torstai 20. toukokuuta 2021

Silja Serenade Legolaiva

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Viime keväänä koronan rantautuessa Suomeen, työpäivät vaihtuivat lomautukseksi. Lomautusprojektina aloitin rakentamaan hieman isompaa laivaa Legoista ja Legon kaltaisista paloista, mitä laivoilla on ollut myynnissä.

Legolaiva Finnjet 1575-1

Legolaivoista kokoelmista löytyy kaikki Silja Linen laivosta tehdyt mallit ja Finnlinesin Finnjet (Lego 1575-1). 

Lego 1580-2

Finnjetin ja Siljan vuoden 1975 ranskattarien (Lego 1580-2) malleihin tilasin puuttuvat palat muutamia vuosi sitten Legon Pick a Brick -palvelun kautta. Ohjeet ja tarvittavien palikoiden luettelon olin löytänyt  netistä, joten tilauksen tekeminen oli helppoa. Myös puuttuvat tarrat olisi voinut tilata valmiina.

Lego Silja Line 1554-1

Silvia Reginan ja Finlandian mallit vuodelta 1981 (Lego 1581-1) ja Svean ja Wellamon mallit vuodelta 1985  (Lego 1554-1).

Lego Silja Serenade 1998-1

Silja Serenade / Symphony jäi viimeiseksi Legon valmistamaksi Silja Linen laivamalliksi (Lego 1998-1).

Cobi Silja Line

Lokakuussa 2013 puolalainen Cobi julkaisi oman mallinsa Silja Serenadesta. Cobi on valmistanut laivoja myös muille varustamoille.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Cobin palikat ovat toiminnoiltaan samanlaisia ja yhteensopivia Legon kanssa. Legon patentti abs-muovista valmistettuihin rakennuspalikoihin ei ole ollut voimassa moneen vuoteen ja markkinoilta löytyykin laaja valikoima Legon kaltaisia palikoita, mitkä ovat yhteensopivia alkuperäisten Lego-palikoiden kanssa.

Silja Serenade

Koska pienoismallien rakentaminen ei koskaan ole ollut minun juttu, niin ajattelin testata miten mallin rakennus Legoista onnistuu. Monia vuosia olin ajatellut, että olisi kiva rakentaa laiva Legoista jonkin Silja Linen laivan mukaan. Pitkän mietinnän jälkeen päätin kokeilla miten saisi Silja Serenaden / Symphonyn rakennettua Legoista.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Laivan suunnittelu alkoi ihan kuvankäsittelyohjelmalla, Silja Symphonyn piirustukset skannasin ja suhteutin ne Lego-levyn avulla oikeisiin mittasuhteisiin, niin että litteä 1x1 kokoinen palikka vastasi normihytin ikkunaa. Näin sai laskettua mitat muulle laivalle.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Ensin oli aika erotella, omista vanhoista ja lasten laatikkoon hylkäämistä palikoista, siniset ja valkoiset palat erikseen.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Tukholman risteilyiden yhteydessä Mall of Scandinavian Lego-myymälän Pick & Build -seinältä oli tullut jo aiemmin ostettua, edulliseen purkkihintaan, iso kasa erilaisia palikoita.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Pick & Build -seinän valikoima vaihtelee ja palikoita voi osaa pieneen tai isoon purkkiin.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Tanskan Legolandin myymälästä palikoita olisi voinut ostaa kilohinnalla.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legon nettisivujen kautta voi tilata irtopalikoita joko Pick a Brick tai varaosapalvelun kautta. 

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Suomalaisen Pii Poon kautta voi myös hankkia käytettyjä Lego-palikoita edullisesti. 

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Oma tilaus ei mennyt ihan putkeen Pii Poon kanssa, muutamat palikat olivat kerätty väärin. Reklamoinnin jälkeen sain kuitenkin oikeat palat postissa parissa päivässä.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Suurin osa palikoista löytyi jo olemassa olevista Legoista.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Ja jotta rakennusprojektin kustannukset eivät olisi lähteneet käsistä, päätin hankkia tarvittavat rakennusmateriaalit AliExpressin kautta

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Useat myyjät myyvät AliExpressin alustalla Legon kanssa yhteensopivia rakennuspalikoita, mutta huomattavasti edullisemmin. Monessa palikassa ei välttämättä edes eroa huomaa alkuperäiseen. Ainoa huono puoli materiaalin tilaamisesta Kiinasta on pitkä toimitusaika.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Laivan rakentaminen alkoi Promenadesta huhtikuussa 2020.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Pienellä pätkällä testailin ensin mittasuhteita.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade


Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Kun olin tyytyväinen Promenadeen, alkoi hyttien rakentaminen.

Risteily kesä, Kesä Siljalla

Kesä meni risteillessä ja palikoita odotellessa.

Legolaiva, Legoferry, Lego Moc, Silja Serenade

Elokuussa rakennustyöt taas jatkuivat.

Lego building ideas

Lego building ideas

Lego building ideas

Promenaden peräosa alkoi muotoutua.

Lego building ideas

Lego building ideas

Lego building ideas

Lego ideas

Lego ideas

Rakennustyöt jatkuivat niin kauan kuin sopivia paloja riitti ja syyskuussa oli taas aika tilata lisää palikoita.

Lego ideas

Ennen joulua tulostelin jo logo-tarrat valmiiksi. Vielä tuolloin ei ollut logojen koko selvillä, minkä vuoksi niitä tuli tulostettua useammassa eri koossa.

Lego ideas

Joulun jälkeen palikat saapuivat ja rakennustyöt jatkuivat.

Lego ferry

Lego ferry

Lego ferry

Lego ferry

Lego ferry

Lego ferry

Tammikuussa valmistui alaosa laivaan. Laivan perästä tuli tehtyä useampi eri versio, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Lego ferry

Lego ferry

Pitihän sitä myös autokansi rakentaa.

Lego ferry

Lego ferry

Lego ferry

Promenade.

Lego ship

Lego ship

Laivan osien yhdistäminen sujui yllättävän helposti ja pienillä vaurioilla.

Lego ship

Lego ship

Lego ship

Lego ship

Tammikuussa oli aika tehdä paljastus tästä projektista ja yllätyin kuinka suuren huomion puolivalmis laiva sai Instagramin ja Facebookin julkaisussa.

Lego ship

Yläkansien rakenteita ei vointu rakentaa loppuun, ennen kuin sisälle tilatut led-valot saapuivat.

Lego ship

Lego ship

New York Club & Loungen muotoa pystyi kuitenkin hahmottelemaan.

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Keulan muotoa piti myös hakea useammalla eri koevedoksella. Ihan samalla tavalla ei Legoista tehty keula muotoutunut kuin alkuperäinen, mutta ihan tyytyväinen olin lopputulokseen.

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Pari päivää testailin eri vaihtoehtoja, miten keulaportin saisi avautumaan näppärästi sivuille, mutta tältä osin piti luovuttaa ja rakentaa keula umpinaiseksi.

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Lego Silja Line

Valot ja paloja saapui pitkin alkuvuotta ja maaliskuun lopulla rakennustyöt pääsi jatkumaan.

Lego Silja Line

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Ennen rakennustöiden jatkamista oli asennettava valot promenadella ja hyttien ikkunoiden taakse. Promenaden ja hyttien valot ovat led-nauhaa ja ne toimivat paristoilla. 

Lego Silja Serenade

Paristokotelot on piilotettu helikopterikannen alle.

Legolaiva Legoferry Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade


Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Kaikki ei mennyt ihan suunnitelman mukaan mm. keula piti purkaa ja rakentaa uusiksi pari kertaa. 

Legolaiva Legoferry Lego Moc Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Komentosilta tuotti myös omia haasteita, mutta parin rakennuskerran jälkeen sekin alkoi näyttämään hyvälle. 

Legolaiva Legoferry Lego Moc Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Keulan kanssa samaan aikaan rakentui perään Sunflower Oasis ja New York Club & Lounge. 

Lego Silja Serenade

Perässä sijaitsevat valot ja "jouluvalot" ovat myös samanalaista led-nauhaa kuin laivan sisällä ja niiden paristokotelot on piilotettu savupiippuun.

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Aurinkokansi sai vihreän päällysteen sekä kansibaarit ja leikkipaikan. 

Lego Silja Serenade
 
Moonlight Promenaden ja promenaden kattoikkunat menivät myös uusiksi.

Legolaiva Legoferry Lego Moc Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Laiva alkoi olemaan korsteenia vaille valmis. 

Lego Silja Serenade

Pienen  mittausvirheen vuoksi rakennustyöt keskeytyivät hetkeksi.

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Tarrat kylkeen ja näin Itämeren ensimmäinen loistoristeiljä oli melkein valmis Legolaivana.

Lego Silja Serenade

Aurinkokannen valaisimet menevät vielä vaihtoon, heti kun ne vaan Kiinasta saapuvat.

Legolaiva Legoferry Lego Moc Silja Serenade

Ja tällaiseksi ne sitten vaihdettiin.

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Viimeisenä työnä asetin pelastuslautat paikoilleen.

Lego Silja Serenade

Ihan kaikkia laivaan varattuja ja lajiteltuja paloja en saanut laivaan käytettyä.

Lego Silja Serenade

Se miksi päädyin tekemään laivasta Silja Serenaden enkä Silja Symphonya, johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että huhtikuun lopulla tuli kuluneeksi 30 vuotta ensimmäisestä matkastani Silja Linen laivalla ja laivahan oli Silja Serenade.

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Vaikka tällä hetkellä niin Silja Serenade kuin Silja Symphony ovat omat suosikkilaivani, niin Silja Serenadella on aina oma paikka sydämessäni. Silja Symphonysta puolestaan kotona muistuttavat useat laivalta saadut kyltit, opasteet ja lamput.

Lego Silja Serenade

Laivaan käytettyjen palojen määrää en laskenut, mutta kun vertaan sitä vastaavan kokoiseen Legoista rakennettuun malliin, (pituus 120 cm, leveys 23,2 cm ja korkeus 29,9 cm) mihin on paloja saatu menemään yli 10 000, veikkaukseni on että Silja Serenadeen on mennyt vähintään tuo 10 000 ja enintään 15 000 eri kokoista palikkaa. 

Lego Silja Serenade

Yhden nupin Lego-palikka (brick 1x1) on 8 mm pitkä ja 9,6 mm korkea. Vastaavasti yhden nupin litteä palikka (plate 1x1) on 8 mm pitkä ja 3,2 mm korkea. Yhdistämällä kolmea litteää palikkaa päällekkäin vastaavat ne korkeudeltaan normaalia Lego-palikkaa.

Lego Silja Serenade

Valmiina laivan pituus on 128,8 cm, leveys 22,4 cm ja korkeus 31,04 cm. 

Lego Silja Serenade

Lego-palikoina laivan pituus on 161 nuppia, leveys 28 nuppia ja korkeus 32,3 Lego-palikkaa (= 97 litteää palikkaa).

Lego Silja Serenade

Laivan mittakaava on n. 1:700.

Lego Silja Serenade

Laivan sisälle rakennettu promenade on puolestaan 89,6 cm pitkä, 4,8 cm leveä ja 8,64 cm korkea.

Lego Silja Serenade

Lego-palikoina promenade on 112 nuppia pitkä, 6 nuppia leveä ja korkeutta on 9 Lego-palikkaa.

Lego Silja Serenade

Painoa laivalla on 12,20 kg ja ilman valoja & paristokoteloita 11,86 kg. Laiva ei kellu.

Lego Silja Serenade

Painon mukaan laivaan olisi laskennallisesti mennyt 1x1 kokoisia palikoita 26 954 kappaletta. Tämä kuitenkin on vain laskennallinen luku, koska laivaan on käytetty erikokoisia palikoita.

Lego Silja Serenade

Lego Silja Serenade

Mitä mieltä olet, pitäisikö tämä laiva saada johonkin esille? 


LEGO ja LEGO-logo ovat LEGO Groupin tavaramerkkejä ja tekijänoikeuden alaisia. Cobi on COBI SA:n tavaramerkki.

4 kommenttia:

  1. Upea tuli. Kannatais saada näytölle jonnekin että muutkin saa nauttia teostasi.

    VastaaPoista
  2. Seren promelle tai olympiaterminaliin ehdottomasti !

    VastaaPoista
  3. Siitä tuli todella upea! Valaistus luo ainutlaatuisen tunnelman! Esille ehdottomasti Serelle, niin varaan matkan!👍

    VastaaPoista
  4. Upea laiva. En ole ennen sellaista nähnyt.ehdottomasti näytille serenadelle

    VastaaPoista