sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Yhtiön perustamisvaiheessa m/s Sally Albatrossin päätuotteeksi valittiin 24 tunnin risteilyt ja näiden lisäksi kesäisin kuului myös kohderisteilyt.

Viking Saga

Rederi Ab Sally tilasi kaksi alusta Viking Linen liikenteeseen Oy Wärtsilä Ab:n Turun telakalta joulukuussa 1978. Ensimmäisen aluksen köli laskettiin elokuussa 1979. Osa aluksesta rakennettiin Turussa ja osa Pernon telakalla. Tammikuussa 1980 oli vesillelaskun vuoro Pernon telakalla ja maaliskuussa Solveig Eriksson kastoi aluksen m/s Viking Sagaksi, sisaralus sai samanaikaisesti nimekseen m/s Viking Song.

Viking Saga

26.7.1980 alus luovutettiin Rederi Ab Sallylle ja seuraavana päivänä se aloitti Viking Linen liikenteessä Helsinki - Tukholma -reitillä. 

Viking Saga

Helsingin Sanomat uutisoi laivan olevan uiva rakennustyömaa. Aluksen valmistuminen oli huomattavasti myöhässä, mutta sen liikenteeseen ottamista ei voitu varustamon mukaan siirtää, koska laiva oli myyty etukäteen jo lähes koko kesäksi. Varustamo arvoi, että laiva olisi kokonaan valmis kuukauden kuluttua ja siihen asti Wärtsilän työmiehet olivat matkassa mukana rakentamassa laivaa. Yökerhon arvioitiin olevan valmiina parissa viikossa. Myös terminaalissa viimeiselyt olivat kesken aluksen aloittaessa liikennöimisen

Vuonna 1982 alus myytiin Suomen Yritysrahoitus Oy:lle. 

Viking Saga

26.4.1986 m/s Viking Saga oli viimeisen kerran Viking Linen liikenteessä, minkä jälkeen alus suuntasi telakalle uudistettavaksi. Kuva: Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo



Sally Line - m/s Sally Albatross

Neitsytmatkalle m/s Sally Albatross lähti 16. toukokuuta 1986.

Sally Albatross

Kansi 9. aurinkokansi 
Kansi 8. yökerho ja kokousosasto.
Kansi 7. hytit, ruokasali ja tanssisalonki baareineen.

Sally Albatross

Kansi 6. hytit, info, a la carte -ravintola, gourmet-ravintola, tax free shop ja leikkihuone
Kansi 5. hytit
Kansi 4. hytit, expo-kansi

Sally Albatross
Kansi 3. hytit
Kansi 2. henkilökunnan hytit
Kansi 1. hytit, saunat ja uima-allas.

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

Kuvia neitsytristeilyltä.

Sally Line - m/s Sally Albatross

Erilaset lähtöajat mahdollistivat erilaiset risteilyt. Kesällä 196 vuorokauden risteilylle Helsingistä lähdettiin keskiviikkoisin klo 18.15 (paluu to 18.30), perjantaisin klo 18.15 (paluu la 18.30) ja lauantaisin klo 20.00 (paluu su 20.15). 

Sally Line - m/s Sally Albatross

Maanantaisin laiva lähti kohti Visbyä ja saapui sinne tiistaiaamuna klo 9.00. Paluumatkalle Visbystä lähdettiin klo 17.00 ja perillä Helsingissä oltiin keskiviikkona klo 10.30.

Sally Line

Laivan erikoisuutena oli lähes Finlandia-talon kokoinen kokouskeskus 4. kannella. Kokousten ja yhteisten tilaisuuksien lisäksi siellä pystyttiin järjestämään messuja ja suuria näyttelyitä.

Sally Albatross

Se tila, mikä muissa laivoissa oli varattu autoille, oli Sally Albatrossilla monitoimitilaa.

Sally Line

Hyvien kokous- ja näyttelytilojen lisäksi Sally Linen erikoisuuksiin kuului koko laivan vuokraustoiminta. Koko laivan vuokraneen asiakkaan ei tarvinnut välittää aikatauluista ja kohteista, sillä Sally Line vei asiakkaan juuri sinne minne hän laivan halusi.

Sally Line

Risteilyhintoja vuodelta 1986.

Sally Albatross

Sally Linen liikenne alkoi vaivalloisesti. Matkustajamäärät vaihtelivat suuresti, tietyt matkatoimistot eivät pystyneet täyttämään matkustajakiintiöitään ja paikanvaranneita asiakkaita jätti saapumatta risteilylle. Toimitusjohtajan mukaan liikenteen aloitus ei mennyt budjetin mukaisesti. 

