maanantai 19. marraskuuta 2018

Silja Serenade Special - Turusta Tukholmaan


Silja Serenade siirtyi Turku - Tukholma -reitille Silja Karnevalin pariksi 17.3.1993.


Maanantaisin ei liikennöity aamuvuoroja Turusta eikä Tukholmasta, jolloin laivat lähtivät joka toinen viikko Turusta aamuisin ja joka toinen viikko iltaisin. Maarianhaminassa poikettiin ainoastaan yöllä.


Silja Serenade saapuminen Turkuun oli iso uutinen ja se näkyi myös matkustajamäärissä. Koskaan aikasemmin Turussa ei tällaisiin myyntilukuihin oltu päästy ennen Serenadea. Viikonloppulähdöille myytiin paikkoja reilusti yli 2000 matkustajalle. Ylhäällä keväällä 1993 ilmestyneen Merellä-lehden juttu Silja Serenaden siirrtymisestä Turkuun.

Suurimmaksi osaksi Silja Festivalilta siirtynyt miehistö mietti aluksi, miten selvästi rauhallisemmalla Helsingin linjalle rakennettu laiva "istuisi" nopearytmiselle Turun linjalle. Varsinkin lyhyet satama-ajat ja matkustajien sisään- ja ulosmeno ruuhkahuippujen aikaan mietitytti monia.

Turun linjalla ei paljon muutoksia laivalla tehty. Atlantis Dining oli jo saanut aiemmin väistyä baarin tieltä samoin Maxim á la Cartea oli laajennettu. Seaportissa kokeiltiinn Hesburgerin sijasta omaa hampurilaisravintolaa, Seaport Fastfood ja Seaport Foodmarket ruokkivat nälkäisiä nopean ruoan ystäviä. Wall Street -ravintola muutettiin Promenade Caféksi. Active-myymälän tilalle etsittiin uutta konseptia.


Huhtikuussa 1993 Silja Serenadella matkusti yli 100 000 matkustajaa.

Keväällä 1993 viettiin Europa-viikkoja kaikilla Silja Linen laivoilla.


Kesäkaudella ei maanantaisin huilailtu satamassa ja Silja Serenade liikennöi pelkkiä iltavuoroja Turusta.


Casa Bonita ja Happy Lobster kuvattuna hytin ikkunasta kesällä 1993.


Miniristeilyiden listahintoja kesältä 1993.


Silja Serenade Turussa.



Sunflower Oasis.


Talvella 1994 esitettiin Atlantis Palacessa lapsille Aladdin-showta


Promenade talviloma-aikaan vuonna 1994.


Huhtikuussa 1994 Silja Serenade sai linjaparikseen Silja Scandinavian, joka oli aiemmin liikennöinyt Eurowayn liikenteessä. Silja Scandinavia liikennöi Turusta aamuvuoroja ja Silja Serenade iltavuoroja.


Sally Albatrossin ajaettua karille huhtikuussa 1994, siirrettiin Onnenpyörän lavasteet Silja Serenadella ja ohjelman kuvaukset jatkuivat Atlantis Palacessa.


Silja Serenaden esittely Silja Linen kesäesitteessä vuodelta 1994.


Miniristeilyiden listahintoja kesältä 1994.

Vuonna 1994 Silja Serenadella Casa Bonitaa laajennettiin, pelikoneet siirrettiin laajennuksen alta Siljaland Toy Shopin tiloihin ja lelukauppa avattiin entisen Active-myymälän tiloihin. Engine Room remontoitiin ja se sai nimekseen Promenade Bar.

Turun linjan viihdetarjontaa syksyllä 1994.



26.9.1994 Silja Linen ilmoitti siirtävänsä Silja Serenaden takaisin Helsinki - Tukholma -reitille ja Silja Europan Turku - Tukholma -reitille loppiaisen jälkeen 1995. Siirtoa perusteltiin Turun linjan tarpeesta saada suurempi alus. Tammi-elokuussa 1994 Turun linjan matkustajamäärä oli 1,4 miljoonaa matkustajaa, mikä oli 13 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Syynä oli lisäksi Helsingin linjan helpompi myyminen, kun linjalla olisi kaksi samanlaista laivaa.

Mikään helppo siirto ei kyseessä ollut. Siirtoa oli aloitettu työstämään jo toukokuussa. Ensin piti miettiä myynnin ja markkinoinin näkökulmasta, olisiko Silja Europa yhtä houkutteleva kuin Serenade. Myös logistiikkaa pohdittiin, ehditäänkö purkaa ja lastata lasti ja matkustajat tunnissa, ehditäänkö hoitaa muonitus ja tankkaus. Europan mahtuminen ja ohjailtavuus Turussa oli myös selvitettävien asioiden listalla. Kaikkien analyysien ja tutkimusten tuloksena Silja Europan pitäisi sopia erinomaisesti Turun linjalle. Silja Serenaden kohdalla tiedettiin entuudestaan sen soveltuvuus Helsingin linjalle.


Siirto koski muutakin kuin vain kahta alusta.Tässä tapauksessa se kosketti 600 työntekijää. Pääperiaatteena oli että käyttöhenkilökunta seuraa aluksen mukana ja hotelli- ja ravintolapuoli jää entiselleen. Oli järkevää, että ne jotka tuntivat reitin erityisominaisuudet ja sen mitä se merkitsi palvelussa jäivät reitille, aivan kuten ne jotka tunsivat aluksen ominaisuudet jäivät "omalle" alukselle.


Näiden lisäksi piti vielä alusten liinavaatteet vaihtaa keskenään. Jokaista vuodetta kohden liinavaatteita oli kahdeksankertainen määrä, eli jos vuoteita oli 3800, merkitisi se sitä että 30 400 pussilakanaa sekä saman verran tyynyliinoja vaihtoivat laivaa. Syy vaihtoon oli että Helsingin linjan pyykit pestiin eri paikassa kuin Turun linjan pyykit ja pesulatoiminnan sujuvuuden kannalta oli helpompaa, että Serenadella ja Symphonylla on samanlaiset liinavaatteet. Pesularullakot, joita laivalla oli runsaat 400 vaihdettiin myös, sillä Europan rullakot eivät mahtuneet Serenadelle.


2.10.1994 Silja Serenadella oli ongelmia keulaportin kanssa Tukholmassa, jonka vuoksi lähtö viivästyi. Alusten keulaportit olivat tarkkailussa, kun muutamaa päivää aikaisemmin Estlinen Estonia oli uponnut Itämerellä mukanaan 852 matkustajaa.

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Silja Serenade Special - Kävelykatu Helsingistä Tukholmaan

Silja Serenade

Esittely- ja neitsytristeilyiden jälkeen alkoi normaali reittiliikenne Helsingin ja Tukholman välillä 18.11.1990, eli päivälleen 28 vuotta sitten.

Silja Serenade

Näin mainostettiin liikenteen aloittamisen yhteydessä.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.) 

Silja Serenade aikataulu


Helsinki-Tukholma -reitillä Silja Serenaden parina liikennöi Silvia Regina aina Silja Symphonyn valmistumiseen saakka.

Silja Serenade

Silja Serenade.

Silja Serenade
Silja Serenaden hytit ovatnumeroitu järjestelmällisesti. Ensimmäinen numero kertoo kannen ja toinen lähimmän hissin. Kuvassa opaste Värtanin vanhasta terminaalista.
 Silja Serenade

Hissit ovat numeroitu, hissit 0-4 sijaistevat keulassa ja 5-10 perässä. Näköalahissejä on myös värikoodattu laivan kulkuvalojen mukaisesti. Tyyrpuurin (styrbord) puolella vihrää ja paarpuurin (babord) puolella punaista. 


Silja Serenade hytit

Tämä hytti sijaitsee 11. kannella ja sinne pääse kätevästi hissillä numero 8.

Silja Serenade hytit
Silja Serenadella otettiin käytöön kertakäyttöiset avainkortit.

Silja Serenade hytit

Silja Serenade hytit
Hyttikäytävien ovet ovat myös värikoodattuja, jokaisella hyttikannella on eri sävyiset ovet.

Silja Serenade risteilyt

Silja Serenadelle oli myynnissä useita erikoisristeilyitä.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.) 

Silja Serenade ravintolat

Silja Serenaden tulon myötä aamiainen kuului automaattisesti matkan hintaa. Päivällinen Buffet-ravintolassa maksoi 79 markkaa/aikuinen (nykyrahassa 20,60 €) ja 39 markkaa / 6-11 vuotiailta (nykyrahassa 10,17 €).

Silja Serenade kävelykatuPromenade.

Silja Serenade kävelykatu
Muistatko vielä Siljalandin mustekalan?


Silja Serenade ravintolat
Marco Polo.


Silja Serenade
Muistatko vielä nämä kellot?
Silja Serenade aukioloajat

Silja Serenaden palvelupisteiden aukioloajat vuonna 1990.

Silja Serenade aukioloajatAvointen ovien päivää vietettiin lauantaina 24.11.1990. Sisäänpääsymaksu aikuisilta oli 10 markkaa ja lapsilta 5 markkaa. Silja Line luovutti pääsymaksutulot lyhentämättöminä Unicefille, joka käytti ne lasten hyväksi.


Fantastinen laiva.

Silja Serenade

Alkuvuodesta 1991 Silja Linen johdossa tapahtui muutoksia ja seitsemän vuotta Siljan johdossa ollut Ralf Sandström sai väistyä toimitusjohtajan paikalta konsernin strategisen suunnittelun tehtäviin. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin ekonomi Jukka Suominen. 1980-luvun huuma oli ohi ja taloudellinen lama oli kiihtymässä. 

Silja Serenade
Sisaralus m/s Silja Symphony aloitti liikennöimisen 1.6.1991.

Silja Serenade tax free

Grand Cru.

Silja Serenade ravintolat
Disco Caméléon.

Silja Serenade ravintolat

Stardust.

Silja Serenade
26.9.1991 järjestettiin Silja Serenadella suuronnetomuusharjoitus, joka ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Pelastustoimissa mukana olleiden 350 ihmisen yhteistyö kangerteli ja toiminta oli hidasta. Harjoitustilanteessa Silja Serenaden autokannella syttyi tulipalo ja palavassa rekassa oli lastina autonrenkaita. Yli 200 henkeä jäi loukkoon Budget-luokan hytteihin. Harjoitustilanteessa savu aiheutti läheisessä Valkosaaressa hengitysvaikeuksia 500 hengelle ja heidät piti evakuoida maihin samoin kuin laivalla olleet. Laivalla ja Valkosaaressa harjoituksen edellyttämää tulipaloa oli kehittämässä kuusi savukonetta. Tapahtumien perusteella ei harjoitus sujunut kovin onnistuneesti ja yksikään mukana ollut organisaatio (mukana mm. pelastuslaitos, poliisi, palokunta, sairaanhoito, puolustusvoimat, HKL ja Silja Line) ei selvitynyt puhtain paperein. Laivalla pelastusveneiden lastaamiseen ja laskemiseen kului liikaa aikaa, kun todellisuudessa 2. kannen matkustajat olisi evakuoitu 5. kannelta ammuttavien liukuratojen kautta. Pelatusraportista selvisi, että harjoitus epäonnistui tiedonkulun kangertelun vuoksi.

Silja Serenade risteilyt


Hinnasto ja aikataulut 1.10.1991 - 30.4.1992 


Silja Serenade risteilyt
Näin mainostettiin Silja Serenaden  ostosmahdollisuuksia Syksy 1991 - Talvi 1992 -esitteessä.

Silja Serenade kansikartta

Ensimmäiset muutostöitä aloittettiin tekemään keväällä 1992. Aluksen 2. kannella sijaitsevalle autokannelle sekä 2. kannen keulaosassa olleiden Budget -luokan hyttien tilalle rakennettiin uusia Turisti II-luokan hyttejä. 

Silja Serenade tax freeSamalla uudistettiin aluksen myymätiloja mm. laajennettiin Tax Free -myymälää (600 m²), Parfymeria muutettiin itsepalvelumyymäläksi (100 m²) ja se siirrettiin Promenadelle.

Silja Serenade kansikartta

Samalla mm. Electric Bazaar ja kaksikerroksinen Disco Caméléon saivat väistyä uudistusten tieltä.

Silja Serenade ravintolat

Engine Room Barin avajaisia vietettiin 16.6.1992.

Silja Serenade ravintolat kansikartta

Seaport Brasserien tilalle avattiin Buffet Brasserie ja Hesburger. Syyskuun alussa Serenade pääsi ensimmäisen kerran kuivatelakalle Naantalissa.
(Hesburgerin kuva: Jani Nousiainen / Matkustajalaivat.com)


Mainos vuodelta 1992.

Kanta-asiakas, Club One

Vuonna 1992 aloitettiin Silja Linen kanta-asiakasohjelman lanseeraus, joka nykyään tunnetaan nimellä Club One.

Silja Serenade esiintyjät
Viihdetarjontaa syksyltä 1992.


Silja Serenade risteilyt

Aikataulu ja reittihinnat 1.1. - 30.4.1993. 

Silja Serenade
15.1.1993 vaihtui Silja Serenaden kotisatama Helsingistä Maarianhaminaksi, myös muiden Suomen lipun alla liikennöivien Siljan laivojen kotisatamat vaihtuivat Maarianhaminaan. Päätös rekisteröidä alukset Maarianhaminaan perustuivat lyhyen että pitkän tähtäyksen etuihin ja se oli osa talouden parannusohjelmaa. Ahvenanmaalle rekisteröidyn syynä oli ensinnäkin laivoilla tapahtuva pelitoiminta, josta Pafin kanssa tehdyllä sopimuksella Silja sai suuremman taloudellisen hyödyn kuin aikaisemmin. Pitkällä tähtäyksellä Maarianhaminan uskottiin olevan myös edullisempi kotipaikka yhdentyvässä Euroopassa. Merenkulku on ollut aina Ahvenanmaalla erityisasemassa ja sen uskottiin olevan myös tulevaisuudessa.

Silja Europa

Tammikuussa Silja Line solmi vuokrasopimuksen m/s Europasta saksalaisen Meyer Werft -telakan kanssa. Laivan oli tilannut Viking Linen osakasvarustamo Rederi AB Slite, mutta laivan hinnan noustessa satoja miljoonia kruunuja, valuuttakurssien heilahtelujen vuoksi, eivätkä rahoittajat suostuneet enäää rahoittamaan hanketta. Wärtsilä Marinen konkurssi oli myös rasittanut Rederi AB Sliten maksukykyä ja varustamo ajautui konkurssiin.



Silja Europa


Silja Europan tulo Silja Linen liikenteeseen aiheutti liikenneruletin. Silja Europa oli tulossa Helsingin linjalle Silja Serenaden tilalle ja Silja Serenade oli siirtymässä tekemään 24 tunnin risteilyitä Sally Albatrossin tilalle. Silja Serenaden ajateltiin olevan ylivoimainen vaihtoehto kilpailijaan nähden. Siljalla oltiin keskittymässä risteilytuotteen kehittämiseen Sallyn luoman laatujohtajuuden pohjalta. Sally Albatrossin tulevaisuus oli ratkeamassa myöhemmin, Siljalla uskottiin että hienolle risteilyalukselle löytyisi sopiva liikennevaihtoehto.


Silja Line Euroway

Helmikuussa Silja Line ilmoitti ottavansa hoitoonsa Eurowayn matkustajaliikenteen Ruotsin Malmön ja Saksan Lyypekin välillä. Tämä taas pyöräytti liikennerulettia uudelleen. Silja Linen päätti siirtää Silja Festivalin ensin Vaasaan ja sieltä kesän alussa Eurowayn Frans Suellin pariksi, jolloin Silja Serenade siirtyikin Turkuun korvaamaan Silja Festivalin ja Sally Albatross jatkoi 24 tunnin risteilyliikennettä entiseen tapaan. Ennen Silja Serenaden siirtymistä Turkuun täytyi satamassa tehdä hieman muutostöitä.