keskiviikko 4. elokuuta 2021

Risteilykesän odotetuin comeback - Silja Serenadella Helsingistä Tukholmaan 1.8.-3.8.2021

Risteilykesän odotetuin comeback

Risteilykesän odotetuin comeback oli Silja Serenadeen paluu omalle reitilleen lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen ja olihan se lähdettävä mukaan heti ensimmäiselle päivä Tukholmassa -risteilylle. Matka toteutettiin yhteistyössä Tallink Silja Oy:n kanssa.

Silja Serenadella Tukholmaan

Ensimmäiselle matkalle oli luvattu yllätyksiä ja koska esiintyjänä oli Hevisaurus, lähti matkaan mukaan myös kohta kuusivuotias poikani.

Silja Serenadella Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Laivaannousu tapahtui ilmapallokaaren ali. Poikkeuksellisesti laivannousu alkoi klo 16.00 (Commodoressa ja sviiteissä matkustaville klo 15.45)

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Ennen laivaannousun alkamista terminaalissa lapsia viihdyttivät taikurit.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Paikalla oli myös trubaduuri.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Selfieitä varten oli terminaaliin rakennettu valokuvausseinä.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Onneksi terminaalissa oli tuttuja ja ei tarvinnut itse yrittää kuvaa ottaa. Kiitokset kuvasta Sarille.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Vaikka Silja Serenaden promenadelle olen saanut astua tänä kesänä useamman kerran, oli tämä kerta erilainen, sillä vihdoin ja viimein laiva palasi omalle reitilleen. Tukholmaan olemme normaalisti risteilleet Silja Sererenadella ja Symphonylla usean kerran vuodessa. Tukholmasta on tullut jo niin tuttu, että aina sitä ei ole laivasta viitsinyt poistua maihin, mutta tällä kertaa suunnitelmissa oli mennä, oli keli mikä tahansa.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Ensimmäisenä yllätyksenä laivalla oli kuohuviinitarjoilu. Iloiset siljalaiset tarjoilivat kaikille laivaan saapuiville laivan kuohuviiniä.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Myös lapset oli otettu huomioon ja heille tarjolla oli Muumi juhlajuomaa. Tarjolla oli toki myös alkoholitonta kuohuviiniä aikuisempaan makuun.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Halit Harrin kanssa on parhaita!

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Kattoon oli nostettu ilmapalloja, mutta vielä jäi yllätykseksi milloin pallot alas tiputettaisiin.

Silja Serenaden ensimmäinen risteily Tukholmaan

Ensimmäisen matkan risteilyohjelma.

Silja Serenade DeLuxe

Silja Serenade DeLuxe

Tukholmaan matkustimme mukavasti DeLuxe-luokan hytissä.

Silja Serenade DeLuxe

Hytistä löytyi yllätyksenä suklaalevy ja kuponki arvontaa varten.

Silja Serenade DeLuxe

Meillä oli ruokailut varattuna samaan aikaan, kun tervetulotilaisuus järjestettiin, joten jätimme kupongin täyttämättä.

Silja Serenade DeLuxe

Yllätysten lisäksi hytin jääkaapista löytyi perinteiset virvokkeet, mitkä kuuluvat hytin hintaan.

Silja FriendSHIP ranneke

Onnille oli matkavarauksen yhteydessä tilattu Silja FriendSHIP -ranneke.

Silja FriendSHIP ranneke

Club One -asiakkaille ranneke maksaa 14,90 € ja rannekkeen lisäksi hintaan kuuluu reppu täynnä yllätyksiä.

Silja FriendSHIP ranneke

Kuvassa näkyvien yllätyksien lisäksi rannekkeella pääsee lapsi ilmaiseksi uimaan (maksavan aikuisen seurassa) ja rannekkeelle on ladattu laivarahaa kymmenellä eurolla, millä voi tehdä ostoksia kaikissa laivan myyntipisteissä.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Laivan lähtöä Helsingistä kävimme seuraamassa ulkokannella. Pitkästä aikaa keula kohti Tukholmaa!

Silja Serenade buffet menu

Ruokailu oli varattuna meillä Grande Buffetiin toiseeen kattaukseen. Pöytävarauksen olimme käyneet lunastamassa jo saapuessamme laivaan ja buffetin tiskillä oli mukava asioida kun vastassa oli aina iloinen henkilökunta.

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Buffetiin oli laitettu tarjolle taas vaikka mitä herkkuja.

Silja Serenade buffet menu

Lastenpöydästä löytyi Onnille jo tutut eväät.

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Silja Serenade buffet menu

Ensimmäisen matkan kunniaksi tarjolla oli komea täytekakku.

Silja Serenade buffet menu

Onnin suosikki oli jälkiruokapöytä. Kolmella kauhallisella karkkia jaksoi odotella Hevisauruksen keikan alkua.

Silja Serenade buffet menu

Rantareitiä pitkin.

Silja Serenade ostokset

Ruokailun jälkeen perinteisiin kuuluu käynti lelukaupassa.

Silja Serenade ostokset

Ja tietysti myös Tax Freessä.

Hevisaurus Siljalla

Ensimmäisellä ja toisella risteilylähdöllä Helsingistä oli ylläriesiintyjänä Hevisaurus.

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus sai Starlightissa lapset mukaan menoon helposti.

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Harri Hylje

Lavalle pääsi myös Harri Hylje tanssimaan omaa nimikkokappaletta.

Hevisaurus Harri Hylje

Köydet irti hiiohoi, ja keula ulapalle päin / Kohta sumutorvi tuulessa huutaa näin (tööt!) / Seisoo ruorin takana pienen laivan kapteeni / Hänet nimetty on Harri Hylkeeksi

Hevisaurus Harri Hylje

Keinuu, heiluu kapteeni tuolissaan / Ei silti myrskystä oo huolissaan

Hevisaurus Harri Hylje

Harri Hylje on iloinen, kun se merellä seilaa, merellä seilaa / Ystävämme vitivalkoinen on tutkimusmatkallaan / Harri Hylje on iloinen, kun se merellä seilaa, merellä seilaa / Ja silakka suussa se meille vilkuttaa...

Hevisaurus Harri Hylje

Hienosti oli Harrilla oman biisin koreografiat hallussa.

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Hevisaurus Siljalla

Tunnin keikan aikana Starlightissa oli kovempi meno kuin koko kesänä.

Silja Serenade

Keikan jälkeen oli aika lähteä Sunflowerin poreisiin ja saunaan rentoutumaan.

Silja Serenade

Auringonlaskut on komeimmillaan merellä.

Silja Serenade

Ilta jatkui iltapalan merkeissä Coffee & Co. -kahvilassa...

Silja Serenade

...Club One Gold -asiakkaan tervetulojuomia nauttien Bon Vivantin terassilla...

Silja Serenade

Silja Serenade

... sekä merimaisemien ihaillen.

Silja Serenade

Vihdoin oli myös Infon läheisyydessä oleva reittikartta toiminnassa.

Silja Serenade

Pian oli aika käydä nukkumaan.

Silja Serenade

Aamulla oli kiva avata verhot ja nähdä ikkunoista saaristomaisemia.

Silja Serenade erikoisaamiainen

DeLuxe -hytin hintaan kuuluu erikoisaamiainen Tavolàtassa.7

Silja Serenade erikoisaamiainen

Silja Serenade erikoisaamiainen

Aamiainen alkoi mukavasti kuohuvan kera.

Silja Serenade erikoisaamiainen

Silja Serenade erikoisaamiainen

Tarjolla oli taas vaikka minkälaista herkkua.

Silja Serenade erikoisaamiainen

Baltic Princess tuli vastaan.

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Tukholma häämöttää horisontissa.

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Tukholman satama oli järjestänyt hienon tervetulotoivotuksen, kun lähestyimme satamaa.

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Pian olimmekin perillä Värtanissa.

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Kun ovet terminaaliin avautuivat tippuivat samalla ilmapallot katosta.

Silja Serenade saapuu Tukholmaan lähes puolentoista vuoden tauon jälkeen

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Viimeksi tätä käytävää olin kävellyt jouluna 2019, joten fiilikset olivat korkealla.

Laivabussi Värtanin satamasta Tukholman keskustaan

Laivabussi Värtanin satamasta Tukholman keskustaan

Tällä kertaa suuntasimme keskustaan laivabussin kyydissä. Laivabussiin voi ostaa liput matkavarauksen yhteydessä, laivan infosta, terminaalin automaatista tai suoraan bussista

Siljalla Tukholmaan

Bussi kuljettaa matkustajat Cityterminaaliin ja viikonloppuisin myös Djurgårdenille.

Siljalla Tukholmaan

Viimeisestä käynnistä Tukholmassa oli kulunut yli 19 kuukautta, mikä tuntui iäisyydeltä. Silti oli mukava huomata, että Tukholmassa oli kaikki ennallaan.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Mitään erityisiä suunnitelmia meillä ei päiväksi ollut, joten lähdimme kävelemään kohti Kuninkaanlinnaa.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siellähän sekin paikallaan oli. Sää Tukholmassa oli vaihtelevaa, mutta se ei menoa haitannut.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Jätskitauko Kungsträdgårdenissa.

Siljalla Tukholmaan

Kirsikkapuut olivat kukkineet jo aikoja sitten.

Siljalla Tukholmaan

Onnistakin oli mukaavaa olla ulkomailla.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Kungsträdgårdenista matka jatkui takaisin Sergelin torille päin

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Gallerian -kauppakeskuksessa oli remontit saatu jo valmiiksi, sitten viime vieraillun.

Siljalla Tukholmaan

Elämä Tukholmassa oli kuin ennen. Muutamilla oli kasvomaskit naamalla, mutta niidenkin takaa kuului suomenkieltä. 

Siljalla Tukholmaan

Koronasta muistutti ainostaan käsidesit ja lattioihin liimatut tarrat turvaväleistä.

Siljalla Tukholmaan

Vielä muistan ajan kuin Gallerian sisäänkäynnin luona oli Stor & Liten -lelukauppa, mikä muuttui myöhemmin BR-lelukaupaksi. Molemmat on jo historiaa, mutta lelukauppa sieltä edelleen löytyy, mutta ei ihan samasta paikasta.

Siljalla Tukholmaan

Kulturhusetissa on pieni Stockholmsrummet, minkä lasilattian alle on rakennettu Tukholma pienoiskoossa.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siellä riiiti ihmeteltävää pidemmäksi aikaa.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Koska Suomesta ei Adidaksen liikettä löydy, piti sielläkin käydä pyörähtämässä. Eipä sieltä mitään ostettavaa löytynyt, kun samoja tuotteita saa nykyään tilattua helposti netin kautta.

Siljalla Tukholmaan

Yleensä Tukholmassa liikutaan julkisilla ja liput olen ostanut laivan infosta. Nykyään niitä ei enää laivalla myydä, joten ennen matkaa kannattaa ladata puhelimeen SL:n sovellus, mitä kautta saa liput kätevästi ostettua.

Siljalla Tukholmaan

Ruotsissa ollessa olisi tietysti pitänyt käydä MAX-hampurilaisravintolassa, mutta Mäkkärissä oli väljempää.

Siljalla Tukholmaan

Hötorgshallenissa piti myös käydä pyörähtämässä. 

Siljalla Tukholmaan

Ennen paluubussin lähtöä ehdimme vielä käydä Åhlensilla, mistä löyti tulevalle eskarilaiselle mieluinen reppu.

Siljalla Tukholmaan

Kahvipaussi eli Fika.

Siljalla Tukholmaan

Åhlensin alakerrasta löytyi hieno legoista rakennettu pienoismalli tavaratalosta.

Siljalla Tukholmaan

Koska sää oli muuttunut sateiseksi oli aika lähteä kohti laivaa ensimmäisellä paluubussilla.

Siljalla Tukholmaan

Tukholmassa tuli vietettyä mukava päivä ja kaupoista tuli tehtyä hyviä ostoksia. Matkaseuralainenkin jaksoi reippaasti kävellä koko päivän.

Siljalla Tukholmaan

Siljalla Tukholmaan

Takaisin laivaan pääsi kuten ennenkin. Tukholmassa ei ollut mitään rajatarkastuksia sinne saapuessa tai sieltä lähtiessä.

Siljalla Tukholmaan

Jaloissa alkoi tuntumaan kävelyt kaupungilla, joten oli aika siirtyä hetkeksi hyttiin huilaamaan.

Finentry kokemuksia

Huilatessa oli aikaa täytellä Finentryä. Mitenkään selkeäksi tai helpoksi ei tätä palvelua oltu tehty. Etenin palvelun ohjeiden mukaan ja odotusten mukaan, kun matkassa yhdellä rokotteella olin, sain kehoituksen hakeutua koronavirustestiin aikaisintaan 3 vuorokauden kuluttua Suomeen saapumisesta.

Finentry kokemuksia

Palvelun kautta sai myös varattua sen testin haluamaansa testauspaikkaan. Tämä edellytti kirjautumista pankkitunnuksilla. Tähän asti kaikki meni ihan ok ja varauksesta kilahti tekstiviesti ja sähköpostivahvistus kännykkään. Seuraavaksi kirjauduin taas pankkitunnuksilla palveluun. Palvelu näytti tiedot matkasta ja aikaisempien koronatestien tulokset. 

Finentry kokemuksia

Palvelun kautta varattua testiaikaa ei näkynytkään sivuilla ja "sovellus" näytti punaista. Palveluun kirjautuneena ei näille voinut mitään tehdä. Ei voinut varata uutta aikaa, ilman että olisi kirjannut sinne uuden matkan. Palvelua tutkiessa totesin sen kömpelöksi ja huonosti suunnitelluksi, helpommalla olisi päässyt kun olisi jättänyt täyttämättä ja sanonut maahan tullessa, ettei käynyt maissa. Testin olisi kuitenkin voinut varata maksutta omalta terveysasemalta kotiin saapumisen jälkeen.

Tuo vihreä merkki matkan tietoihin ilmestyi vasta myöhemmin illalla, joten ihan viime tippaan ei tuota täyttämistä olisi kannattanut jättää. Epäselväksi jäi myös pitääkö tuo palvelu olla auki maahan saapuessa vai olisi pelkkä kuvankaappaus näytöstä riittänyt. Itse palveluhan ei pysy aktiivisena kovinkaan kauan kirjautumisen jälkeen jos selain ei ole avoinna.

Silja Serenade Grill House

Sen verran monta kertaa Onnin kanssa olemme tänä kesänä buffetissä käyneet, joten paluumatkalla ruokailimme Grill Housessa.

Silja Serenade Grill House

Buffet-ruokailu olisi ollut enemmän Onnin mieleen, koska siellä ei tarvitse annoksia odotella eikä laskuja tilailla.

Silja Serenade Grill House

No nopeasti ne annokset täällä Grill Housessakin tuli ja Onni päätyi syömään pelkän jälkiruoan.

Silja Serenade Grill House

Minä taas tilasin listalta Dry-Aged ulkofileepihvin, mitkä oli tälläkin kertaa erinomainen.

Silja Serenade Grill House

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Puolessa tunnissa oli molemmat syöneet annoksensa, laskut tilattu ja maksettu. Eli ihan sama aika mikä buffetissakin olisi mennyt.

Silja Serenade Bingo

Ehdimme hyvin pelaamaan Harri Hylkeen bingoakin.

Silja Serenade Bingo

Silja Serenade Bingo

Vaikka voittoa ei tällä kertaa tullut, oli lohdutuspalkintona tarjottu karkki palkintoa mieluisempi.

Silja Serenade Hevisaurus

Silja Serenade Hevisaurus

Hevisaurusten tapaaminen Starglihtissa tuntui liian jännältä...

Silja Serenade

...joten suuntasimme Siljalandiin, missä oli mukavan väljää.

Silja Serenade

Summer Centerissä matkassa mukana olevat taikurit pyöräyttivät ilmapalloista mm. eläimiä, kukkia ja merirosvomiekkoja.

Silja Serenade

Silja Serenade

Silja Serenade

Silja Serenade

Pitkän päivän jälkeen oli aika siirtyä pikkuhiljaa hyttiin ja käydä nukkumaan.

Silja Serenade

Aamulla heräiltiin kaikessa rauhassa Disney Junioria katsellen.

Silja Serenade

Aamupalalla tuli havahduttua, että olimme jo Suomenlinnan kohdalla ja kaikki tavarat oli hytissä vielä hujan hajan. Aikaisemmat risteilyt tänä kesänä kun ovat saapuneet Helsinkiin paljon myöhemmin, niin jotenkin oli tämä normaali aikataulu päässyt unohtumaan.

Silja Serenade

Äkkiähän ne tavarat sai kasaan, eikä mitään kiirettä ajateltu pitää laivasta poistumiseen. Hytissä odotelimme kaikessa rauhassa puoli tuntia satamaan saapumisen jälkeen. Laivalla kuuluteltiin ja pahoiteltiin useaan otteeseen maihinnousun hitautta, mikä johtui satamassa olevista terveystarkastuksista.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hidas toiminta satamassa hidastaa laivasta poistumista

Puolen tunnin odottelun jälkeen siirryimme hissiaulaan odottelemaan sopivaa hetkeä poistua laivasta. Hissiaulan ikkunoista näki miten väki putkessa eteni ja samalla pystyi seuraamaan miten Promenadelle "annosteltiin" matkustajia hissiauloista ja sieltä vuorotellen keulasta ja perästä tulevia matkustajia kohti uloskäyntiä.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hidas toiminta satamassa hidastaa laivasta poistumista

50 minuutin odottelun jälkee päätimme siirtyä Promenadella ja pääsimmekin aika nopeasti ulos laivasta. Putkessa odoteltiin reilu viisi minuuttia.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hidas toiminta satamassa hidastaa laivasta poistumista

Laivan henkilökunta oli tarkkailemassa terminaalissa uloskäynnin sujuvuutta ja raportoivat laivalle radiopuhelimilla. Matkaan sai vielä ilmapallon halutessaan.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hidas toiminta satamassa hidastaa laivasta poistumista

Lähellä uloskäyntiä matkustajia jaettiin eri jonoihin. Aika huonosti oli Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimi tarkastuksen järjestänyt, kun ns. vihrellä kaistalla mihin pisin jono oli, oli asiakirjoja tarkistamassa vain pari henkilöä. Vasemman puoleiselle kaistalle ei taas menijöitä ollut. Loppujen lopuksi parin sekunnin vilautus Finentryä riiti ulospääsyyn ja samalla työntekijät vetivät viivoja tukkimiehen kirjanpidolla paperiin. 

Helsingin kaupungilla oli varmaan myös tiedossa, että laivasta olisi tulossa ulos noin 1700 matkustajaa, niin luulisi että olisivat osanneet varata oikean määrän henkilökuntaa paikalle ja organisoida tarkastukset sujuvammaksi. Ovathan he kuitenkin "harjoitelleet" jokusen tovin jo Länsisatamassa. Huvittavaa sinänsä, että ainoat sumput laivamatkan aikana johtuvat terveysviranomaisten huonosti hoidetuista järjestelyistä maihin saapuessa. Yhtä hidasta näytti olevan myös automatkustajien tarkastukset, mutta autoissa sentään pystyy turvavälit pitämään. 

Finentryn kanssa ongelmia

72 tuntia Suomeen saapumisen jälkeen (perjantaina 6.8.) kävin Finentryn kautta varatussa koronatestissä. Testauksesssa kerrottiin, että tuloksissa menisi 1-2 vrk, jatkoin omaehtoista karanteenia ja odottelin tuloksia. Kun maanantaihin mennessä tuloksia ei ollut tullut, soittelin oman kunnan terveyspalveluihin ja selvittelyn jälkeen selvisi, että näyte on kirjattu otetuksi, mutta sitä ei löytynyt etsinnöistä huolimatta. Koska olin toiminut ohjeistuksen mukaan ja oireita ei ollut sain lopettaa omaehtoisen karanteenin. Finentryn kautta (numero testauksen yhteydessä saaduissa ojeissa) sain vastaukseksi, että tulos on tullut ja 8.7. otettu näyte on negatiivinen, ainoa vaan, että testissä kävin 6.8.2021. Tämän jälkeen minua ei osattu auttaa enempää.

Älä varaa koronatestiä Finentryn kautta

Halusin kuitenkin testituloksen saada ja varasin uuden ajan samalle päivälle (oman kunnan kautta), negatiivinen testitulos tuli alle vuorokaudessa. Asiaa selvitettyäni mm. testauspisteessä, sain kuulla että Finentryn kautta varatuissa testauksissa on ollut ongelmia ja suomalaisen henkilötunnuksen omistavana olisi ollut varmempaa varata testi suoraan oman kunnan  terveyspalveluiden kautta, eikä Finentryn. 

Finentry kokemuksia

Saamastani palautteesta huolimatta, jatkan edelleen kritisointia viranomaisia kohtaan, sillä jos luodaan tällaiset "hienot systeemit", niin niiden toiminta ja luotettavuus olisi myös elintärkeää. Tällä kertaa ei lupauksista huolimatta Finentry pystynyt toteuttamaan sujuvaa maahantuloa, eikä myöskään maahantuloon liittyvää koronatestausta. 

Siljalla Tukholmaan

Tänä kesänä on ilo ollut reissata Silja Serenadella Tallinnan satamaan (ilman maihinnousua) sekä Maarianhaminaan. Mutta kokonaisuudessaan laivamatka Tukholmaan oli kaikista #kokokesäsiljalla -matkoista se odotetuin. Kiitokset Silja Serenaden henkilökunnalle jälleen kerran mukavasta risteilystä ja tietysti Tallink Siljalle matkaan liittyvistä järjestelyistä.

Nyt vielä toivotaan, että reitillä riittää matkustajia, ettei liikennettä vähäisten matkustajamäärien vuoksi keskeytetä ja saataisiin myös Silja Symphony omalle reitilleen. Risteilyn Tukholmaan varaat kätevästi Siljan nettisivujen kautta.

Club One -asiakkaat voivat varata päivä Tukholmassa -risteilyn Helsingistä edullisesti puolilla pisteillä alk. 9 400 p + 45 €/B-hytti. Matkustusaika 1.-31.8.2021, varausaika 15.8.2021 asti.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    Olen aika ihmeissäni tekstistäsi missä syyllistät Helsingin kaupunkia. Miksi ylipäätänsä lähdet risteilylle missä olet rajoitetussa tilassa useiden satojen matkustajien kanssa? Kaikki matkustajat eivät varmasti noudata koronaohjeita, eli otat jo tässä tietoisen riskin. Lisäksi menet maihin maassa jossa erittäin vaikea koronatilanne. En nähnyt kuvissasi maskia sinun tai poikasi kasvoilla, turha syyttää viranomaisia, kannattaa katsoa peiliin.

    t. seikkailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi ja kiitos palautteesta. En syyllistä Helsingin kaupunkia, vaan kritisoin lähinnä sitä, että väkeä oli liian vähän paikalla hoitamassa tarkastuksia, jotta laivasta poistuminen olisi sujunut sujuvasti. Lisäksi loppupelissä ketään ei oikeasti kiinnostanut mitä sen minun Finentry oikeasti näytti, vilaus riitti ja siinä ajassa ei kukaan ehtinyt ruudulta tarpeellisia tietoja katsomaan. Miksi sitä tarkastusta ei edes tehdä kunnolla?

      Alkuviikosta saavuimme laivalla Turkuun, missä nämä tarkastukset sujuivat huomattavasti nopeammin sekä sujuvammin kuin Helsingissä.

      Kasvomaskin käytössä noudatimme yleisiä ohjeita. Terminaalissa ja laivalla sisätiloissa käytin maskia suositusten mukaisesti, paitsi tuossa yhdessä kuvassa mikä on otettu terminaalin "kuvausseinän" edessä. Siinäkin turvavälit muihin matkustajiin säilyivät.

      THL:n ohjeistuksen mukaan kasvomaski ei sovellu pikkulapsille, sillä maskin ohjeiden mukainen käyttö onnistuu vasta hieman vanhempana. Tämä suositus koskee ensisijassa 12 vuotta täyttäneitä.

      Korona-aikana voi risteillä myös turvallisesti ja vastuullisesti, kun noudattaa yleisiä ohjeita, eikä tietoisesti hakeudu väkimassoihin, tämän vuoksi odottelimmekin laivasta poistumista kaikessa rauhassa hytissä & hissiaulassa.

      Ruotsin ilmaantuvuusluvut ovat tälläkin hetkellä pienemmät kuin Suomessa, Pk-seudusta puhumattakaan. Eli koronatartunnan voisin periaattessa helpommin viettämällä päivän Helsingissä.

      Mutta osana vastuullista matkustamista ole toiminut kuten ohjeistus sanoo, yhdellä rokotteella se tarkoitti koronatestiä 72 tuntia Suomeen saapumisen jälkeen ja tuloksen saamiseen asti omaehtoista karanteenia. Toisen rokotteen jälkeen ei maahan saapumisen jälkeen ole velvotteita testeihin tai karanteeneihin.

      Luottavaisin mielin matkustan jatkossakin. Toivon myös, että viranomaiset saavat organisoitua tarkastuksensa sujuvammaksi, tällä ensimmäisellä matkalla se oli vielä kaukana siitä.

      Poista
  2. Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Tukholman reissusta. Itse kävin perheeni kanssa v. 2019 lopulla, joten oli mukava fiilistellä teidän reissua ja saada taas hyviä vinkkejä missä voisi käydä. Ymmärrän hyvin kritiikkisi Helsingin kaupunkia kohtaan. Monihan on valittanut ettei homma toimi ja väkeä on ihan liian vähän. Ja laivalla todellakin voi matkustaa turvallisesti. Itse totesimme sen perheeni kanssa heinäkuussa, kun teimme Päivä Maarianhaminassa -risteilyn. Sun blogi on tosi hyvä ja mielenkiintoinen. Toivotan teidän koko perheelle mukavaa loppukesää ja aurinkoisia ja tuulettomia päiviä tuleville laivareissuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) No ihan nappiin ei myöskään tämän Finentryn kanssa mennyt. Testi varattiin ja siellä käytiin. Näytettä ei kuitenkaan löydy, vaikka järjestelmästä löytyi tieto sen ottamisesta. Ja jos oikein ymmärsin, niin Finentryn kautta varatuissa testeissä on ollut ongelmia ja varmemmin olisin tuloksen saanut, jos Finentryn sijaan olisin varannut sen suoraan oman kunnan terveyspalveluiden kautta. Mutta onneksi seuraavalla matkalla on jo rokotukset kunnossa ja maahan palaaminenkin on helpompaa. Mukavaa loppukesää ja tulevia laivareissuja.

      Poista
  3. Enpä taida käyttää Finentryä ennen kuin saavun takaisin Suomeen, koronarokotustodistuksen näyttäminen riittänee.

    VastaaPoista