Sally Albatross

Touko-kesäkuun aikana alus teki 27 risteilyä, joilla keskimäärin oli 635 matkustajaa. Yhtiön budjetti edellytti, että kullekin risteilylle saataisiin keskimäärin 800 matkustajaa.

Sally Line

Visbyhyn suuntautuneet risteilyt olivat suosittuja ja alus oli useammalla risteilyllä täynnä. Vuorokauden risteilyt, jotka olivat yhtiölle kannattavimpia, eivät täyttäneet odotuksia. Juhannuspäivänä risteilemässä oli vain 70 matkustajaa, kun tilaa olisi ollut 1 100 matkustajalle.

Sally Line - m/s Sally Albatross

Elokuun puolivälissä jatkettiin vuorokauden risteilyjä maanataisin, tiistaisin, torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin.

Sally Line - m/s Sally Albatross

Sally Line - m/s Sally Albatross

19.10.1986 alus palasi sadannelta risteilyltään ilotulitusten vastaanottamana.

Sally Line - m/s Sally Albatross

Vuoden 1986 aikana (touko-joulukuu) m/s Sally Albatross teki 24 tunnin risteilyjä 138 kertaa ja 42 tunnin risteilyjä Visbyhyn 14 kertaa. Näillä risteilyillä oli mukana 200 884 matkustajaa. Oy Sally Line Ab:n palveluksessa oli 27 henkilöä. Laiva oli miehitetty varustamon kautta.

Sally Line

Tammikuussa 1987, laivan ollessa vuosihuollossa Helsingin telakalla, syttytti hitsauksesta lentänyt kipinä miehistän päivähytin sohvan palamaan. Sohvasta levinnyt palo saatiin nopeasti sammumaan.

Sally Line omistajat

Helmikuussa 1987 Rederi Ab Sallyn osake-enemmistö siirtyi Effoan ja Johnson Linen perustamalle Varustamo Oy Effjohnille, josta Effoalla ja Johnson Linelle oli kummallakin 40 %:n osuus, vähemmistöosakkaana oli Suomen Yhdyspankki Oy 20 %:n osuudella. Syksyllä 1987 Sally myi osuutensa Viking Linesta.

Sally Albatross Leningrad

Pääsiäislauantaina laiva lähti ensimmäiselle risteilylleen Leningradiin. 695 matkustajan ja 200 kutsuvieraan matka kuitenkin tyssäsi ahtojäihin ja alus kääntyi sunnuntaiaamuna Seiskarin saaren luona takaisin Helsinkiin Ahtojäissä laivannopeus oli vain viisi solmua ja silla vauhdilla matka Leningradiin olisi kestänyt vielä yli kymmenen tuntia. Helsinkiin alus palasi aikataulun mukaisesti ja kaikki matkalla mukana olleet saivat hyvityksenä uuden risteilyn Leningradiin. 

Sally Albatross

Kesäällä 1987 laiva teki 24 tunnin risteilyjä sekä risteilyjä Visbyhyn ja Leningradiin.

Sally Line

Sally Albatross

Sally Albatrossin risteilijät pystyi karkesti jakamaan kolmeen ryhmään: huvittelijat, kokousasiakkaat sekä eläkeläiset. Näille ryhmille oli räätälöity erilaisia ohjelmia ja kampanjoita.

Sally Albatross joulusirkus

Joulukuun puolivälissä Sally Albatrossin Expo-kannelle saapui Sirkus Finlandia ja Joulusirkusta esitettiin kaikilla lähdöilla vuoden loppuun saakka.

Sally Albatross

Sally Line sponsoroi yhdessä Suomen Yhdyspankin kanssa Whitbread Round the World Raceen osallistunutta Union Bank of Finland -maxivenettä. Vene oli saanut nimensä pääsponsorin mukaan.

Sally Albatross

Vuonna 1987 m/s Sally Albatross teki 14 risteilyä Visbyhyn, 16 risteilyä Leningradiin ja 24 risteilyitä tehtiin 182 kappaletta. Lisäksi alus teki kaksi risteilyä Tukholmaan ja yhden Riikaan. Näillä risteilyillä oli mukana 349 790 matkustajaa. Risteilyiden tuotto oli varustamon mukaan tyydyttävä. 

Sally Albatross

Sally Albatross

Vuoden 1987 aikana Sally Line teki päätöksen m/s Sally Albatrossin perusparannuksesta paremmin risteilykäyttöön soveltuvaksi. Muutostyöt tehtiin talven 1988 aikana, jolloin noin puolet hyteistä suurennettiin ja aluksen ulkoasua virtaviivaistettiin. Muutostyöt tehtiin Schichau Seebeckwerft AG:n telakalla, Bremenhavenissa.

Sally Albatross

Uudistettu Sally Albatross palasi liikenteeseen 19.2.1988.

Sally Albatross kansikartta

Kansikartta vuodelta 1988 (klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi)

Sally Albatross

Sally Albatross

Uudistettuja hyttejä.

Sally Albatross

Sally Albatross

Night Club.

Sally Albatross

Tanssisalonki.

Sally Albatross

Voileipäpöytä.

Sally Albatross

Kokoushuone.

Sally Albatross

Leikkihuone.

Sally Albatross

Tax Free Shop.

Aurinkokansi

Aurinkokansi.

Sally Albatross

Uudistuksen jälkeen aluksen 6. ja 7. kannen hytit rakennettiin uudelleen ja 6. kannen keulaan rakennettiin neljä sviittiä saunoineen.

Sally Albatross

Sally Albatross

Kevät risteiltiin Cabaret-tunnelmissa.

Sally Line terminaali

Syksyllä 1987 aloitettu terminaalin uudistus saatiin valmiiksi alkuvuodesta 1988.

Sally Line

Sally Line

Sally Line

Maailman ympäripurjehdus, Whitbread Round the World Raceen osallistuvan Ludvig "Ludde" Ingvallin Union Bank of Finland -maxivene tuotiin Turusta Helsinkiin ja se viimeisteltiin kilpailukuntoon Sally Albatrossin autokannella.

Sally Albatross

Whitbread Round the World Race

Whitbread Round the World Race

Kilpailu starttasi syyskuussa 1989, mutta sitä ennen oli hyvää aikaa harjoitella Itämerellä. Mukana kilpailussa oli myös Hjallis Harkimon Belmont Finland II -maxivene, jota puolestaan Silja Line oli sponsoroimassa.

Sally Albatross

Kesällä kohteena olivat jälleen Visby ja Leningrad.

Sally Albatross

Sally Albatross

Sally Albatross Kanavaterminaalin laiturissa, mikä toimi Sallyn terminaalina varustamon terminaalina Helsingissä. Liikenteen Rederi Ab Sally aloitti sieltä Viking Linen väreissä vuonna 1974 Tukholmaan. Sallyn luopuessa Viking Linen Helsinki - Tukholma -reitistä siirtyivät Viking Linen laivat Katajanokan terminaaliin ja Sally jatkoi Kanavaterminaalista risteilyliikennettä. Sally Line yhdistyi Silja Lineen 1992, joka jatkoi liikennöintiä terminaalista vuoden 1994 loppuun. Silja Linen jälkeen terminaalia käytti Nordic Jet Line vuosina 1998-2008. Terminaali purettiin vuonna 2012.

Sally Line

Sally Line

Sally Line VIP-asiakkaille tarjottiin Sally Cardia, jolla pystyi maksamaan laivamatkoja ja ostoksia laivalla. Lisäksi kortilla sai etuja Sally Linen ja Åndedin Linjenin laivoilla.

Sally Albatross

Sally Albatross

Sally Albatross

Allu Albatrossi

Lapsia laivalla viihdytti Galapagos-saarelta syntyperältään oleva Allu Albatrossi. 

Sally Line

Sally Line

Lapsilla oli mahdollisuus liittyä myös Allu Albatrossi -klubiin. 

Sally Line

Joulukuussa matkustajia viihdytti Sirkus Finlandia Joulusirkus.

Sally Albatross

Vuoden 1989 alussa Effoa ja Johnson Line ostivat Suomen Yritysrahoitus Oy:ltä m/s Sally Albatrossin yhteinäisesti omistamansa laivanisännöinti yhtiön lukuun. 

Sally Albatross

Kauppa oli omistusjärjestely, joka ei vaikuttanut aluksen liikennteeseen tai henkilöstöön. Marraskuussa Johnson Line myi osuutensta yhtiöstä Ceres Invest AB:lle ja  joulukuussa Effoa - Suomen Höyrylaiva Oy myi osuutensa  Partrederiet to Finland Sydamerika Linjen Ab:lle.

Sally Line

Sally Albatross the great show boat

Sally Albatross the great show boat

Risteilyvuosi 1989 käynnistyi "The Great Show Boat" -teemalla. Telakalta liikenteeseen palannut laiva oli saanut uuden showkatsomon ja amerikkalaista viihdeshowta esitettiin koko kevään ajan.

