perjantai 27. syyskuuta 2019

Siljan Turun laivat - m/s Skandia


Oy Siljavarustamo tilasi 23.12.1959 autolautan Wärtsilän Hietalahden telakalta. Toimitusajaksi oli sovittu kesä 1961.


Aluksen köli laskettiin toukokuussa 1960 ja 28.11.1960 Rouva Violet Erkko kastoi aluksen Skandiaksi, jonka jälkeen alus laskettiin vesille.


m/s Skandia oli 101,6 metriä pitkä, 18,53 metriä leveä. m/s Skandia oli rakennettu 1A jääluokkaan ja sen maksiminopeus oli 17,5 solmua.


m/s Skandia edusti uutta laivatyyppiä läpiajettavine autokansineen. Alus oli myös ensimmäinen Suomessa rakennettu autolautta.


Laivan palveluihin oli panostetttu ja ensimmäistä kertaa kaikki tilat oli avoimia kaikille, sillä enää ei ollut erikseen I- ja II-luokkia. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi)





Havainnekuvia m/s Skandialta.



m/s Skandia koeajolla.


10.5.1961 m/s Skandia luovutettiin Oy Siljavarustamolle.


Luovutuksen jälkeen alus lähti esittelyristeilylle Helsingistä Tukholman kautta Norrtäljeen ja sieltä Maarianhaminan kautta Turkuun.


Liikenne Turusta Maarianhaminan kautta Norrtäljeen alkoi 28.5.1961.

m/s Skandian kyytiin mahtui 1100 matkustajaa, hytit tuolloin olivat vielä harvojen herkkua ja Skandilla hyttipaikkoja oli 106 matkustajalle 51 hytissä.




Laivan ylimmällä kannella sijaitsi näköalasalonki, johon myöhemmin sijoitettiin 48 mukavaa lentokonetuolia, joissa matka sujui leppoisasti.


Komentosilta.







Venekannella sijaistevan, 120 paikkaisen, tupakkasalongin seinää koristi taiteilija Eva Anttilan värikäs merenkulkuaiheinen seinävaate. Tupakkasalongissa sijaisti myös aluksen baari.


Tupakkasalongin ulkopuolella sijaitsi laivan reittikartta, josta valopisteinä pystyi näkemään aluksen sijaintipaikan.


Yksi laivan myyntipisteistä sijaitsi myös tupakkasalongin vieressä.


Venekannen perässä sijaitsi alkuvuosina terassikahvila, jonka tilalle 1970-luvun vaihteessa rakennettiin lisää hyttejä.


Sisääntulokannen, eli A-kannen, keulassa sijaitsi 152 paikkainen itsepalvelukahvila. Kahvilan seinillä oli taiteilija G. Uotilan lintuaiheisia puuveistoksia.


A-kannella sijaitsivat myös purserin toimisto ja myyntipisteitä, jotka vielä tuohon aikaan olivat kioskeja.



A-kannen molemmin puolin oli sivusalongit lentokonetuoleilla varustettuna.


Matkatavaroille oli myös matkatavarahuone säilytyslokeroineen. Myös osa laivan hyteistä sijaitsi samalla kannella.


Lapsiakaan ei m/s Skandialla oltu unohdettu. Leikkihuoneesta löytyi liukumäki ja pienois komentosilta ruoreineen. Pieniä lapsia varten oli varattu hoitopöydät ja nukkumatilat leikkihuoneen vierestä.



Persässä sijaitsevan suuren ruokasalin seinällä oli Birger Kaipaisen keramiikka- ja mosaiikkitöitä, lintuja ja kaloja. Ruokasalin vieressä oli erikseen kuljettajia varten oma kahvila.


m/s Skandian autokannelle mahtui 175 henkilöautoa tai 20 rekkaa ja 100 henkilöautoa.



Naismatkustajat pääsivät huolehtimaan kauneudestaan laivan kampaamossa. Samalla C-kannella sijaisti myös hyttejä.




Jos merimaisemat eivät jaksaneet kiinnostaa pystyi aikaansa viettämään myös D-kannella sijaitsevassa elokuvateatterissa, mikä oli oman aikansa erikoisuus laivalla näillä korkeuksilla.


Euroopanmatkalta tuleva autoilija saa ensi kosketuksen kotimaan ilohin aluksen aidossa suomalaisessa saunassa, jotka löytyivät miehille ja naisille. Miesten saunaan mahtui toistakymmentä saunojaa.


Konehuoneessa oli kaksi Wärtsilän dieselmoottoria, joiden teho oli yhteensä 6 600 hevosvoimaa. Aluksen maksiminopeus oli 18 solmua.

https://elavamuisti.fi/aikajana/autotie-lanteen?fbclid=IwAR0vyFuTAqa_n3i0qjbREk-i6SVpFdEU1SauO_NNFzGNn83aIWQFePgoZzY

Autotie länteen lyhytelokuvassa pääsee m/s Skandian matkaan Turusta Norrtäljeen Ismo Kallion seurassa.


Norrtäljestä tuli Siljavarustamon autolauttasatama ja myöhemmin sinne liikennöitiin myös Paraisilta. Siljan laivat liikennöivät Turusta Norrtäljeen vuoteen 1976 asti.

Kesäpäivä Turussa vuonna 1961.


Syksyn 1961 aikataulu. Menolippu Turusta Norrtäljeen (kansipaikalla) maksoi 1 600 markkaa (nykyrahassa 37,64 € ) ja henkilöauton sai mukaan 2 000 markalla (47,05 €). Lounas tai päivällinen maksoi 700 markkaa (16,47 €).


m/s Skandia Turussa.


m/s Skandia Norrtäljessä.


Vuoden 1961 aikana (toukokuu-joulukuu) m/s Skandia kuljetti yhteensä 137 242 matkustajaa, 16 034 henkilöautoa ja 2 522 lastiyksikköä.

Aikataulu keväältä 1962.




Toukokuussa 1962 sisaralus m/s Nordia asetettiin Turku - Norrtälje -reitille m/s Skandian pariksi.



Alkuvuoden 1963 aikataulu.


Talvella 1963 vaikea jäätilanne vaikeutti laivaliikennettä, lisäksi m/s Nordia ajoi karille Herttonklubbin karin luona tammikuussa.

Norrtäljen sijasta m/s Skandia ja m/s Nordia liikennöivät Tukholmaan.


Kesän 1963 aikataulu.



1.9.-12.10.1964 oli Expresslinjenin m/s Marina tuuraamassa m/s Skandian ja m/s Nordian telakointien aikana Turku - Norrtälje -reitillä.





Liikenne Långnäsin kautta alkoi 1.11.1965. Långnäsin satamasta voit lukea lisää m/s Nordian yhteydessä.


Vaikean jäätilanteen vuoksi m/s Skandia liikennöi Turusta Tukholmaan 2.2. - 8.2.1966 välisenä aikana, jonka jälkeen Turusta Nynäshamniin 14.2.1966 asti.


Tämän jälkeen liikenne Suomen ja Ruotsin välillä keskeytyi maaliskuun alkuun asti.


29.03.1966 m/s Skandian potkuri vaurioitui jäiden vuoksi lähellä Bogskärin majakkaa.



Kansikartta vuodelta 1966.



Aikataulu ja hinnat kesältä 1966. 19 markan menolippu nykyrahassa maksaisi 33,94 euroa.


m/s Skandian kansikartta 1960-1970 -lukujen vaihteesta. (Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmaksi)

Tammikuun ensimmäinen päivä vuonna 1970 merkitsi virstanpylvästä: uusi yhteistyösopimus muutti Siljavarustamon toiminnan. Emoyhtiöille siirtyi Siljavarustamon laivasto ja miehistö.


Siljavarustamo muutti nimensä Oy Silja Line Ab:ksi ja keskittyi markkinoimaan ja hoitamaan liikennettä.  Laivojen kylkiin maalattiin Silja Line nimi ja uusi hylje-kuvio.

Kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana m/s Skandia kuljetti 1,7 miljoonaa matkustajaa, 264 000 henkilöautoa, 62 100 kuorma-autoa ja 4 200 linja-autoa.


m/s Skandia telakoitavana Turussa.




m/s Skandian omistus siirtyi vuonna 1972 Oy Silja Line Ab:lle ja syyskuussa 1973 Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiölle. Siljavarustamon varsinainen varustamotoiminta päättyi kokonaan vuonna 1973.


Joulukuussa 1973 Silja poisti m/s Skandian liikenteestä öljypulan vuoksi. Alus palasi vielä kesällä 1974 liikenteeseen Turku - Norrtälje -reitille, jonka jälkeen se riisuttiin Turussa.


m/s Skandian pienoismalli.


m/s Skandia myytiin Venezuelaan syyskuussa 1974. m/s Isla De Cubagua -nimisenä alus liikennöi maaliskuuhun 1986 asti, jolloin se myytiin  kreikkalaiselle Pyrgi Chios Shipping Co. -yhtiölle. Atlanttia ylittäessä sääolot muuttuivat huonoksi ja miehistön tilat keulassa alkoivat täyttymään vedellä, minkä seurauksena alus upposi Atlantin syvyyksiin, Azoreiden eteläpuolella.

http://www.valkeatlaivat.net/blogi/Siljan_Turun_laivat/index.htm
Muista Siljan Turun laivoista pääset lukemaan klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti