sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Baltic Sea Tour 2018 - osa 3 (Baltic Queenilla Tallinnaan ja Megastarilla Helsinkiin)

Lähdin tyttäreni kanssa torstaina Silja Europalla Helsingistä Tallinnaan. Tallinnasta jatkoimme seuraavana aamuna matkaa bussilla Riikaan, mistä jatkoimme Romantikalla Tukholmaan. Tukholmassa vietetyn päivän jälkeen matkamme jatkui Baltic Queenilla kohti Tallinnaa ja Tallinnasta Megastarilla Helsinkiin. Matka toteutettiin yhteystyössä Tallinkin kanssa.




Baltic Queen valmistui STX Europen Rauman telakalta vuonna 2009 ja se asetettiin Tallinna - Tukholma -linjalle. Baltic Queen on tuurannut Silja Europaa Turun linjalla 2009 ja 2010. Silja Europan lähtiessä Australian keikalle, siirrettiin Baltic Queen Helsinki - Tallinna -linjalle. Silja Europan telakoinnin jälkeen, siirtyi Baltic Queen takaisin Tallinna - Tukholma -linjalle. Ensimmäisen matkamme teimme Baltic Queenilla Tallinnasta Tukholmaan toukokuussa 2009.




Täälle etapille meille oli vartattu A-hytti 8. kannelta.


Helsinki - Tallinna -linjalta siirtymisen jälkeen laivan konseptit ovat pysyneet melkein samana. Buffet Tallink oli muuttunut Grande Buffetiksi ja Iskelmä Baari oli saanut nimekseen Seaside ja se oli sisustettu Lotte-teemalla ja toimi pääasiassa lastenohjelmien pitopaikkana ja leikkitilana. Mitään rakenteellisia muutoksia ei kuitenkaan oltu tehty, kuten Romantikalla.



Starlight Palace.




Ibiza Disco.



Cigar Club.



Manhattan Piano Bar.


Russian à la carte Aleksandra .


Tupakointi kielletty kylttiä 6 .kannella ei voi olla huomaamatta.


Portaikkoa koristavat sudenkorennot.




Ruokailemassa kävimme täälläkin Grill Housessa.




Tuuli tilasi alkuruoaksi taas dippivihannekset ja nachot. Hauskaa oli vertailla samaa annosta ja sen esillelaittoa eri laivojen kesken.







Minä puolestani päädyin testaamaan alkuruokapöydän valikoiman. Kolmen eri Grill Housen alkuruokapöydän testaamisen jälkeen, mielestäni parhain tarjonta oli Romantikalla.



Pääruoaksi molemmat tilasimme hampurilaiset.



Jälkiruoaksi Tuuli tilasi jäätelöannoksen ja minä pirtelön. Ruoka oli jälleen kerran erittäin maukasta ja täyttävää. Palvelu pelasi hyvin ja hienosti nuori tarjoilija toivotti hyvää ruokahalua suomeksi, vaikka muuten englanninksi kommunikoimme.


Hetken piti taas täydellä vatsalla huilata hytissä.





Sitten vielä verovaapaat shoppailut laivan myymälöissä.

Saaristomaisemia ihailemassa kannella.


Laivan viihdeohjelmat vaihtui rentoutumiseen saunaosastolla.



Ja loppuilta meni hytissä Euroviisuja seuraten.





Aamulla nukuimme pitkään ja aamiaiselle meinasi tulla hoppu.


Äitienpäivän aamiasen valmistus jäi tällä kertaa väliin, mutta onnittelut menivät kuitenkin perille.






Baltic Queenin erikoisaamisella ei myöskään saanut kahvia termarissa pöytään, vaan tarjoilija kävi hakemassa automaatista kupin kerrallaan. Runsaan aamiaisen jälkeen olikin lähdettävä hyttiin pakkaamaan tavaroita, sillä Tallinna näkyi jo horisontissa.





Kiitokset myös Baltic Queenin miehistölle mukavasta merimatkasta!






Satamassa jätimme matkatavarat säilytykseen, lähtöselvitimme liput Megastarille ja lähdimme pikaisesti käymään kaupungilla.

Vielä ennen laivaannousua ehdimme käydä tekemässä hyviä löytöjä Sadamamarketin Outletissa.




Megastarille oli paljon menijöitä ja laiva olikin aika täysi.



Comfort Loungessa kuitenkin oli mukavan rauhallista matkustaa ja istumapaikka löytyi helposti.




Viime hetken tuliaisostokset laivan myymälöistä...


...ja sen jälkeen takaisin Comfort Loungeen. Burger King jäi Tuulilta testaamatta, kun emme jaksaneet jäädä jonottelemaan - ehkä jollain hiljaisemmalla lähdöllä sitten.



Kiitokset Megastarin miehistölle Baltic Sea Tourin viimeisestä etapista.



Neljä Tallinkin laivaa koettu ja samoin kaikki Tallinkin matkustajaliikenteen reitit.

Baltic Sea Tourin tyyppisen kiertoristeilyn saa varattua Tallink Siljan nettisivuilta, varaamalla jokaisen etapin omalla varauksella. Yhdelle varaukselle matkan saa soittamalla myyntipalveluun tai käymällä Tallink Siljan matkamyymälässä. Tallinkin ja Silja Linen laivat yhdistettynä Tallinkin hotelleihin Tallinnassa ja Riiassa tai yhteistyökumppaneiden hotelleihin Tukholmassa tarjoavat monia eri mahdollisuuksia risteilyyn Itämerellä. Usean vuoden kokemuksella voin suositella testaamaan perinteisen risteilyn sijaan.


Pidennettyyn viikonloppuun mahtui paljon hyviä hetkiä, aurinkoa, lämpöä, jäätelöä, maukasta ruokaa iloisen palvelun kera, uintia, yhdessäoloa ja tietenkin isä-tytär laatuaikaa - kiitokset Tallink Silja Oy:lle järjestelyistä ja laivojen miehistöille merimatkoista.


Matkaamme pystyi seuraamaan Instagramissa Tallink Suomi - tililtä sekä tunnisteella #balticseatour2018. Aikaisemmat Baltic Sea Tourin matkakertomukset pääset lukemaan alla olevista linkeistä:
- Baltic Sea Tour 2018 - osa 1 (Silja Europalla Tallinnaan ja bussilla Riikaan)  
- Baltic Sea Tour 2018 - osa 2 (Romantikalla Tukholmaan)
- Baltic Sea Tour 2017
- Baltic Sea Tour 2015 - kolme laivaa, kolme reittiä 9.4. - 12.4.2015
- Itämeren kierros 2012 (Valket Laivat Facebook-sivulla)
- Intersail 2011 (Valkeat Laivat Facebook-sivulla) 

4 kommenttia:

  1. Moi

    Itseänikin on kiinnostanut kokeilla risteillä Tallinnan tai Riikan kautta Tukholmaan. Kirjoituksistasi ei oikein käy ilmi, miten suomen/englannin kielellä noilla laivoilla pärjää, ja millainen niiden henkilökunnan palvelun taso oikeasti on. Mikä on henkilökunnan kielitaidon taso, ja millä kielillä esim. ravintoloiden ruokalistat löytyvät?
    Omien kokemusteni mukaan esim. Europalla lähes koko henkilökunta on Virosta, ja palvelun taso on kaiken aikaa laskenut, ollen nykyään turhankin usein lähinnä töykeää ja ilotonta. Samalla laivalla olen myös törmännyt henkilökunnan edustajiin, joilta ei taivu edes englanti, suomesta puhumattakaan. Yleistä se ei onneksi kuitenkaan ole ainakaan vielä ollut, ärsyttävää kylläkin kun laiva sentään liikennöi Suomesta. Viime kesänä tein peräkkäiset matkat Silja Serenadella ja Europalla, ja kyllähän oli palvelun tasossa eroa aivan kuin olisi palannut ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, Serenaden eduksi tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      suomenkielellä pärjää satunnaisesti. Parhaiten suomea osataan jos laiva on Viron lipun alla ja palvelemassa on vanhempi työntekijä, Latvian lipun alla ei suomea osata. Itse käytin palvelutilanteissa englantia ja monesti koittivat vastata ruotsiksi. Baltic Queenilla olimme saunaan menossa ja puhuin kassalla englantia. Kysyin kuitenkin tyttäreltäni suomeksi, minkä juoman haluaa ja siinä samassa tiskin takana ollut vanhempi rouvashenkilö vaihtoi asiakaspalvelukielen suomeksi. Vielä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa Tallinnassa ja Tallinkin laivoilla pärjäsi suomenkielellä, mutta nykyään entistä harvemmin. Helsingistä lähtevillä laivoilla toki suurimmaksi osaksi vieläkin suomella pärjää.

      Se mitä palveluun tulee, niin Europalla palvelu oli meidän asiakaspalvelutilanteissa hyvää, niin Grill Housessa, myymälöissä ja saunaosastolla. Romantikalla asiakaspalvelu oli erinomaista, latvialaiset tuntuivat olevan ylpeitä tekemästään työstä ja se näkyi hyvänä asiakaspalveluna. Myös Baltic Queenilla saamamme asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä. Megastarilla emme paljon asiakaspalvelijoiden kanssa tekemisssä olleet. Olen myös jokaisella Silja Linen laivalla saanut joskus huonoa asiakaspalvelua.

      Itse asiakaspalvelualalla työskentelevänä, en haluaisi yhtään vuoroa työskennellä Europalla ja katsoa kun suurin osa suomalaisista on jättänyt aivonsa narikkaan ja ovat koko matkan pienessä sievässä tai vähän enemmänkin. Vaikka risteilyjä mainostetaan huviristeilyinä on huvilla ja örveltämiselläkin ero. En toki väitä että kaikki suomalaiset Europalla käyttäytyvät noin, poikkeuksiakin on - onneksi.

      Mutta tosiaan suosittelen testaamaan risteilyä Tallinnasta Tukholmaan tai Tukholmasta Riikaan. Niillä pääsee näkemään sen eron miten ihmiset Tallinkin laivoilla käyttäytyvät verrattuna Helsingin linjaan ja miten se vaikuttaa myös asiakaspalveluun.

      Poista
  2. Olet varmasti ihan oikeassa siinä, miten suomalaisten oma käyttäytyminen Helsingin linjalla vaikuttaa myös asiakaspalveluun. Senpä vuoksi tällaista rauhallista ja hyvin käyttäytyvää matkailijaa turhauttaakin se, että laivan henkilökunnalla on usein jo valmiiksi jonkinlainen ylenkatsova asenne kaikkia suomalaismatkustajia kohtaan. Juuri örveltäjien välttämiseksi suosimmekin yleensä sunnuntain ja maanantain lähtöjä, joilla meno on yleensä ollut varsin hillityä. Viikonloppulähdöille meitä ei saisi mistään hinnasta.

    Mielenkiintoista muuten huomata, että olet myös pannut merkille, ettei Tallinkin laivoilla enää suomella pärjää yhtä hyvin kuin ennen.

    Mutta kiitos kommenteista, pitänee tosiaan alkaa suunnitella matkaa "mutkan kautta" Tukholmaan.

    VastaaPoista
  3. Pe ja la lähdöillä megastarilla henkilökunta oli ihan sitä perus töykeää ja ilotonta laatua. Tunyui, että työstä puuttuu motivaatio. Ja europalla meitä on kerran käsketty painumaan heti pois heidän laivasta kun paatti rantautui satamaan.

    VastaaPoista