perjantai 23. marraskuuta 2018

Silja Serenade Special - Risteilyn uusi alku


Silja Serenaden uudistusprojekti alkoi 2014, kun alus lähti telakalle loppiaisen jälkeen.


Marraskuussa 2013 pidetyssä lehdistötilaisuudessa saatiin esimakua tulevista uudistuksista.


Suunnittelijat kertovat videolla tulevista uudistuksista.


Silja Serenade ja Silja Festival Helsingissä tammikuussa 2014.


Laiva telakoitiin Naantalissa sijaitsevalla Turun korjaustelakalla. Pääsin vierailemaan telakalla olevalla Silja Serenadella 5. helmikuuta.


Silja Linen logon maalaus.


Näin remontoitiin Silja Serenade.



Silja Serenade saapumassa Helsinkiin 15.2.2014.


Remontin kokonaiskustannus oli n. 10 miljoonaa euroa ja liikenteeseen Silja Serenade palasi 15.2.2014. Kävin tutustumassa uudistuksiin heti ensimmäisellä matkalla.


Silja Serenaden uudistukset.


Uudistuneen Silja Serenaden mainos.


Uudistettua Commodore-hyttiä lähdimme testaamaan maaliskuussa.


Silja Serenade kuvattuna Suomenlinnasta huhtikuussa 2014.



Silja Serenade kuvattuna Suomenlinnasta toukokuussa 2014.



Silja Serenade kuvattuna Lonnasta toukokuussa 2014.


Parvekkeellista Commodore-hyttiä kävimme puolestaan testaamassa kesäkuussa.


Silja Serenade kuvattuna Galaxyn kannelta heinäkuussa 2014.


Silja Serenade saapumassa Oxdjupetin salmeen heinäkuussa 2014.


Silja Serenade kuvattuna Ariadne-hotellista heinäkuussa 2014.


Syyskuussa 2014 Silja Line logon hylje muuttui virallisesti hymyileväksi. Hymyilevää hyljettä oli käytetty mainonnassa jo alkuvuodesta lähtien.

Harvinainen näky Helsingissä lokakuussa 2014. Silja Symphony saapui päivää aikaisemmin telakalta.


Ensimmäistä kertaa jouluristeilyllä olimme jouluna 2014, Silja Serenadella tietenkin.


Keväällä 2015 Fame-musikaalia esitettiin Silja Serenaden Atlantis Palacessa.


Silja Serenade kuvattuna Suomenlinnasta heinäkuussa 2015.


Marraskuussa 2015 Silja Serenade suuntasi jälleen telakalle ja pääsin mukaan telakkamatkalle.


Telakoinnin aikana uudistettiin mm. DeLuxe -hyttejä.


Heti telakoinnin jälkeen suuntasimme laivaharrastajien/fanien kanssa ryhmämatkalle tutustumaan uudistuksiin. Tallink Silja oli järjestänyt ryhmällemme tervetulotilaisuuden ja ohjelmaa laivalla.


Joulukuussa 2015 valmistui uudistetut perhehytit, joista kymmenen oli sisustettu Muumi-teemalla.

Loput perhehytit sisustettiin samaan tyyliin kuin DeLuxe-hytit


Silja Serenade Helsingissä tammikuussa 2016.


Lasten kanssa Harri Hyljettä kävimme moikkamassa maaliskuussa 2016.


Keväällä 2016  musikaaliristeilyt jatkuivat Greasen tahtiin.


Silja Serenaden perushyttien uudistus alkoi vuonna 2016. Uudet hytit olivat Marjut Nousiaisen suunnittelemia, kuten kaikki muutkin Silja Serenaden uudistetut hytit.


Silja Serenade Tukholmassa heinäkuussa 2016.


Silja Serenaden Junior Suite pääsi testiin elokuussa 2016.


Tiestithän, että Silja Serenadella ja Silja Symphonylla voi myös järjestää lasten synttärit Harri Hylkeen kanssa. Me kävimme juhlimassa Tuulin 9-vuotissynttäreitä Silja Serenadella toukokuussa.


Silja Linen 60-vuotissynttäreitä juhlitiin 2017.


Muumibrändätyt A-hytit valmistuivat toukokuussa 2017.


Telakalle Silja Serenanade suuntasi 11.11.2018.


Telakoinnin aikana Atlantis Palace saa uuden ilmeen ja nimeksi vaihtuu Starlight.


Bon Vivantin sisustus menee uusiksi.


El Capitan remontoidaan Grill Houseksi.


Old Port Pub muuttuu Sea Pubiksi


Hyttikäytävät, hissiaulat ja portaikot saavat uuden ilmeen.


Commodore-luokan hyttien kylpyhuoneet saavat vihdoinkin kaipaamansa remontin.





Silja Serenade Naantalissa marraskuussa 2018.


Tänään (23.11.2018) Silja Serenade palaa liikenteeseen ja tottakai matka on varattuna.


Ja jos minulta kysytään, niin edelleen parasta risteilyllä on se, että voi ottaa irtioton arjesta.