaa ja laskeutui helikopterikannelle ja kuinka joulupukki lähestyi Starlight Palacea. Hienosti toteutettu ohjelmaosio ja huomasi että videoiden tekemiseen oli nähty vaivaa, mutta lapset (sekä lapsenmieliset) olivat innoissaan molemmista videoista.






Löysihän se Joulupukki lopulta perille asti ja oli vuorossa lahjojen jako.



Lahjojen noutamisen jälkeen olikin joulujuhla loppulauluja vailla valmis.



Oikein mukavan jouluohjelman jälkeen olikin aika siirtyä hyttiin ihmettelemään lahjoja.


Kooste joulujuhlasta.


Hetken huilaamisen jälkeen olikin aika vaihtaa vaatteet ja siirtyä joulupöydän eväiden äärelle.





Joulupöydässä olikin tarjolla herkkua monenlaista.



Joulukinkku oli erittäin hyvää ja parempaa kuin aikaisemmilla jouluristeilyillä tarjolla olleet.




Vaikka maha täyttyi uhkaavasti jo alku- ja pääruoasta, oli juustoille ja jälkiruoalle vielä tilaa.



Joulupukin kanssa olisi päässyt ottamaan valokuvia, mutta lelupaketin tutkimen yhdessä Joulupukin kanssa oli paljon mukavampaa kuin kuvien ottaminen.


Oletko jo tälläisia karkkeja maistanut?



Illalla ohjelma Starligtissa jatkui tonttuorkesteri Bilejunan tahtiin. Oma haaste on bilebändille vetää hittibiisejä, kun tanssilattia on suljettu - omalla paikalla olisi voinut kuulemma halutessaan tanssia.



Itselle Bilejuna oli ihan uusi tuttavuus ja toivottavasti heitä nähdään laivalla myös jatkossakin.


Kooste Bilejunan ohjelmistosta.


Baarin sulkeuduttua lavalle nousi Jukka K. & Soseboys


Illan show oli nimeltään Night with Stars.






Aikamoinen tykitys kansainvälisiä tähtiä nähtiin lavalla noin puolen tunnin esityksen aikana.


Kooste Jukka K:n Night with stars -showsta.


Jukan esityksen jälkeen olikin aika lähteä nukkumaan...







Aamu alkoi rauhassa heräillen ja jatkui mukavasti brunssin herkkujen äärellä.




Pikapysähdys Långnäsissa.


Mitä on risteily ilman tuliaisostoksia? No nehän piti myös hankkia edulliseen merihintaan laivan myymälöistä.




Aamupäivällä oli aikaa suorittaa useampi suunnistustehtävät.





Harri Hylkeen joulubingoon piti myös osallistua.




Bingon pelaaminenkin on mukavaa, kun näin kiva kaveri vieressä istuu.


Harria sentään sai halata, vaikka korona vielä maisemissa onkin.



Bingon jälkeen ehti vielä käydä toisella kierroksella brunssilla.







Koko perheen visailussa kysymykset liittyivät jouluun ja tällä kertaa ei voitto osunut kohdalle.


Risteilyn päätti mukavasti Jukka K:n kotimainen puolituntinen.











Lavalla nähtiin monet kotimaiset tähtiartisit ja tästä showsta jäi vain hyvä mieli.


Kooste Jukka K:n kotimaisesta puolituntisesta.


Jukan shown jälkeen oli aika siirtyä hytin kautta autokannelle ja jouluristeily hyvän ruoan ja ohjelman kera oli päättymässä.


Kiitokset Baltic Princessin miehistölle jouluristeilyn mukavasta ohjelmasta, hyvästä palvelusta ja erinomaisesta ruoasta. Kiitokset myös Tallink Siljalle matkajärjestelyistä. Aikaisempiin jouluristeilyihin verrattuna tämä vuorokauden mittainen risteily toimi kahden yön kestäviä risteilyjä paremmin, eikä jouluähkyäkään ehtinyt tulla. Kiitokset myös kaikille samalla risteilyllä olleille tutuille, oli kiva nähdä pitkästä aikaa!  


Tämän vuoden osalta jouluristeily taitaa jäädä viimeiseksi ja suurella todennäköisyydella sitten tammikuussa avataan risteilyvuosi 2021. Oikein mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille valkeiden laivojen ystäville ja parempaa uutta vuotta / risteilyvuotta 2021!

1 kommentti:

  1. 2021 Risteilykausi tuli omalta osalta avattua 7-8.1 BP:llä.

    VastaaPoista