Sally Line

Risteilyhintoja keväältä 1989.

Sally Albatross

Sally Albatross the great show boat

Sally Albatross the great show boat

Sally Albatross the great show boat

Kesällä 24 tunnin risteilyiden lisäksi kohteena oli jälleen Leningrad ja Visby

Sally Albatross the great show boat

Sally Albatross the great show boat

Syksyllä taas keskityttiin 24 tunnin risteilyihin. 

Sally Albatross

Teemoina oli tuttuun tapaan Business-risteilyt kokousmatkailijoille, Prima Donna -risteilyjä naisille, Askarteluristeilyt yhdessä CitySokoksen kanssa, kultaiset risteilyt eläkelisille sekä tietysti Allu Albatrossin risteilyt lapsille.

Union Bank of Finland

Syyskuussa 1989 startannut kilpapurjehdus maailman ympäri näykyi myös Sally Albatrossilla. Sally Linen sponsoroiman "Union Bank of Finland" -maxiveneen purehdusta pystyi seuraamaan laivalla olevalta kilpailukartalta ja laivan ravintoloiden valikoimiin tuotiin eksoottisia herkkuja teeman mukaisesti.

Sally Line

Risteilyhintoja syksyltä 1989.

Sally Albatross the great show boat

Risteilyohjelma lokakuulta 1989.

Sally Albatross tulipalo

9. tammikuuta 1990 aluksella syttyi tulipalo, sen ollessa telakoitavana Tukholmassa Finnbodan telakalla.

Sally Albatross tulipalo

Tukholman palolaitoksen edustajan arvion mukaan palo sai alkunsa hitsauskipinästä autokannen etuosasta. Tuli levisi vetoisissa olosuhteissa nopeasti koko autokannen mitalla. Samoin palo levisi kaikkien aukkojen suuntaan sekä alas- että ylöspäin. 

Sally Albatross tulipalo

Arvion mukaan alus sai rauhassa palaa noin 30 minuuttia ennen kuin sammutus- ja pelastustyöt saatiin täysipainoisesti käyntiin. Myöhemmin selvisi, että palo oli alkanut polttoleikkauksesta aiheutuneista roiskeista, joita ei paikalla ollut palovartijajäänyt riittävän pitkäksi ajaksi vahtimaan, vaan poistui paikalta työn loputtua. Palo sai muhia pitkään.

Tulipalo Sally Albatross

Laivan oma vesijärjestelmä ei ollut toiminnassa huoltotöiden johdosta. Tällöin eivät toimineet autokannella olleet sprinkleritkään. jotka todennäköisesti olisivat ainakin hillinneet paloa.

Palo saatiin sammumaan 12.1.1990. Vahingot olivat suuret, ainoastaan konehuone säästyi. Aluksen arvo oli arviolta 200-300 miljoonaa markkaa.

Tulipalo Sally Albatross

Sally Albatrossin palon meriselityksen käsittely tapahtui Tukholman käräjäoikeudessa tammi-helmikuun vaihteessa. Oikeudessa todistajana kuultu telakan palovartija kertoi kytkeneensä paloveden laivan potkureiden lapojen puhdistamiseen. Hän teki sen esimiehensä määräyksestä. Todistajalausuntonsa mukaan hän ajatteli, että "jos se kerran käy, niin se käy. En se ole minä, joka päätän" . Esimies myönsi asian laidan. mutta sanoi olleensa tietäimätön siitä, että palovahti otti pesuveden palovesilinjalta. 

Sally Line 1990

Sally Albatrossin palo peruutti lähes 40000 ihmisen risteilymatkan Itämerellä. SallyAlbatrossin oli määrä aloittaa risteilyt telakoinnin jälkeen 19. tammikuuta. Risteilyjä myyvän markkinointiyhtiön Sally Linen toimitusjohtajan Tomas Lepistön mukaan tammikuun risteilyt oli jo varattu, samoin suuri osa helmikuun laivamatkoista.

Sally Clipper

19.1.1990 Sally Line ilmoitti korvaavansa palaneen Sally Albatrossin Delfin Clipper -risteilyaluksella helmikuussa. 

Sally Albatross

Maaliskuussa 1990 Sally Line päätti kunnostaa Sally Albatrossin. Tulipalossa alus tuhoutui konehuonetta lukuunottamatta, vakuutus kattoi vahingot. Kesäkuussa alus hinattiin Porin Mäntyluotoon, jossa runko purettiin alas autokannelle asti. 


Sally Linen blogisarjan etusivulle pääset tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti