perjantai 21. kesäkuuta 2019

Baltic Sea Tour 2019 - osa 2 (Isabellellä Tukholmaan)



Riiasta matkamme jatkui m/s Isabellen kyydissä kohti Tukholmaa. Tämäkin  osa matkaa toteutettiin yhteistyössä Tallink Siljan kanssa.


Olimme ajoittaneet satamaan saapumisen niin ettei laivaannousua tarvinnut kauan odotella.



Tälle etapilla meille oli varattuna A-luokan hytti 6. kannelta. Hyttille ei oltu tehty mitään sitten edellisen omistajan aikojen ja tummat värit sisutuksessa saivat hytin tuntumaan ahtaammalle mitä se oli.

Käytävän kaiteissa perheen nuorin näki heti kiipeilymahdollisuuden.


Tallinkin 30-vuotissynttärit näkyivät myös täällä.


Lapsille oli varattuna leikkitilaa koko 7. kannen keulaosa.

Risteilyohjelma.




Sateinen Riika.

Laivan lähtiessä suuntasimme ruokailemaan The Chef´s Kitchen -ravintolaan.







Ravintola oli uudistettu kokonaan kevään telakoinnin aikana.


Listalta tilattiin kolme kertaa Black Rock Grill -annokset, jossa kuumalla laavakivellä sai itse grillata pihviä oman maun mukaiseksi. Isabelle on ainoa Tallinkin laiva, missä Black Rock Grill -annoksia on saatavilla.



Kyllä oli taas hyvää!


Olipas hienot ostoskärryt Supermarketissa.


Auringonlasku merellä on vaan kerta toisensa jälkeen komeaa katseltavaa.





Erikoisaamiainen tarjoiltiin The Dining Room -ravintolassa, mikä myös oli saanut uuden sisutuksen keväällä telakalla. Täällä sai myös erikseen tilattua paistettuja kananmunia.


Isabelle on rakennettu vuonna 1989 Jugoslaviassa ja se onkin yhtä vanha kuin Tallink.


m/s Isabellana aiemmin tunnettuna laiva liikennöi Suomen lipun alla vuosina 1989 - 2013, kotisatamanaan Maarianhamina. Keväällä 2013 laiva myytiin Tallinkille m/s Isabelle -nimisenä ja perään nostettiin Latvian lippu ja kotisatamaksi vaihtui Riika.







m/s Baltic Princess tuli vastaan.




Pian olimmekin jo Tukholmassa ja seuraava etappimme oli m/s Silja Symphony, minkä kyydissä matkustimme Helsinkiin maratoonareiden kanssa.





Ennen kotimatkan alkua ehdimme hyvin käydä Tukholmassa ostoksilla ja syömässä. Matkasta m/s Silja Symphonylla voit lukea seuraavaksi ilmestyvästä osasta. Aiemmin ilmestyneen osan pääset lukemaan tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti